Mitä meille kuuluu?

Eipä oikeastaan mitään. Ollaan nyt Läiskän kanssa maastoiltu ja pyöritty pellolla. Hevonen on ratsastaa ollut jees. Ei mikään eirtyisen hyvä, muttei mikään huonokaan. Hoitaessa taas se on ollut tosi suloinen. Oikea sylinalle, joka kyöhnää vieressä ja kaipailee huomiota. Painaa päätä sinua vasten, tuhisee ja jopa hörähtelee! Voiko sellaiselle otukselle olla sulattamatta sydäntään. 

Kuvailemassakin olen ollut: Ireneä, kun hän ratsasti talliin vasta saapuneella Fawsilla ja eilen olin Jullen mukana pyörimässä. Eilen kuvaukset, eivät onnistuneet mitenkään. Pimeys yllätti ja parhaillaan asetukset näyttivät  F4 1/60 & ISO 12800. Voittte vain kuvitella millaista rakeistamössöä ne kuvat olivatkaan. Taitaa olla niin, ettei enää valottomissa paikoissa kuvailla edes kuuden aikaan illalla. 

Tuo pimeys kertoi taas, että alkaa olemaan korkea aika tarkistaa kentänvalot. Kesällä, kun niitä ei ole pahemmin testailtu täytyy nyt tarkistaa, että ovat valmiita käyttöön. Sinäänsä ajatus pimeästä väsyttää ja ärsyttää, mutta Läiskän kannalta tämä on hyvä asia. Pimeällä, kun kaikki on hiukan pelottavaa ruuna toimii reippaasti. Menee jopa joskus ihan villiksi.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä lyhyikäinen postaus. Minä lähden tästä juhlimaan synttäreitäni. Jee vihdoinkin tuli täyteen 14 vuotta! Huomenna aamulla 10.30 valmennus ei siis passaa pitkään valvoa, jotta jaksaa herätä.