Puhelinkuvia tältä viikolta

Iloinen, vaikka naama mudassa

Viime viikko kului varsin rennoissa tunnelmissa, koska kenttä sanoi itsensä käyttökieltoon ja kokeet valtasivat suurimman osan ajastani. Ne ajat, kun ponisen selässä olin niin ralliteltiin pellolla ja maaston puolella ja oli niin ihanaa! 

Perjantaina Irene ratsasti Mellillä kanssani pellolla. Oltiin jo aiemminkin ralliteltu monta kierrosta ilman mitään ongelmia. Läiskä oli tosin heitellyt kuuluisia ilopukkejaan, mutta ei mitään vakavampaa. Rauhassa käänettiin hevoset pellon päädyssä ja pian edessä näkyi taas tuttu suora. Läiskä otti vähän kierroksia ja steppaili paikoillaan, mutta muutaman pidätteen ja rauhoittelun jälkeen malttoi kävellä nätisti. Varmistettiin, että kummallakin oli hevoset hallinnassa ennen, kun annettiin lupa laukata. Molemmat nyökättiin ja annettiin heposten laukata sen mitä jaloistaan lähtee. Hymy oli korvissa. Läiskäkin kiidytti vauhtiaan ja saatiin kunnon kisa aikaiseksi. 

Puolen välin jälkeen alkoi taas Läiskän ilopukki sarja. Nyt se ei kuitenkaan jatkunut samalla lailla kuin yleensä. Yht´äkkiä minulle tuli tunne, kuin hevosen takajalat olisivat jääneet ilmaan, mutta etujalat laukkasivat edelleen. Läiskä kiskaisi pään alas niinkuin sillä oli tapana tehdä, jos en ollut tarkkaavaisena. Siitä alkoivat vielä niinsanotut pupuhypyt. Hevonen alkoi heittää etusiaan ja seuraava muistikuva on, kun poski kimpoituu maahan ja seuraavana kylki. Nousin istumaan ja yritin saada henkeä. Hetkellisesti kuitenkin puhe- ja hengityskyky katsosi. Lähti siis ilmatpihalle. Heti, kun kykenin hengittämään nousin ylös ja tartuin edessäni tuijottavaa ruunaani ohjista. Siinä se seisoi ja katsoi järkyttyneenä ja hölmistyneenä minua. Katsoin maahan. Maassa oli selvät äkkijarrutus jäljet. Siinä samassa tajusin miten lähellä oli ollut, ettei se hevonen ollut tullut päälleni. Onneksi tuo poika oli vain ollut niin fiksu, että oli pysähtynyt ja jäänyt odottamaan!

tämä ja kaikki edelliset kuvat © Emmi

Sitten rupesin ihmettelemään satulaa, joka makasi hevosen kaulalla. Se oli ihan kirjaimellisesti kokonaan kaulalla. Satulavyö oli niin tiukasti jumissa etten meinannut saada sitä millään auki. Ähisten ja puhisten sen kuitenkin sain irti. Siinä alkoi sitten ajatukset takomaan, että hetkinen mitä ihmettä oikeasti oli juuri äsken käynyt. Eihän sitä nyt ihan joka päivä nää, että satula makaa hevosen kaulalla. Heti satulan läpän uudelleen avatessa syy paljastui. Vastine hihna oli revennyt.

Vieläkään ei olla saatu selville, että minkä vuoksi laadukkaaseen ja melko uuteen satulaan tuli tuollainen viiltymä. Erikoisinta tuossa jäljessä on, että se ei ole millään lailla rosoinen vaan täysin tasainen ja suora. Jos jollain isommalla tallilla oltaisiin voisi vaihtoehdoksi heittää sen, että tuo olisi puukolla viilletty, mutta nyt en usko siihen mahdollisuuteen ollenkaan. Sitä paitsi olisin varmasti huomannut noin ison viiltymän satulavyötä kiristäestä, ellen ihan sokeaksi ole tullut! Todennäköisesti siis vain harminaisempi valmistusvirhe.

Hevonen myös ansaitsee hurjasti kehuja. Fiksu se on kaikkine älynväläyksineen!

