Ei, minulla ei mennyt putkeen. Kyse ei ole nyt hevosesta, sillä syypää olin minä. Aiheutin itselleni tämän epäonnistumisen tunteen ja pitkiin aikoihin muistin taas miltä tuntuu olla aloittelija. Kokematon kokeneiden rinnalla.Ehkä on ihan hyvä näin, sillä arvostus montaa asiaa kohtaan palasi. Tämä sai minut miettimään muutakin. Ei vain ratsastusta tai hevosia, jotain aivan erilaista.
Jep, aika vaikea ymmärtää, jos ei edes tiedä mistä puhutaan, joten selvennämpä hieman: Eilen oli valmennus kymmenen aikaan aamulla. Valmennus meni alkuun ihan okei, kunhan vain mentiin käynnissä neliötä ja kulmiin tehtiin takaosakäännökset. Ravissakin kaikki meni hyvin, ehkä jopa paremmin, mutta auta armias, kun siirryttiinkin tekemään kesken käännöksen laukannostoja. Hohhoh. Tämän pienen tytön pää meni pahemman kerran sekaisin enkä saanut sitä enää ollenkaan selviteltyä. En tuntenut mitään ja hetkittäin en edes nähnyt tai kuullut. En tuntenut askelia, joten oli hirveän vaikeaa yrittää ajoittaa laukannostoa oikein. Yritin, yritin ja vielä kerran yritin, mutta en vain löytänyt oikeanlaista tunnetta. Lopulta luovutin. Minä, joka luulin olevan ihminen kuka ei helpolla anna periksi. Silloin vain napsahti jokin raja vastaan ja lopetin yrittämisen. Se oli tietyllä tavalla kamala tunne. Tajuta hävinneensä itselleen.
Ei täällä kuitenkaan missään masennus tunnelmissa kirjoitella, vaikka äskeisestä tekstistä niin saattaakin käsittää. Nyt elämässäni on tapahtunut paljon asioita, joita ei olisi toivonut, mutta onneksi niiden vastapainoksi löytyy paljon kaikkea positiivistakin. Sitä paitsi niiden ei niin toivottujen asioiden kautta olen oppinut arvostamaan paljon enemmän ystäviäni ja kaikkea sitä mitä minulla on. Muistakaahan jokainen teistäkin arvostaa sitä mitä teillä on älkääkä vain havitelko jotain suurempaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti