"Jossain alla maan ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan"
Yli kolme vuotta elämä on rullaillut ilman blogia. Alkuun kaiken piti olla vain väliaikaista, hetken paussi keräillä ajatuksia ja löytää inspiraatio. Blogiton elämä kuitenkin koukutti, sillä se tuntui helpolta ja huolettomalta. Ei tarvinnut paineilla postauksista, kuvista tai siitä, että tuottaisi lukijoille pettymyksen. Vähän aikaa on jo kutkutellut ikävä blogin ja kirjoittamisen pariin. Aloitin päiväkirjasta, mutta se ei tyydyttänyt, ei ainakaan täysin. Tähän tämä kaikki sitten johti.
Kolme on numerona pieni, mutta voi miten paljon sen pienen kolmivuotisen sisään onkaan mahtunut. Vuodet ovat opettaneet ja muokanneet minua, mutta lapsenmielistä vallattomuuttani en ole kadottanut. Peruskoulu on taputeltu jo vuosia sitten ja tulevana syksynä alkaa jo lukion abivuosi, eikä täysi-ikäisyyskään ole enää kaukana, hullua!
Hevosten kohdalla en edes tiedä mistä oikein aloittaisin. Kokemus on opettanut yhtä ja toista ja meidän meno Läiskän kanssa on muokkautunut ihan uudelleen. Aika on juurruttanut meidät tiukasti yhteen ja tehnyt meistä meidät. En minä kolme vuotta sitten voinut edes aavistaa millainen yhteys me saavutettaisiin. Ja minä todella tarkoitan yhteyttä, eikä se ole yhtään yliampuvaa. Läiskän kanssa mikään ei vaan tunnu mahdottomalta, vaikka hornetti lentäisi pään yläpuolelta mä tietäisin olevani turvassa.
Rakastan meidän rentoa arkea, kun voi vaan touhuta ja puuhastella ilman suurempia paineita. Voin toteuttaa haaveita ja testailla mitä hurjapäisempiä ideoita. Vuosien varrella olen oppinut, että kaikessa ei aina tarvitse olla järkeä. Ei meitä kukaan käske noudattamaan mitään ohjekirjamaista kaavaa, vaikka usein siihen meinaakin sortua. Ajatellaan, että on vain koulu-, este ja maastoratsastus, vaikka todellisuus on paljon tätä monipuolisempi. Kunhan pitää vain mielen avoinna, niin hevosten kanssa voi touhuilla vaikka ja mitä, ja varsinkin, kun tavoitteena ei ole minkään sortin kisaradat vaan elämästä täysillä nauttiminen!
Nyt viime aikoina itse kouluratsastus onkin jäänyt vähälle, mutta sen sijaan aikaa on kulunut maastossa uusia reittejä etsien, ilman satulaa laukkaillen ja hevosia uittaen. Luottamuksen hioutuessa ollaan päästy kokeilemaan kaikkea uutta ja ihmeellistä vikellyksestä pulkkaratsastukseen. Ollaan yritetty pitää meno kaikille mielekkäänä sekä monipuolisena, ja kaikkien fiilis onkin pysynyt korkealla, joten ilmeisesti ollaan onnistuttu tavoitteessa. Hepatkin ovat olleet tyytyväisempiä kuin koskaan ja moraali työntekoon on ollut huipussaan.
Kuluneiden vuosien aikana hevoset ovat tuoneet luokseni myös mitä ihanampia ihmisiä. Usein kuulee puhuttavan hevospiireissä liikkuvista katkerista ja ylimielisistä yksilöistä, jotka kuljettavat mukanaan räjähdysaltista ukkospilveä. Onneksi elämääni sujahtaneet ihmiset ovat olleet kaikkea muuta kuin sähköisesti varautuneita. He ovat olleet niin aitoja, rehtejä ja sydämellisiä ihmisiä, joiden kanssa on ollut ilo jakaa elämän vuoristorataa ja saada mitä unohtumattomimpia muistoja.
Yhteenvetona voin siis sanoa olevani äärettömän onnellinen ja kiitollinen. Ympärilläni on ihania ystäviä niin kaksi- kuin nelijalkaisiakin ja hevostelu tuntuu paremmalta kuin koskaan. Nautin!
