Sairaslomaa tiedossa

Kavion jälki lumessa, jonka reunasta löytyy verinen läiskä. hengitys pysähtyy hetkeksi. Mitä nyt on tapahtunut?

Läiskän oikeasta takajalasta paljastui eilen haava. Vaikka en olisikaan halunnut siihen uskoa aavistin melkein heti veriläikän nähdessäni kenen jalasta tässä olikaan kyse. Läiskä, kun on omanlainen tohelo, joka ei hirveästi katso mistä kävelee niin usein joudutaan paikkailemaan esimerkiksi oksien raapimia nirhaumia. Harmi vain ettei tällä kertaa mitkään pienet ruhjeet olleet riittäneet. Voihan tässä nyt hiukan kengättömyyttäkin syyttää, koska se altistaa helpommin tälläisille "kaviovammoille".

Päkiäinen on siis viiltynyt auki, eli haava vastaa samaa kuin itseltä olisi viilletty kantapäästä pala pois (tuo yllä oleva kuva huijaa, koska haava ei näy kavion alapuolelta). Luojan kiitos nyt on lunta ja pakkasta, sillä kuinka olisikaan käynyt, jos hevonen olisi avohaavan kanssa joutunut seisomaan mudassa. En halua edes tietää minkälainen tulehdus tuosta olisikaan voinut kehittyä. Onneksi myös huomasimme haavan ajoissa, sillä rosoinen maa olisi voinut repiä jalkaa vieläkin pahemmin.

Eilen illalla, kun huomasimme mikä tilanne on desifioitiin haava kahdella eri aineella ja taiteiltiin päälle, sidelapuista, paperista ja ilmastointiteipistä paketti. On aivan pakko päästä kehumaan tuon nuoren herran käytöstä. Toimi kuin mikäkin esimerkki potilas: Piti päätään sylissäni ja nuoli kättäni samalla, kun äiti paketoi jalkaa. Voiko tuon fiksummin enää käyttäytyä, kun jalkakin oli vieläpä selvästikkin arka. Seuraavaksi kävelytin Läiskää muutaman askeleen verran, jotta nähtiin osaako kävellä paketin kanssa. Hienosti otti askeleita, vaikka jalkaa varoikin, muttei sitä ontumiseksi voinut sanoa. Lisää sitten tiedetään varmaankin maanantaina, kun kengittäjä on tulossa vaihtamaan Vickylle kengät niin saa samalla katsoa tuota Läiskän jalkaa. Toivotaan, että paranisi  mahdollisimman pian!♥

Jokaiseen talliin kuuluu tallikissa..

ja niin meillekkin. 

Tuollainen pieni ja pörröinen neiti  muutti eilen meille asustamaan, toimittamaan tallikissan virkaa. Kissa tottelee nimeä Wilma ja ikää sillä on sellaiset seitsemän vuotta. Luonteesta tai muusta ei voi varmaksi sanoa, mutta aikamoiseksi prinsessaksi se on paljastunut. Eikä tietenkään pidä unohtaa kehua hänen  ylhäisyytensä ulkonäköä, sillä on nimittäin syötävän suloinen tapaus!

Mä en osaa, joten miksi mä edes yritän?

Ei, minulla ei mennyt putkeen. Kyse ei ole nyt hevosesta, sillä syypää olin minä. Aiheutin itselleni tämän epäonnistumisen tunteen ja pitkiin aikoihin muistin taas miltä tuntuu olla aloittelija. Kokematon kokeneiden rinnalla.Ehkä on ihan hyvä näin, sillä arvostus montaa asiaa kohtaan palasi. Tämä sai minut miettimään muutakin. Ei vain ratsastusta tai hevosia, jotain aivan erilaista.