Toivottavasti tää hymy ei laannu koskaan

Paljon olisi taas kerrottavaa, vaikka viikko onkin kulunut pääasiassa koulukirjojen ääressä. Silloin tällöin olen tallilla käynyt toisinaan poneja rapsuttamassa ja välillä vain iltaruuat heittämässä. Ikävä kerkesi jo tulla sitä rentoa ja kiiretöntä talleilua!

Viime viikon sunnuntai iltana oli mahtava ilma, kun aurinko tuli esiin pilviverhon takaa. Nopeasti suunnitelma Läiskän vapaapäivästä muuttui ja onneksi sen tein, oli nimittäin onnistunut ratsastus!

Sain lyhyellä varoitusajalla Emmin seuraksi ja viiden aikoihin päästiin ratsastamaan. Fiilis oli huipussaan ihanan kelin ja seuran takia, myös kahden päivän takainen yksityisvalmennus oli antanut paljon lisää intoa treenaamista kohtaan.

Olin jo Läiskää varustaessa päättänyt, etten tänään tekisi mitään raskasta, kokeilisin vain valmennuksessa opittuja juttuja. Niillä sitten mentiin ja poni toimi ihan älyttömän hyvin! Kerrankin ratsastus oli (kentällä) mukavan rentoa ja eleetöntä. Varsinkin Läiskän laukka on kehittynyt viime aikoina ihan äärettömästi! Se hikisesti puoliympyrää laukkaava hevonen on muuttunut aivan toiseksi. Laukannostotkin ovat saaneet terävyyttä ja pontevuutta, eikä laukkaaminen olekkaan enää meidän mukavuusrajojen ulkopuolella. Uskomatonta! Valehtelematta uskallan myös väittää, että meidän meno on parantunut myös ravissa. Tietyt palaset ovat loksahtaneet kohdilleen ja meno tuntuu jo ihan ratsastukselta, eikä kokoaikaselta häsellykseltä. Toki molemmilla on vielä paljon parannettavaa, mutta ihanaa huomata, että kehitystä tapahtuu.

Kun olin itse ratsastanut Läiskän kevyesti päästin Emmin kokeilemaan ruunaa lähes vuoden tauon jälkeen ja olin ihan yllättynyt miten hyvin näillä kahdella sujui. Olen niin äärettömän ylpeä kummastakin! Lisään tähän nyt Emmin blogista kopioidut pätkät:

Olin ihan hukassa, että mitä pitää vaatia ja miten, kun hevonen tuntui oikeasti niin kummalliselta ratsastaa. Ravi oli tosi outoa istua ja taisin Jennaltakin kysyä, että "voiko täällä keventää", sillä sen verran erikoiselta askel tuntui. Kun mä sitten pikkuhiljaa aloin saada jutun juonesta kiinni, rupesi heppakin vähän rentoutumaan.

Vaikka aluksi poni tuntui tosi oudolta, niin loppupeleissä se toimi melkeimpä samoin kuin muutkin hevoset. Ehkä mulla oli vain liian vahva ennakkokäsitys Läiskän erikoisesta ratsastettavuudesta. Loppua kohti heppa tuntui allani tosi kivalta, oli mukavan rento ja avuille kuuliainen. Noin viidentoistaminuutin ratsastukseksi olen kyllä todella tyytyväinen niin itseeni, kuin hevoseenkin! (koko tekstin voi lukea täältä!)

 

Jottei tästä postauksesta tule romaanin mittaista ja, että pääsen kohta nukkumaan, päätin kirjoittaa loput kuulumisista huomenna, joten silloin saatte lisätietoa näihin kuviin liittyen. 

Mitä tapahtuikaan tänään?

 

Hienoin ukkeli!

Kun minä viime postausta kirjoittaessa mainitsin olevani onnellinen en tiennyt, että se mun sen päivänen fiilis olisi vasta ensimakua tulevasta..

