Nyt on ihan pakko ryhdistäytyä. Ei tämä kuulumisten kertominen voi vain tapahtua tällein kuukauden välein. Nytkään en muista paljoakaan mitään siitä mitä ollaan tehty, joten sanon ihan suosiolla tällein yleisesti, että mulla on alkanut menemään Läiskän kanssa taas hitusen paremmin!
Sen sijaan ajattelin kertoa tarkemmin aamuisesta valmennuksesta, josta pitäisi vielä olla asiat muistissa. Lisäilen tähän tekstin sekaan viime aikoina otettuja kuvia, kun tältä päivältä ei ole mitään materiaalia.
Lähtökohdat valmennukseen eivät olleet kovinkaan hyvät, sillä koko eilisen ja yön satoi vettä, Läiskää ei oltu liikutettu moneen päivään ja suunnitelmat kerkesivät mennä vielä aamullakin uusiksi. Kaikesta huolimatta tämän päivän valmennus oli paras aikoihin. Jotenkin loppua kohti vaan alkoi toimimaan meidän yhteistyö sujuvasti. Tuli semmonen wow-fiilis ja en voinut muuta kuin hymyillä!
Tein tänään Läiskän lämmittelyn vähän eritavalla kuin yleensä. Ensin tein normaalisti pysähtymisiä ja ravi-käynti siirtymisiä. Siirtymien lisäksi otin rutiinista poiketen mukaan myös laukannostot, että sain Läiskästä vähän sitä energistä puolta esiin ja se toimi! Hevonen alkoi muuttua säpäkämmäksi ja reaktionopeus parani.
Ensimmäisenä jouduttiin tekemään minun vihaamiani väistöjä. Asenne oli kuitenkin kerrankin kohdallaan ja mielessä pyöri vain tunne onnistumisesta. Eihän tämä minun negatiivisuus väistöjä kohtaan johdu mitenkään itse tehtävästä vaan siitä, että olen yksinkertaisesti niin surkea niiden kanssa. Treeniä, treeniä niin sitä vain kehittyy.
Tehtiin alkuun varmaan puolituntia pelkkiä väistöjä. Tosin tehtävät vaihtuivat. Ensin tehtiin väistöjä aidan vieressä nin, että hevosen turpa oli kohti aitaa ja siitä sitten väistettiin aidan sivua pitkin. Tosessa tehtävässä piti väistättää ensin kentän keskelle ja sen jälkeen suoristaa, sekä palata takaisin uralle. Kuvio näytti siis luonnossa tältä >. Vaihdeltiin sitten suuntia ja tehtiin voltteja väliin, että saatiin tehtävästä vähän mielenkiintoisempi. Oikeastaan tänään minusta oli hurjan kiva tehdä väistöjä ja kukapa ei niistä tykkäisi, kun ne kerrankin onnistuvat alkutappeluiden jälkeen. En sitten tiedä oliko se tämä oma asenne, hevonen, yhteistyö vai vaan tuuri, jonka avulla tänään meni hyvin, mutta ihan sama me onnistuttiin!
Ravissa mentiin kiemurauraa, joka sujui kokoajan tosi hyvin. Hevonen kulki reippaasti eteenpäin, eikä vauhti hiipunut edes kaarteissa. Tasaisesta vauhdista ja yleisestikkin tasaisesta menosta saatiin paljon valmentajalta kehuja. Otettiin sinne väliin pieniä vauvalisäyksiäkin, jotka onnistuivat tosi hyvin. Hevonen myös suoristui ja taipua hyvin, eikä itse tarvinnut keskittyä kuin oman kropan hallintaan ja ohjaukseen.
Viimeiseksi oli sitten tehtävä, jota pidin ensin vitsinä. Minä ja läiskä, sekä laukkatehtävät. Miten hyvinä se meitä piti, eihän me Läiskän kanssa oltu semmoisia ikinä edes harkittu. Tietenkin oli kuitenkin himo kokeilla ja valmentaja sanoikin, että katsotaan mitä siitä tulee. Alkuhämmästyksen jälkeen aloin luottamaan hevoseen ja itseeni. Miksi me ei muka onnistuttaisi ja vaikka ei ensimmäisellä onnistuisikaan, mitä se haittaisi. Uutta yritystä vaan ja treeniä. Treenihän on se avainsana kaikkeen.
Tehtävähän oli loppujen lopuksi tosi simppeli: Laukkaa pitkää uraa pitkin puoleen väliin, josta laukassa ympyrä ja takaisin uralle ja sivu loppuun. Kulmassa hiljennys raviin ja lyhyt sivu ravissa ja seuraavalla pitkällä sivulla tehtävä uudestaan.
Ensimmäinen yritys meni omalta osalta ihan mönkään. Unohdin kokonaan ohjata, jonka takia meidän ympyrä muuttui soikioksi ja hevonen arpoi mitä tehdä ja minne mennä. Läiskä yritti kuitenkin minun sekoiluista huolimatta parhaansa. Toinen yrityskin meni vähän haahuillessa, mutta kolmannella kerralla tajusin ruveta ratsastamaan. Oikeastaan vasta silloin hahmotin kuvion ja sen jälkeen ei ollutkaan enää mitään ongelmaa.
Saatiin hurjasti kehuja ja mä olin niin onnellinen. Silmät kiilti onnesta ja virne nousi väkisinkin naamalle. Pieni juttu, mutta niin tärkeä. Eikä sitä fiilistä voi kuvailla, kun kaikki vaan alkaa toimimaan. Me oikeesti pystyttiin sen mun tönkkölaukkasen hevosen kanssa tehdä pientäkin volttia laukassa ja, jos se tiputti laukan niin se nousi heti ensimmäisistä pohkeista takaisin. Hienoa oli myös se laukan säätelykyky, jota ei ole ennen kentällä ollut. Enkä vähällä unohda sitä valmentajan hymyä, kun se näki, että pystyttiin tekemään tuota tehtävää. Tänään oli vaan niin huippu päivä!♥
Kentälle köpöteltiin tarkoituksena pompata parit pikku hypyt. Heti, kun Taru alkoi kantamaan estekalustoa kentälle tuo hevonen syttyi. Ei ole vaikea arvata, kuinka paljon Vicky pitääkään hyppäämisestä.