Jep, aika vaikea ymmärtää, jos ei edes tiedä mistä puhutaan, joten selvennämpä hieman: Eilen oli valmennus kymmenen aikaan aamulla. Valmennus meni alkuun ihan okei, kunhan vain mentiin käynnissä neliötä ja kulmiin tehtiin takaosakäännökset. Ravissakin kaikki meni hyvin, ehkä jopa paremmin, mutta auta armias, kun siirryttiinkin tekemään kesken käännöksen laukannostoja. Hohhoh. Tämän pienen tytön pää meni pahemman kerran sekaisin enkä saanut sitä enää ollenkaan selviteltyä. En tuntenut mitään ja hetkittäin en edes nähnyt tai kuullut. En tuntenut askelia, joten oli hirveän vaikeaa yrittää ajoittaa laukannostoa oikein. Yritin, yritin ja vielä kerran yritin, mutta en vain löytänyt oikeanlaista tunnetta. Lopulta luovutin. Minä, joka luulin olevan ihminen kuka ei helpolla anna periksi. Silloin vain napsahti jokin raja vastaan ja lopetin yrittämisen. Se oli tietyllä tavalla kamala tunne. Tajuta hävinneensä itselleen.

Ei täällä kuitenkaan missään masennus tunnelmissa kirjoitella, vaikka äskeisestä tekstistä niin saattaakin käsittää. Nyt elämässäni on tapahtunut paljon asioita, joita ei olisi toivonut, mutta onneksi niiden vastapainoksi löytyy paljon kaikkea positiivistakin. Sitä paitsi niiden ei niin toivottujen asioiden kautta olen oppinut arvostamaan paljon enemmän ystäviäni ja kaikkea sitä mitä minulla on. Muistakaahan jokainen teistäkin arvostaa sitä mitä teillä on älkääkä vain havitelko jotain suurempaa!

Kurkistus talliin

Kertokaa minulle edes yksi hyvä puoli tästä  pimeydestä. Minusta se on mahdoton tehtävä. Olen yrittänyt pohtia niitä hyviä puolia, mutta ainut joka tulee mieleen on tämä jäätävä väsymys (eihän sekään ole hyväpuoli). Aamulla, kun heräät väsyttää jo valmiiksi, koulussa olet nukahtaa pulpetille, kotiin päästyäsi haluaisit kömpiä sänkyyn, mutta tehtävää on liikaa ja lopulta, kun illalla harhailet nukkumaan oletkin jo niin väsynyt ettei uni tahdokkaan enää tulla. Aivan  ihanaa!

En minä tänne mitään valitusvirttä ollut kuitenkaan tulossa kirjoittamaan. Minulla on teille  aivan älyttömän huikeita uutisia! Joku vanhempi lukija saatta muistaa, kun mainitsin valmistuvasta tallista ja laittelin kuvia lähes valmiista satulahuoneesta. Tämä edellä mainittu talliprojekti alkaa olemaan loppusuoralla. Pihatto, heinäparvi, satulahuone, varustehuone ja karsinat ovat vain loppusilausta vailla valmiita. Tänä talvena me emme tule pallelluttamaan sormiamme ulkona, kun pakkaset tulevat vaan nautimme tallin lämmössä. Tuskin kukaan aina talliin tottunut osaakaan edes arvostaa sitä niin paljoa kuin he jotka ovat joskus paleltuneet, kun sitä lämpöistä tallia ei ole ollut. Tässä teille kuitenkin vähän vinkkiä miltä sisällä näyttääkään, joskus kunhan talli on lopullisesti valmis saatte tänne siitä ihan kunnon kuva- ja videopostaukset.

Toinen ilon aihe on satula. Nyt meidän satulatelinettä koristaa musta Albion. Jep, valmentajan kanssa todettiin satula sopivaksi. Onneksi tuo kyseinen satula oli juurikin se Läiskälle oikea, sillä kerkesin itsekkin ihastua siihen niin kovasti, että haikeaa olisi ollut luopua. Satula on  niin täydellinen istua ettei toista ole. Kaiken kukkuraksi nyt on vieläpä satula jonka kanssa voi hypätäkkin ilman, että koulutoppaukset ovat vääntämässä väärään asentoon. Aivan mahtavaa!  Uuden satulan lisäksi meiltä löytyy nyt Wintec Cair satulavyö. Innolla odotan, että pääsen sitä kokeilemaan  käytössä, kun olen siitä niin paljon hyvää lukenut. Jos jollakin teistä on kokemuksia kyseisestä vyöstä niin kertokaahan mielipiteenne!:)