Torstai oli päivä, jota olin odottanut lomapäivistä ehkä eniten. Aamu oli tuskaa. Herätä nyt puoli kahdeksan hammaslääkäriin, mutta iltapäivällä minun kärsimys korvattiin.  Pitkästä aikaa valmentajani kipusi Läiskän selkään ratsutus mielessä. Ai, että mä voin vaan todeta omistavani maailman hienoimman ponisen!

Alussa Läiskä tapansa mukaan yritti punkea, joka ilman suuntaan, mutta, kun sen sai herkistettyä se oli vaan niin magee! Se teki raviväistöstä lähtien kaiken tyylikkäästi. Mä en voinut vaan uskoo, että siinä se mun pieni poika liiteli niin hienon näköisenä. Tuo on se pieni honkkeli konkkeli heppa, joka sulatti mun sydämmen kaksi vuotta sitten.

Valmentajan suusta kuului paljon kehuja, mutta myös tietenkin palautetta. Pääpuolin hevonen oli kuitenkin hyvä, mutta enemmän eteenpäin pyrkimystä siihen pitäisi saada. Siinä olen itsekkin samaa mieltä. Helpottaisi niin paljon meidän ratsasteluja, kun saataisiin vähän reippautta.

Valmentajani ehdotti, että Läiskälle voisi tehdä hyvää muistuttaa vielä seuraavanakin päivänä kuinka ratsun tulee toimia, joten sovittiin aika perjantaillekkin. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun Läiskä alkoi toimimaan jo kymmenen minuutin jälkeen niinkuin valmentajani toivoikin. Niimpä sitten valmentaja sanoi järkevämmäksi pitää minulla yksityistunti ja voi, että miten paljon opinkaan. Tuo tunti opetti minulle niin paljon, etten ole viime aikaisilla tunneilla edes yhteensä oppinut saman vertaa.

Koko tunnin Läiskä toimi super  hyvin. Se oli istunnalla ratsastettava, herkkä, kevyt ja reipas. Juuri sellainen, kun olen sen haaveillutkin olevan. Pystyin ratsastamaan ruuna tosi herkesti, eikä, joka toisen askeleen kohdalla tarvinnut tökätä pohkeita kylkiin. Oi, että mä nautin. Nautin niin paljon siitä, ettei mun tarvinnut punkea sitä hevosta eteen vaan se liikkui ihan itse. Siinä tuli taas semmoinen fiilis, että kyllä tää kaikki tästä lähtee.

Mä sain tosi paljon neuvoja, kuinka edetä tästä ja kuinka minun tulisi Läiskää ratsastaa. Tärkein kotiläksy oli pitää hevonen suorassa ja olla tiukka aivan kaikessa. Oli kyse vaikka kavioidenputsauksesta, mutta se hevonen ei saa vetää jalkaa maahan ennen minun lupaani. Tästä on niin hyvä jatkaa. Mä oon vaan niin onnelinen, että mulla on noin hieno poika!

Pieni juttu, joka merkitsikin paljon

Ylpeä, ylpeä, ylpeä. Mä todellakin olen ylpeä tuon minun pikku-ukkoni puolesta. Se on alkanut käyttäytymään niin fiksusti viime aikoina. Tuntuu  kuin se olisi kasvanut henkisesti monella vuodella. 

Asioita selventääkseni voisin kertoa vähän keskiviikosta, joka antoi mulle taas syyn hymyillä ja oikein leveästi! Aamupäivällä yhdentoista aikaan saavuin tallille laittelemaan ponia. Oltiin sovittu Emmin kanssa, että hän tulisi muutamien mutkien kautta kuvaamaan meitä pikkuisia söheltäjiä.

Jo tallissa Läiskä oli mukavan rento, sekä hyväntuulinen ja poni saikin minut pelkällä olemuksellaan iloiseksi. Satulan laitto, kavioidenputsaus, harjaus ja kaikki muut perushoitotoimenpiteet suoritettiin rauhassa ja leppoisasti. Missään välissä ei näkynyt paljoakaan hammasta, eikä kiukkuiset jalatkaan viuhtoneet seinään. Heppa olisi siis oikeasti tyyni (ruuna oli tallissa ennen ihan höslä).  Rennoissa meiningeissä suunnattiin kentälle, jossa sielläkin ukkeli kättäytyi fiksusti. Alkuun oli punkemisongelmaa, mutta sekin oli niin lievä, että turha siitä oli murehtia liikaa. Parhaani mukaan koitin ponia suoristella ja loppussa heppa antoikin periksi ja suostui köpöttämään suoraan.

