Ripaus unihiekkaa

"Age does not make us childish, 

as some say; it finds us true children"

Tuulahdus helpottuneisuutta

Puhdas ja aito onnellisuus on järjettömän hienoa. 

Tämä kevät ja talvi - tai  oikeastaan melkein koko lukio taipaleeni - on ollut melkoista haipakkaa. Olen yrittänyt tasapainotella koulun, harrastusten ja ihmissuhteiden välillä ja toisinaan vaatinut kohtuuttomia itseltäni. Rentoutumista ja vaan sohvalla makoilua on tullut välttää; Viaplayn on saanut korkeintaan avata sunnuntai-iltana ja silloinkin ihan vain hetkeksi. Näin jälkikäteen voin vaan todeta, että kohtuus kaikessa. Ei se olisi ollut katastrofi, jos silloin tällöin olisi viettänyt toimettomia päiviä ja vain köllötellyt sängyssä jäätelöä lusikoiden.

Kirjoitin tänä keväänä viisi ainetta, joiden suorittamisen otin elämäntehtäväkseni. Armoa ei tunnettu, kun päivät koostuivat kymmenen tunnin opiskelupätkistä ja ainoana tavoitteena tuntuivat olevan L:n paperit. Lopulta kaikki se paine vaan kasautui ja purkautui kirjotusten alla, kun oma jaksaminen oli vedetty äärirajoille. Ja ai että se kirpaisi, kun alustavat eivät olleetkaan ihan sitä mitä olin toivonut -onneksi pettymys on kuitenkin kaikkoava tunnetila. 

Vaikka tuo täydellinen kirjainsuora jäi saavuttamatta, tajusin vihdoin antaa itselleni armoa. Ei se oikeasti haittaa, jos ei kykene täydellisiin suorituksiin. Uusia mahdollisuuksia tulee ja tässäkin tapauksessa lopputulos oli todellisuudessa erittäin hyvä!

Paras pakoreitti kiireisen arjen keskellä on ollut hevostelu, joka sekin on toisinaan takkuillut. Tottakai tälläinen tunnekuohu on näkynyt hevospuolella yleisenä voimattomuutena. Tämän vuoksi kaikki helppo ja huoleton on ollut houkuttelevaa, maastoilua siis.  Heppailukaverit on ollut kultaa ja heidän kanssa ideoidut ja toteutetut kuvaukset, pulkkaratsastukset ja muut erikoisemmat päivät ovat olleet täydellisiä nollauksia.

Evora ja Mustang ovat taas poikenneet tästä leppoisuus-kategoriasta ja vaatineet täyttä omistautumista ja keskittymistä. Niiden kanssa touhuilu on ollut niin uutta ja ihmeellistä, että se on vedonnut erilaisuudellaan. Varsinkin näyttelyihin valmistautuminen ja Evoran ratsutus Kimmo Kinnusen opissa ovat toimineet arjen buustaajina. Näyttelyihin ei tosin koskaan päästy, mutta harjoittelusta oli silti hyötyä: treenit haastoivat nousujohteisiin rutiineihin ja lujittivat luottoa. Ratsutus sen sijaan meni enemmän kuin nappiin ja Evorasta kuoriutui oikea ratsu. Nyt kotipuolessa ollaan harjoiteltu ratsun perustaitoja ja tutustuttu enemmän myös maastoiluun. Ihanaa!

Kaikkien näiden paineiden jälkeen elämä alkaa voittamaan. Aito elämänilo ja onni ovat tulleet osaksi joka päiväistä elämää ja juku se tuntuu hyvältä! Se että on iloinen tuo lisää iloa ja näin onnellisuuden oravanpyörä on valmis. Tämän energian voimin ollaan päästy Läiskänkin kanssa palailemaan kunnon treenaamisen meininkiin. Tämän kesän lopussa me aiotaan olla paras versio meistä!

Kaksin kappalein uusia korvapareja

"I’m coming home

Tell the World I’m coming home"

Reilu vuosi sitten meidän laumaan tuli kaksi nelijalkaista lisää. Kauan odotettu haave toteutui, kun saatiin meidän omat lusitanot kotiin. Kyseessä ei siis todellakaan ollut mikään hetken mielijohde vaan ajatus oli muhinut mielessä jo kymmenen vuoden ajan. Äitini on aina ihaillut lajia: sen ylväyttä, nopeutta ja lojaaliutta. Vuosien mittaan äitini haave oli muotoutunut myös omakseni. Ei missään nimessä tuputuksen myötä vaan puhtaasti omasta mielenkiinnosta.

Niinpä vuoden 2016 loppukesästä Portugalista lähti ajelemaan rekka kahdella kouluttamattomalla lusitanolla lastattuna, tarkemmin emällä ja tammavarsalla. Odottavan aika kävi pitkäksi, kun odoteltiin päivityksiä matkan varrelta ja seurattiin hevosten vointia. Kuljetus oli mitä parhainta ja saatiin muutaman viikon sisällä hevoset Suomeen.

Nyt ollaan keretty touhuilla reilut vuoden päivät ja ei noihin otuksiin ole voinut olla rakastumatta! En ole koskaan tavannut mitään vastaavaa. Kumpikin noista nelijalkaisista on niin mielettömän sosiaalisia ja uteliaita. Ne ovat aina valmiina työskentelemään ja oppimaan uutta. Työskentelymoraali on niin kova, että jos näiltä kahdelta kysytään niin vapaapäivät ovat ihan yliarvostettuja. Ihailtavaa intoa! 