  

Kun jokin pala löytää paikkansa

Viime valmennus.. Mitä tekikään koulutusvaiheessa oleva hevoseni. Se toimi kuin vastuuntuntoinen aikuinen. Ohjasi minua sillon, kun tuntui, että itse kusin pahemman kerran. Minä taas paikkasin hevostani sillon, kun se ei tiennyt itse mitä tehdä. Tuntui niin vahvasti siltä, että nyt me olimme se pari jota tässä lajissa tavoitellaan. Muiden silmään ehkä holtittoman näköistä menoa, mutta oikeasti se oli hallittua (ainakin melkein kokoajan..heh).

 

Harjoituksina tehtiin erilaisia tehtäväsarjoja, joihin sisältyi ympyröitä, sekä siirtymisiä ja luonnollisesti suorillla urilla keskityttiin hevosen suoruuteen. Läiskä oli tosi kivan herkkä ja tällä kertaa myös pohkeille! Laukannostotkin nousivat nyt tosi ponnekkaasti varsinkin vasempaan kierrokseen, mutta oikealle ne hiukan takertelivat. Lyhyesti ja ytimekkäästi selostettu valmennus, joka meni hyvin. Yritän tässä lähipäivinä kirjoitella jotain järkevämpää, mutta nyt se ei vain luonnistu. Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!:)

 

Hauskat kuvat

 

 

 

katsos tuossa on tuommoinen oudonnäköinen kukka

hyii tää olikin joku myrkykasvi.

 



 

 

Jotain niin mahtavaa

Mitenkä kävikään niin täydellisen värisen ja näköisen Kiefferin. Se osoittautui epäsopivaksi ja vaikka puntaroitiin levitystä tultiin valmentajan kanssa siihen tulokseen, ettei siitä saa sopivaa edes toivomalla. Kyllä pakko sanoa, että harmittaa tai oikeastaan harmitti. Nyt minulla on  perseeni alla niin mainio penkki, että hulluhan tässä olisi, jos jäisin kiefferiä liikaa murehtimaan! Kyseessä on Albionin koulupainotteinen yleissatula. Kovasti niistä olin aiemminkin kehuja kuullut, mutta vasta, kun sellaiseen pääsi istumaan tajusi, ettei sitä ole turhaan ylistetty! Jos joku on satulaa etsimässä  niin tässä on todellakin vaihtoehto, jota kannattaa harkita.

Ihanasta ruskean sävystä jouduin luopumaan, mutta kaikken tärkeintähän tässä on etsiä hevoselle sopiva satula, eikä ulkonäöltään minua miellyttävä. Eikähän sitä koskaan tiedä minkälainen satula minulta vielä loppujen lopuksi löytyy. Eihän tässä olla mitään kauppoja vielä tehty, sovituksessahan tuo Albioni vain on!

Maastossa olinkin jo aiemmin satulalla mennyt ja todennut, että tuon kanssa on paljon helpompaa matkustaa kevyessä istunnassa verrattuna aiempiin. Varmaankin vaikuttaa, kun eivät ole nyt ne koulutoppaukset vääntämässä oikeaan asentoon. Senkin suhteen se on minulle mitä mainion. En tykkää yhtään, jos satula muokkaa heti suoraan oikeaan asentoon. Eihän siinä ole mitään haastetta ja sitä paitsi tykkään tilasta liikkua. Hirveän topatussa satulassa olet kuin hiiri loukussa. Heh poikkesinkohan hiukan aiheesta..

 

Älkää nyt järkyttykö kuvien laadusta, mutta tuo niin kaunis sumu ei ollut mitenkään paras mahdollinen olosuhde hevoskuvailuun. Näkyvyys, kun oli jotain metri eteenpäin luokkaa. No katsokaahan noita kuvia sisulla ja irvistystä pidätellen.