Työskenneltiin enniten ravissa, jossa hain vain hepan rentoutta ja pätkittäin Läiskä rentoutuikin ihan mukavasti. Kovaa me ei menty, mutta nyt sitä en tavoitellutkaan vaan semmoista tasaista hömpsyttely ja nimenomaan tasaista. Läiskällä, kun on vähän sellainen ongelma, että se tahtoo muuttaa kokoajan ravissa tahtia..

Laukkaakin otettiin kumpaankin suuntaan ja varsinkin oikeaan kierrokseen sieltä nousi ihan huippu hyvä laukka! Ja mikä vieläpä tärkeintä se hevonen kerrankin tuntui nauttivan myös kentällä laukkaamisesta. Läiskä paineli korvat hörössä laukkaa ja minä olin niin onnellista tyttöä. 

Laukkojen jälkeen ravailtiin hetki ja Emmille tulikin yllättävä meno, joten poistuttiin jo reilun 20 minuutin reenin jälkeen kentältä. Lupauduin saattamaan Emmiä Läiskän kanssa ja taas syntyi yksi uusi syy olla ylpeä! Mä en ole voinut luottaa Läiskään enää kunnolla meidän maastoillessa kahdestaan. Jotenkin se talven takainen ryöstö on vaan jäänyt alitajuntaan ja se kummittelee siellä yhä. Minulla ei ole mitään ongelmaa kesällä, mutta talvella en lähde mielellään Läiskän kanssa kaksin maastoon. Nyt tilanne tuntui olevan kuitenkin eri. Pitkästä aikaa olo oli jotenkin niin luottavainen Läiskää kohtaan, että uskaltauduttiin köpöttelemään loppuverkat tuttujen rajojen ulkopuolella. Matka sujui aivan älyttömän hyvin ja Läiskä käyttäytyi tosi fiksusti! Vielä tallissa hepalta varusteet pois, loimi selkään ja herkkujen kera talutus tarhaan.

Köpöttelyä videolla

Mä oon vaan niin onnellinen. Läiskä on alkanut toimimaan nykyisin pätkittäin jo tosi kivan rennosti ja kepeästi. Tietenkin vastapainoksi on taas kehittynyt punkeminen ja hitaus, mutta eiköhän nekin siitä ahkeralla harjoittelulla korjaudu. Tästä on hyvä jatkaa ja kehittyä. Ei meidän meno ole lähelläkään tyylipuhdasta, mutta treeniä, treeniä. Antaa videon kertoa loput (voitte ihan huvin vuoksi verrata miltä meidän meno näytti reilu vuosi sitten linkki videoon)!

Vähän viime päivien fiiliksiä

Tämä viikko on tehty rennoista maastolenkeistä, onnistumistumisesta, ilosta, naurusta, mietiskelystä, lumihanki laukoista, ilopukeista, valmennuksista, epäonnistumisen tunteesta ja väsymyksestä.

Aika monipuolinen viikko siis takana, vaikka mitään ihmeellistä ei ole tullutkaan tehtyä. Kaikkea samaa mitä ennenkin, maastoilua ja kenttäilyä. Oikeastaan haluaisin saada jo meidän ohjelmaan jotain erikoisempaa. Hyppäämiseenkiin olisi suuri himo, mutta kenttä ei vielä anna periksi. Tyhmäähän se olisi laittaa oma halu turvallisuuden edelle. Muutenkin päällimmäisenä ovat olleet kesäsuunnitelmat. Toivon sydämmeni pohjasta, että tästä kesäsästä tulisi yhtä hieno kuin edellisestäkin. Paljon haaveita niin kuolu kuin estepuolellakin. En minä ole mitään tarkkaa listaa suunnitellut. Heitellyt vain sekalaisia haaveita, joihin haluaisin pyrkiä. Tärkeintä on kuitenkin yhteinen hauskanpito!