Tässä ovat Evora(emä) ja Mustang(varsa):

Mustang ja Evora 2016

Evora 2017

2017 Mustang

Elävää kuvaa kuluneilta vuosilta

"I owned every second that this world could give

I saw so many places

The things that I did

Yeah, with every broken bone

I swear I lived"

Viime päivinä olen kahlaillut läpi koneeni valtaisaa video merta, ja voin kertoa, että oli aikamoinen urakka selailla ja valikoida monia tunteja materiaalia. Pahinta oli yrittää kuumeisesti pohtia mitä nistä ottaisi vajaaseen neljään minuuttiin. Paljon on videoita, joista jokainen on tavallaan tärkeä ja vielä videoitakin enemmän on huikeita hetkiä ja muistoja. Videoitujen klippien määrä, kun on vain murto-osa kaikesta tapahtuneesta. Nyt on kuitenkin aikamatkan vuoro; tervetuloa kyytiin!

Kauan kadoksissa olleet

"Jossain alla maan ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan"

Yli kolme vuotta elämä  on rullaillut ilman blogia. Alkuun kaiken piti olla vain väliaikaista, hetken paussi keräillä ajatuksia ja löytää inspiraatio. Blogiton elämä kuitenkin koukutti, sillä se tuntui helpolta ja huolettomalta. Ei tarvinnut paineilla postauksista, kuvista tai siitä, että tuottaisi lukijoille pettymyksen. Vähän aikaa on jo kutkutellut ikävä blogin ja kirjoittamisen pariin. Aloitin päiväkirjasta, mutta se ei tyydyttänyt, ei  ainakaan täysin. Tähän tämä kaikki sitten johti.

Kolme on numerona pieni, mutta voi miten paljon sen pienen kolmivuotisen sisään onkaan mahtunut. Vuodet ovat opettaneet ja muokanneet minua, mutta lapsenmielistä vallattomuuttani en ole kadottanut. Peruskoulu on taputeltu jo vuosia sitten ja tulevana syksynä alkaa jo lukion abivuosi, eikä täysi-ikäisyyskään ole enää kaukana, hullua!

Hevosten kohdalla en edes tiedä mistä oikein aloittaisin. Kokemus on opettanut yhtä ja toista ja meidän meno Läiskän kanssa on muokkautunut ihan uudelleen. Aika on juurruttanut meidät tiukasti yhteen ja tehnyt meistä meidät. En minä kolme vuotta sitten voinut edes aavistaa millainen yhteys me saavutettaisiin. Ja minä todella tarkoitan yhteyttä, eikä se ole yhtään yliampuvaa.  Läiskän kanssa mikään ei vaan tunnu mahdottomalta, vaikka hornetti lentäisi pään yläpuolelta mä tietäisin olevani turvassa.

Rakastan meidän rentoa arkea, kun voi vaan touhuta ja puuhastella ilman suurempia paineita. Voin toteuttaa haaveita ja testailla mitä hurjapäisempiä ideoita.  Vuosien varrella olen oppinut, että kaikessa ei aina tarvitse olla järkeä. Ei meitä kukaan käske noudattamaan mitään ohjekirjamaista kaavaa, vaikka usein siihen meinaakin sortua. Ajatellaan, että on vain koulu-, este ja maastoratsastus, vaikka todellisuus on paljon  tätä monipuolisempi. Kunhan pitää vain mielen avoinna, niin hevosten kanssa voi touhuilla vaikka ja mitä, ja varsinkin, kun tavoitteena ei ole minkään sortin kisaradat vaan elämästä täysillä nauttiminen!

Nyt viime aikoina itse kouluratsastus onkin jäänyt vähälle, mutta sen sijaan aikaa on kulunut maastossa uusia reittejä etsien, ilman satulaa laukkaillen ja hevosia uittaen. Luottamuksen hioutuessa ollaan päästy kokeilemaan kaikkea uutta ja ihmeellistä vikellyksestä pulkkaratsastukseen. Ollaan yritetty pitää meno kaikille mielekkäänä sekä monipuolisena, ja kaikkien fiilis onkin pysynyt korkealla, joten ilmeisesti ollaan onnistuttu tavoitteessa. Hepatkin ovat olleet tyytyväisempiä kuin koskaan ja moraali työntekoon on ollut huipussaan. 

Kuluneiden vuosien aikana hevoset ovat tuoneet luokseni myös mitä ihanampia ihmisiä. Usein kuulee puhuttavan hevospiireissä liikkuvista katkerista ja ylimielisistä yksilöistä, jotka kuljettavat mukanaan räjähdysaltista ukkospilveä. Onneksi elämääni sujahtaneet ihmiset ovat olleet kaikkea muuta kuin sähköisesti varautuneita.  He ovat olleet niin aitoja, rehtejä ja sydämellisiä ihmisiä, joiden kanssa on ollut ilo jakaa elämän vuoristorataa ja saada mitä unohtumattomimpia muistoja.

Yhteenvetona voin siis sanoa olevani äärettömän onnellinen ja kiitollinen. Ympärilläni on ihania ystäviä  niin kaksi- kuin nelijalkaisiakin ja hevostelu tuntuu paremmalta kuin koskaan. Nautin!