Eilen kentällä ennen minua satulaa testasi äitini. Samalla hän herkisteli Läiskää ja arvatkaapa vain millainen hevonen minulla olikaan sitten allani. Niin herkkä ja istunnalla ratsastettava, kun vain tuommoinen pieni ruuna voi olla. Käänsin sitä pelkillä painoavuilla ohjiin koskemattakaan ja sain sen pysähtymään vatsalihaksia rutistamalla. Askellajejakaan ei voi millään tavalla haukkua. Ravi oli niin kevyttä ja täysin puhdasta. Tosiaankin puhdasta. Vaikka en ole blogiin maininnutkaan Läiskän ravi on ollut viimeaikoina kentälle mentäessä erittäin kankeaa ja tahmivaa. Tietenkin on ymmärrettävää, että, kun jalat eivät ole täysin kunnossa voi tuommoisia oireita ilmetä varsinkin näin ilmojen viiletessä. Onneksi oireet kuitenkin häviävät ratsastuksen myötä.

Takaisin niihin askellajeihin. Ravin tavoin myös  laukka oli aivan harminaisen hyvää. Se oli oikein pontevaa, sekä eteenpäinpyrkivää. Hyvän laukan ansiosta innostuttiinkin kokoamaan pieni 40cm este toiselle sivulle ihan vain satulan testaus mielessä. Sieltä tulikin semmoinen loikka, että ei varmastikkaan tullut puomi alas. Hauskaa tästä  teki se, että viimeksi perjantaina olin naurussa suin kertonut, että Läiskä pääsee 40cm juuri ja juuri yli. Olikohan pojalla nyt mielessä näyttää, että mamma ei ollutkaan ihan oikessa  vai olikohan kyse nyt tästä uudesta satulasta.

Me kai ollaan niinkuin nuo

Tähän alkuun eikai voi sanoa muuta kuin anteeksi. Miten tämä postausväli onkaan päässyt taas tälläiseksi. On minulla kyllä syynikin, mutta mitäpä niitä tähän listaamaan. Kaikki, kun ovat vain turhia tekosyitä.

Tällä hetkellä mä olen tosi iloinen. Ei meillä Läiskän kanssa ole mitenkään erityisen hohdokkaasti mennyt, mutta tarvitseekokaan onnellisuuteen täydellisyyttä. Yleensä sen vain unohtaa. Haaveilee liikoja ja pettyy. Unohtaa iloita silloin, kun asiat kulkevat tasaisesti eteenpäin ja ovat kunnossa. Odottaa vain sitä suurta ylämäkeä. Arvostus tuntuu tulevan vasta silloin kun kaiken menettää. Siksi haluankin oppia iloitsemaan ajoissa. 

Tähän väliin meillä on mahtuut kaksi valmennusta. Toinen tehtiin samalla kaavalla kuin  viimeaikaisetkin ja se meni aikalailla penkin alle. Hevonen oli oikein höslä ja itsekkin söhelsin omiani. Lopputuloksena oikea sekamelska. No ei nyt ihan, mutta hetkittäin se itsestä siltä tuntui. Saatiin me kehujakin, mutta huonotuulisuus tuntui tamppaavan ne alleen. Vietettiinkin Tarun kanssa  satulahuoneessa kunnon valitus kerhoa tunnin päätyttyä. Myöhemmin, kun järki tuli perässä tajusi, että olisihan se voinut huonomminkin mennä.Viime valmennus meni sitten onneksi edellisen vastapainoksi tosi hyvin! Tunnilla kasattiin hevosia, harjoiteltiin käynnistä laukannostoja ja sen sellaista perushommaa. Läiskä toimi super kivasti ja saatiinkin paljon positiivista palautetta. 

Valmennusten  lisäksi ollaan vain maastoiltu. Kiefferi todettiin epäsopivaksi ja tällä hetkellä meillä onkin jo toinen satula ehdokas kokeilussa. Siitä kerron sitten lisää seuraavassa postauksessa!