 

Noni nyt, jos nyt palattaisiin takaisin tähän talvisempaan vuodenaikaan. Torstaina siis oli pitkästä aikaa isuntavalmennus, jossa keskityttiin siihen kuinka omat eleet ja liikkeet vaikuttavat hevoseen. Läiskästäkin, kun on alkanut vilahdella se herkkä puoli niin täytyy alkaa olemaan tarkka miten toimit. Jo se pienikin heilahdus väärään suuntaan voi vaikuttaa niin paljon, siksi tämä valmennus tulikin enemmän kuin tarppeeseen.

 Aloiteltiin ihan käynnissä tekemään volltteja ja kiertämään uraa. Kauaakaan ei saatu löntystää, kun jo meidät pysäytettiin. Olin yrittänyt istua hyvin ja pah, niitä virheitä löytyi silti ihan hurjasti. Ensin sain kuulla kuinka jalkani ovat jännittyneet. Ne eivät purista, mutta kun painan kantapäätä alaspäin pohkeeni jännittyy, jolloin herkkä hevonen kokee sen paineena. Niimpä minun tuli ajatella käveleväni maan päällä jalkapohjat suorina ja kevyinä. Seuraavaksi hän laittoi selkäni oikein. Olin taas palannut yliryhtiini, joka täytyi saada pois. Niimpä minun täytyi kuvitella piilottavani mahani. Asento tuntui kunnon etukumaralta, mutta se kuulemma näytti oikealta. Harmi, etttei ole kuvia, sillä olisin voinut melkein vannoa kenottavani eteenpäin pahemman kerran.

kaikki talvi kuvat lauantailta!

Ravissa ensin kevenneltiin ja katsottiin kevennystä. Siinä nyt ei ollut pahemmin huomautettavaa pieniä yksityiskohtia vain hiottiin. Onneksi edes, jossain asiassa olen mennyt eteenpäin sillä viimeksi varmaankin isoimpia ongelmiani oli kevennys. Kevensin nimittäin hirvittävän korkealle enkä saanut sitä "kuriin".

Lopuksi vielä istuttiin harjoitusraviin ja körryyteltiin menemään. Läiskäkin joutui kunnolla töihin, kun aloin kerrankin vaatimaan siltä  jotakin. Ruuna alkoi pätkittäin jo kasaamaankin itseään tosi kivasti ja askelsikin harminaisen reippaasti. Ravissa tehtiin myös ympyröitä, joissa tuli kääntää  vain istunnalla ilman ohjia. Ne onnistuivat super hyvin siihen nähden, että Läiskällä on ollut yleensä ohjatkin kädessä tarkoitus oikoa. Hevoseen olin tosi ylpeä se oli oikeasti ihan mieletön ratsastaa varsinkin lopusta. Harmittaa, kun ei ole mitään materiaalia tästä kerrasta..

ihana istunta hei..

Eilisestä ei niin putkeen menneestä valmmennuksesta sitten päinvastoin on kuvia. En minä edes tiedä mitä siitä voisi sanoa. Väsyttää ainakin ja jokaista lihasta särkee sen valmennuksen jäljiltä. Läiskä oli tosi raskas ratsastaa: Se punki hillittömästi ja oli tosi laiska. Sitä joutui kokoajan kolauttamaan johonkin pohkeella, kun joko ei liikkunut tai harhaili reitiltä. Ei siinä mitään, jos siitä pohkeesta olisi tapahtunut jotain, mutta välillä tuntui kuin olisin yrittänyt saada kalliota liikkumaan. Toivonta se oli tai siltä se ainakin tuntui.

Tehtävät olivat taas yksinkertaisia. Keskityttiin nopeisiin siirtymisiin ja siihen, että hevonen reagoisi apuihi. Laukannostoja, takaosakäännöksiä ja siirtymisiä. Ei mitään vaikeaa, mutta, kun ei vain onnistu niin silloin ei onnistu.

Toivottavasti tänään sujuisi kenttäilyt paremmalla onnella. Tältä päivältä pitäisikin olla pitkästä aikaa videomateriaalia tulossa!