Puhdas ja aito onnellisuus on järjettömän hienoa.
Tämä kevät ja talvi - tai oikeastaan melkein koko lukio taipaleeni - on ollut melkoista haipakkaa. Olen yrittänyt tasapainotella koulun, harrastusten ja ihmissuhteiden välillä ja toisinaan vaatinut kohtuuttomia itseltäni. Rentoutumista ja vaan sohvalla makoilua on tullut välttää; Viaplayn on saanut korkeintaan avata sunnuntai-iltana ja silloinkin ihan vain hetkeksi. Näin jälkikäteen voin vaan todeta, että kohtuus kaikessa. Ei se olisi ollut katastrofi, jos silloin tällöin olisi viettänyt toimettomia päiviä ja vain köllötellyt sängyssä jäätelöä lusikoiden.
Kirjoitin tänä keväänä viisi ainetta, joiden suorittamisen otin elämäntehtäväkseni. Armoa ei tunnettu, kun päivät koostuivat kymmenen tunnin opiskelupätkistä ja ainoana tavoitteena tuntuivat olevan L:n paperit. Lopulta kaikki se paine vaan kasautui ja purkautui kirjotusten alla, kun oma jaksaminen oli vedetty äärirajoille. Ja ai että se kirpaisi, kun alustavat eivät olleetkaan ihan sitä mitä olin toivonut -onneksi pettymys on kuitenkin kaikkoava tunnetila.
Vaikka tuo täydellinen kirjainsuora jäi saavuttamatta, tajusin vihdoin antaa itselleni armoa. Ei se oikeasti haittaa, jos ei kykene täydellisiin suorituksiin. Uusia mahdollisuuksia tulee ja tässäkin tapauksessa lopputulos oli todellisuudessa erittäin hyvä!
Paras pakoreitti kiireisen arjen keskellä on ollut hevostelu, joka sekin on toisinaan takkuillut. Tottakai tälläinen tunnekuohu on näkynyt hevospuolella yleisenä voimattomuutena. Tämän vuoksi kaikki helppo ja huoleton on ollut houkuttelevaa, maastoilua siis. Heppailukaverit on ollut kultaa ja heidän kanssa ideoidut ja toteutetut kuvaukset, pulkkaratsastukset ja muut erikoisemmat päivät ovat olleet täydellisiä nollauksia.
Evora ja Mustang ovat taas poikenneet tästä leppoisuus-kategoriasta ja vaatineet täyttä omistautumista ja keskittymistä. Niiden kanssa touhuilu on ollut niin uutta ja ihmeellistä, että se on vedonnut erilaisuudellaan. Varsinkin näyttelyihin valmistautuminen ja Evoran ratsutus Kimmo Kinnusen opissa ovat toimineet arjen buustaajina. Näyttelyihin ei tosin koskaan päästy, mutta harjoittelusta oli silti hyötyä: treenit haastoivat nousujohteisiin rutiineihin ja lujittivat luottoa. Ratsutus sen sijaan meni enemmän kuin nappiin ja Evorasta kuoriutui oikea ratsu. Nyt kotipuolessa ollaan harjoiteltu ratsun perustaitoja ja tutustuttu enemmän myös maastoiluun. Ihanaa!
Kaikkien näiden paineiden jälkeen elämä alkaa voittamaan. Aito elämänilo ja onni ovat tulleet osaksi joka päiväistä elämää ja juku se tuntuu hyvältä! Se että on iloinen tuo lisää iloa ja näin onnellisuuden oravanpyörä on valmis. Tämän energian voimin ollaan päästy Läiskänkin kanssa palailemaan kunnon treenaamisen meininkiin. Tämän kesän lopussa me aiotaan olla paras versio meistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti