perjantai 25. lokakuuta 2013

Mitä meille kuuluu?

Eipä oikeastaan mitään. Ollaan nyt Läiskän kanssa maastoiltu ja pyöritty pellolla. Hevonen on ratsastaa ollut jees. Ei mikään eirtyisen hyvä, muttei mikään huonokaan. Hoitaessa taas se on ollut tosi suloinen. Oikea sylinalle, joka kyöhnää vieressä ja kaipailee huomiota. Painaa päätä sinua vasten, tuhisee ja jopa hörähtelee! Voiko sellaiselle otukselle olla sulattamatta sydäntään. 

Kuvailemassakin olen ollut: Ireneä, kun hän ratsasti talliin vasta saapuneella Fawsilla ja eilen olin Jullen mukana pyörimässä. Eilen kuvaukset, eivät onnistuneet mitenkään. Pimeys yllätti ja parhaillaan asetukset näyttivät  F4 1/60 & ISO 12800. Voittte vain kuvitella millaista rakeistamössöä ne kuvat olivatkaan. Taitaa olla niin, ettei enää valottomissa paikoissa kuvailla edes kuuden aikaan illalla. 


Tuo pimeys kertoi taas, että alkaa olemaan korkea aika tarkistaa kentänvalot. Kesällä, kun niitä ei ole pahemmin testailtu täytyy nyt tarkistaa, että ovat valmiita käyttöön. Sinäänsä ajatus pimeästä väsyttää ja ärsyttää, mutta Läiskän kannalta tämä on hyvä asia. Pimeällä, kun kaikki on hiukan pelottavaa ruuna toimii reippaasti. Menee jopa joskus ihan villiksi.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä lyhyikäinen postaus. Minä lähden tästä juhlimaan synttäreitäni. Jee vihdoinkin tuli täyteen 14 vuotta! Huomenna aamulla 10.30 valmennus ei siis passaa pitkään valvoa, jotta jaksaa herätä.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Vastauspostaus videolla

Alunperin meinasin vastailla kysymyksiinne ihan tekstinä, mutta päädyttiinkin sitten Tarun kanssa tekemään postaus videomuodossa. Toivottavasti  kuitenkin tykkäätte, vaikka aika sekavaksi osittain menikin. :D




                                lempi blogit:                                                        lempi editoijat:
                            tähdet ja universumi                                                       fabilein93
                            puoliverinen prinssi                                                        EquiiAlly
                        kavionjäljet ikuistettuina                                                    lee290895
                            once upon a time                                                                 ...
                         dreams can come true
                                        ...

perjantai 18. lokakuuta 2013

Uusi satula kokeilussa

Tiistaina Läiskä sai ensimmäistä kertaa kokeiluun tulleen satulan selkäänsä. Jännityksessä laitoin sen hevosen selkään ja toivoin, että tämä ongelma olisi tässä. Jokainen satulaa etsinyt tietää, ettei kyse ole mistään pienestä tehtävästä. Yleensä joutuu sovittelemaan monia satuloita, enen kuin se täydellinen löytyy. Tietenkin joillakin on tuuria ja hyvä satula on heti ensimmäinen. 

Jo heti ensi vilkaisulta satula näytti hyvältä. Hiukan jännitin, että eikai paina lavoilta, mutta onneksi se istui oikein hyvin. Sitten silmääni pisti se varsinainen ongelma. Oliko satula sittenkin liian kapea. Oli aivan rajoilla mahtuiko säkä liikkumaan tarpeeksi. Hevosen seisoessa tasajaloilla oli ihan jes, mutta kun liike tuli mukaan kävi satulan sopivuus aivan rajamailla. Hevonen kuitenkin oli tyytyväinen, joten lähdettiin testaamaan satulaa.


Läiskä liikkui satulan kanssa super hyvin. Liekkö kyse ollut satulasta vai muuten vain energiasta, mutta ruuna porskutti reippaasti eteenpäin. Mitään ihmeellisyyksiä emme tehneet. Muutamia takaosakäännöksiä, sekä siirtymisiä ja ratsastelin vain kaikki askellajit läpi. Laukka varsinkin oli positiivinen yllätys. Sieltähän nousi laukkaa  ja hyvää sellaista. Hevonen teki töitä ja pyöritti sitä tosi hyvin. Poikaan saatiin myös vähän lisää säpäkkyyttä, kun ratsastuksen aikana kentän ohi ajoi isoja rymiseviä puurekkoja kärryineen. Ensimmäisen kerran katsoi pörhällään, mutta jo seuraavan rekan kohdalla otti ihan rennosti. Silti pälyili enemmän ympärilleen. Viisaasti kuitenkin käyttäytyi. Hieno poika!



Mentiin vielä pellollekkin laukkailemaan, jotta saataisiin hiki pintaan. Läiskä oli vähän laiskahko, mutta oikein mukava muuten. Irenekin laukkaili ja meni loppuverkat ruunalla ja tosi hyvin meni. Meno näytti paljon sulavammalta kuin viimeksi, vaikkei silloinkaan mitään vikaa ollut. Läiskä, kun on vain semmoinen erikoisine askellajineen, ettei sillä ratsastus välttämättä tunnu heti luontevalta.

Jos nyt tuli semmoinen olo, että öö näissä kuvissa on jotain hassua, niin joo meillä ei tosiaankaan ollut satulahuopaa. Näin vain näimme mistä kohti satula painautuu hevosta vasten ja pystyimme tarkistamaan, että satulan paine jakautuu tasaisesti. Hyvältä näytti muuten, paitsi säkä oli edelleenkin aivan rajamailla.



Eilen oli sitten valmennus. Heti alussa valmentaja tuli tutkimaan satulaa ja sanoi, että satulan sopivuus on pienestä kiinni. Muuten se kävi kuin nenä päähän, mutta säkä ei mahtaunut liikkumaan tarpeeksi leveys suunnassa. Kun olisi saanut sentin lisää olisi satula ollut aivan täydellinen. Arvatkaapa vain ärsyttikö! Oltiin löydetty niin täydellisen värinen, näköinen ja tuntuinen satula ja sitten tämä kaikki saataa jäädä yhdestä pahuksen sentistä kiinni. Katsotaan nyt vielä voiko satulan hyväksi tehdä jotain.

Aloiteltiin ravailemalla pitkällä ohajalla kenttää ympäri alkulämmittelyksi. Läiskä venytti päätään jo alussa mukavasti alas ja oli muutenkin tosi rennon tuntuinen. Seuraavaksi siirryttiin itse tunnin aiheeseen. Siirtymisiin. Käynti-seis-käynti, niin helppo perusasia ja ei vain onnistu. Kaikki pöljästeltiin, että mikä tuolle hevoselle on oikein tullut, kun ei enää edes pysähdy. Pidätteistä tarjosi väistöä, epämääräistä steppailua ja peruutuksi. Itse pysähtyminen oli kuitenkin tosi sitkeässä. Vaikka kuinka yritin ei tilanne alkanut paranemaan. Satula pois ja uudestaan kokeilamaan. Nyt onneksi paremmalla onnella. Hevonen alkoi pysähtymään tosi hyvin. Todettiin sitten, että satula on varmastikkin liian kapea.


Koko tunti tehtiin vain erilaisia siirtymisiä ja Läiskä oli erittäin mukava. Reipas, mutta kuitenkin kuuliainen. Hevonen alkoi myös toimia tosi nopeasti ja pystyttiin pysähdyksestäkin nostamaan laukka ilman ainuttakaan raviaskelta! Laukasta pysähtyminen alkoi myös toimia tosi nopeasti ilman mitään puolen kierroksen raviapätkiä. Itse laukka oli myöskin tosi hyvää. Hevonen jaksoi laukata useammankin kierroksen putkeen ilman, että vauhti tuntui lopahtavan. Mihin hävis ne laukannostot..:D Saatiin niin minä kuin hevonenkin positiivista palautetta ja valmentaja totesi, että jos toisenkin kerran joudutaan heittämään satula pois niin siitä ei onneksi näytä koituvan ongelmaa.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kasa löytöjä

"Sitten, kun tulet  kotiin et saa mennä tallille ilman minua!" kuuluu käsky puhelimen toisesta päästä. Ihmettelen ääneen miksi, jonka jälkeen saan vain lyhyen vastauksen: "Sitten näät, sinä joko itket tai naurat." Kiireellä täytyi lähteä kotia ihan vain siltä varalta, jos Läiskälle olisi satunnut jotain ja alkoihan kellokin jo lähestyä myöhää.

Kotona harpoin sisälle niin nopeasti, kun vain pääsin ja huusin ovenraosta olevani kotona. Pian kaksi henkilö marssivat ulkovaatteet päällä vastaan ja  toisen kasvoilla oli niin iloinen virne, että tajusin tilanteen olevan positiivinen. Kysyin, että onko tallilla jotain kamalaa. Hän vastaa nenä rytyssä ja silmät sirrillään on. Tosi vakuuttavaa!


Ylempi kuva kertookin osan. Satulahuoneen lattialla oli kolme huopaa. Ryntäsin heti niiden kimppuun ja ihastuin jokaiseen. Juuri minun ja Läiskän värisiä! Myöhemmin löytyi myös lisää äidin ostoksia. Hän oli oikein ovelasti piilotellut niitä ympäri satulahuonetta ja paljasteli jokaisen yksi kerrallaan. Illan kruunasi sini-beige raidallinen eskadronin paksu huopa. Oijoij kuinka kauan olenkaan sitä kuolannut! Läiskälle sovitukseen tullut satulakin oli saapunut perille ja sen väri on kyllä niin bueno. Semmoinen ihanan tumman suklaanruskea!♥ Mainittakoon tähän loppuun vielä, että tosiaankin nämä kuvissa esiintyvät huovat on ostettu käytettyinä. Niin hyvää huolta niistä on kuitenkin pidetty, ettei suurimmasta osasta uskoisi niiden olleen edes koskaan käytössä.




Kiitos äiti!♥

maanantai 14. lokakuuta 2013

Parhautta onni on

Anna minulle hetki aikaa,
hetki aikaa miettiä uudelleen.
Laittaa sanat oikeaan paikkaan,
sanoa mitä todella tarvitsen.
Ei mitään liikaa ei mitään turhaa.
 
 
 
Jokainen sanoo välillä asioita, jotka pitäisi jättää sanomatta. Oli kyseessä rakas ystävä tai tuntematon tulisi vain osata käyttäytyä viisaasti ja olla hiljaa. Olen nyt tässä miettinyt kuinka paljon, sitä onkaan tullut sanottua tuolle hörökorvallekkin moitteita mitä se ei olisi ansainnut. On tullut purettua tunteita väärälle ystävälle. Ystävälle, joka ei edes ymmärrä mistä minä puhun. Se ymmärtää vain ääneni sävyn ja se kertoo sille paljon.
 
Olen tullut tallille väsyneenä ja ärsyyntyneenä. Laittanut hevosen valmiiksi kireässä tunnelmassa. Samalla valitellen vähän kaikesta. Ratsastanut kentällä kiukkuisena ja ihmetellyt miksi tämä ei vain toimi. Vika löytyy niin läheltä. Minusta itsestäni. Hevonen luulee ratsastuksen jälkeen tehneensä kaiken väärin, koska miksiköhän muuten olisinkaan ollut sille vihainen.
 
 
Ylempi ei oikeastaan liity tähän hetkeen. Hiukan ehkä lauantaihin jolloin rupesin vaatimaan ruunalta liikaa ja huonolla fiiliksellä tuli sitten sen takia ratsastettua. Oikeastihan Läiskä oli tosi kiva. Pitkästä aikaa meinasi olla laiska, mutta siitä huolimatta laukka toimi tosi hyvin!
 
Eilen vietettiin koko päivä Tarun kanssa tallilla ja liikuteltiin kaikki hevoset. Taru ratsasti ensin Mellin, minä menin sen jälkeen Vickyllä ja illan hämärtyessä jouksutettiin vielä Läiskä. Vicky toimi tosi kivasti. Kerta toisensa jälkeen tuo hevonen tuntuu paremmalta ja paremmalta. Alkaa löytämään juttuja jotka toimivat. Kaikissa askellajeissakin meno tuntuu olevan jo aikalailla hallittua. Ravi varsinkin. Se onnistui eilen oikein hyvin. Tamma askelsi eteenpäinpyrkivää, mutta silti rauhallista ravia. Sellaista, jossa oli tosi mukava työskennellä. Laukkakin onnistui hyvin, ellei tamman kompurointeja lasketa. Oikeaan kierrokseen laukka oli selvästi parempaa kuin aiemmin. Vicky alkoi jo jaksaa vähän hidastamaan tahtia, sekä kokoamaan laukkaa. Onnistunut kerta siis!
 
 

Läiskästä nyt ei voi sanoa muuta, kuin, että hieno poika. Sitä on vain niin ilo katsoa, kun ruuna askeltaa kenttää ympäri kuin lentäen. Sellaisen liikkeen, kun saisi siitä esiin myös ratsain niin oijoij! Minun  täytyy nyt kyllä lopetella ja alkaa siirtymään peiton alle. Huomenna aamulla olisi aikainen herätys ja valmennus tiedossa!


lauantai 12. lokakuuta 2013

Pieniä elämän iloja

Tämän tytön syysloma alkoi nyt! Olen aivan poikki, sillä kulutin jokaisen illan maanantaista perjantaihin eri aineiden koulukirjojen kanssa ja nyt tuntuu, että koko koulu pursuaa ulos päästä. Ikäväkin pääsi yllättämään, kun en kerennyt tallilla käydä noiden viiden päivän aikana lähes ollenkaan. Perjantaina, kun vihdoin pääsin pikku-ukkoni  kaulaan niin tuntui, kuin olisimme olleet erossa pidemmänkin aikaa. Hevonen  oli selvästikkin suutahtanut minulle. Se, kun näki minun  saapuvan laitumelle mulkaisi erittäin happamasti ja alkoi rouskutella heiniään. Lopulta se sitten käveli luokseni rapsutuksien toivossa.


Hevospuolella ei ole tapahtunut mitään uutta ja mullistavaa. Ratsastin Mellin, Läiskän ja Vickyn viime viikon sunnuntaina. Tammojen kanssa pyörin kentällä ja Läiskän kanssa käytiin maastossa. Äitini oli mopolla mukana ja vaikka hevonen ei ollut koskaan moista hökötystä nähnyt niin ei reagoinut siihen mitenkään. Ihan viereenkin sai tulla niin poika otti ihan lunkista. Kaikkea muuta sitten kyllä täytyikin kammoksua. Peruuteltiin pariin otteeseen puskaan ja oltiin kotiakin kääntymässäkin.
 
Vickyäkin minun olisi tarkoitus  alkaa ratsastamaan nyt ainakin kerran viikkoon. Meidän pitäisi alkaa keräilemään lihaksia takaisin ja kohottamaan kuntoa ennalleen. Tammalla, kun pääsi kaikki romahtamaan, kun aiemmin alkuvuonna oireli noiden jalkojensa takia ja sitten, kun muista syistä joutui lomailemaan muutama kuukausi takaperin. Nyt olen paristi kentällä Vickyllä ratsastanut ja tamma vain on niiin yksinkertaisen ihana. Se tekee kaiken mitä sinä pyydät vastustelematta. Huonoja puolia on kuitenkin, kun hevonen on niin herkkä istunnalle niin sieltäpä pomppaakin esiin kaikki omat virheesi. Et voi syyttä hevosta, kun se ei vain satu kulkemaan suoraan. Pitää vain pystyä myöntämään virheet itselleen ja  korjata niitä.
 



Tänään minulla oli Mellillä yksityisvalmennus. Hiottiin koko tunti istuntaani ja nyt on kyllä vatsalihakset kireällä. Valmentaja totesi heti alkuun, että kaikki muut minulla on hyvin paitsi lonkkani jonka tulisi liikkua paljon enemän. Vähän hän kuitenkin puolusteli asiaa sillä, kun Läiskän liikkeissä tulee helposti ammattilaisellakin sormi suuhun. Tekosyitähän ei kuitenkaan ole, joten kyllä sitä täytyisi oppia. Käynnissä ja ravissa opin hetkessä liikuttamaan lonkkaa, mutta laukassa se ei onnistunut ei sitten millään.
 
Tänään ratsastin myös Läiskän, mutta kirjoittelen siitä sitten seuraavaan postaukseen enemmän. Muuttuneesta ulkoasustakin saa mielipiteensä kertoa. Vielähän tuo on kesken ja siihen tulee muutoksia tulemaan. Tausta ainakin on mielestäni liian tumma.
 

lauantai 5. lokakuuta 2013

Ylpeys, epäonnistuminen ja ilo

Olen niin ylpeä hevosestani ja siitä, että se hyppäsi sunnuntaina hyvin. Se oli loistava, oikeastaan lähes täydellinen. Ilo oli kasvoiltani luettavissa. Hammasrivit vilkkuivat ja suupielet karkasivat korviin. Kehuin Läiskän laukkaa ja sen hyppytyyliä moneen kertaan ääneen. Jokaisen hypyn jälkeen minun olisi tehnyt mieli hypätä vain ruunan kaulaan ja sanoa, että tiedäthän, että sä olet vain yksinkertaisesti paras.


Ensimmäinen hyppy oli vähän mitä oli. Tasajalka loikka, jossa edes ihme kyllä kestin kyydissä. Olin varautunut sellaiseen siistiin pikku loikkaan, kun kyseessä oli kumminkin vain pienen pieni  ristkko. No, mutta niinhän se menee, ettei mitään saa olettaa ennen kuin on varma. Tuo ensimmäinen hyppy onneksi jäikin ainoaksi huonommaksi, sillä kaikki loput Läiskä hyppäsi tosi siististi ja vaivatta. Itsekkin kestin hypyissä mukana, mutta istuntani on kyllä yhtä järkyttävä kuin aina ennenkin. Yritin kyllä miettiä etten sukeltaisi noin järkyttävästi, mutta..




Jo seuraavana päivänä mieleni olisi tehnyt kirota tuo hevonen. Se oli niin vastakohtainen. Järkyttää itsepäinen muuli. Vanha oma itsensä, joka ei liikkunut. Ei nostanut edes kunnolla laukaa saatikka pyörittänyt sitä. Se sipsutteli ravissa niin hiljaa, että pelkäsin sen olevan kipeä. Pohkeista pukki ja sitä rataa.

Eikö kuulostakkin mukavalta. Aikani ratsastettua tokaisin seuralaiselleni, että nyt ei vain lähde.  Mä oon kyllä yrittänyt, mutta tänään ei ole meidän päivä, eikä tämä tästä edes yrittämällä muutu. Paskaa fiilistä, kun ei vain mitkään taikasanat muuta. Juoksutettiin sitten loppuverkaksi vielä hevoset ja siinä Läiskä käyttäytyi varsin hienosti. Tosin siitäkään en itse meninannut edes jaksaa alussa iloita, kun fiilis tuntui rypevän aika pohjamudassa.



Omien kiireideni vuoksi Läiskälle kerääntyi muutama vapaapäivä ja  lähdin eilen kokeileman onneani uudella innolla. Fiilis oli positiivinen sillä marssin kentälle siinä uskossa, että vapaapäivät olisivat antaneet myös hevoselle lisä potkua, mutta ei. Se oli vielä huonompi ja laiskempi kuin maanantaina. Ei se epäpuhdas ollut, mutta tympääntynyt kentällä  pyörimiseen ja todella pahasti!

Onneksi tänäisellä maastolenkillä siitä  löytyi se oma iloinen itsensä. Se uusi hevonen, joka porhaltaa korvat hörössä ja jolla on into mukana. Se jopa innostui spurttailemaan sellaisella vauhdilla, jota en ole ennen tuosta hevosesta löytänyt. Me jätettiin taas se huono fiilis tuonne metsäteille ja nyt ainakin minä olen yhtä iloinen kuin normaalistikkin!:)