Paljon olisi taas kerrottavaa, vaikka viikko onkin kulunut pääasiassa koulukirjojen ääressä. Silloin tällöin olen tallilla käynyt toisinaan poneja rapsuttamassa ja välillä vain iltaruuat heittämässä. Ikävä kerkesi jo tulla sitä rentoa ja kiiretöntä talleilua!
Viime viikon sunnuntai iltana oli mahtava ilma, kun aurinko tuli esiin pilviverhon takaa. Nopeasti suunnitelma Läiskän vapaapäivästä muuttui ja onneksi sen tein, oli nimittäin onnistunut ratsastus!
Sain lyhyellä varoitusajalla Emmin seuraksi ja viiden aikoihin päästiin ratsastamaan. Fiilis oli huipussaan ihanan kelin ja seuran takia, myös kahden päivän takainen yksityisvalmennus oli antanut paljon lisää intoa treenaamista kohtaan.
Olin jo Läiskää varustaessa päättänyt, etten tänään tekisi mitään raskasta, kokeilisin vain valmennuksessa opittuja juttuja. Niillä sitten mentiin ja poni toimi ihan älyttömän hyvin! Kerrankin ratsastus oli (kentällä) mukavan rentoa ja eleetöntä. Varsinkin Läiskän laukka on kehittynyt viime aikoina ihan äärettömästi! Se hikisesti puoliympyrää laukkaava hevonen on muuttunut aivan toiseksi. Laukannostotkin ovat saaneet terävyyttä ja pontevuutta, eikä laukkaaminen olekkaan enää meidän mukavuusrajojen ulkopuolella. Uskomatonta! Valehtelematta uskallan myös väittää, että meidän meno on parantunut myös ravissa. Tietyt palaset ovat loksahtaneet kohdilleen ja meno tuntuu jo ihan ratsastukselta, eikä kokoaikaselta häsellykseltä. Toki molemmilla on vielä paljon parannettavaa, mutta ihanaa huomata, että kehitystä tapahtuu.
Kun olin itse ratsastanut Läiskän kevyesti päästin Emmin kokeilemaan ruunaa lähes vuoden tauon jälkeen ja olin ihan yllättynyt miten hyvin näillä kahdella sujui. Olen niin äärettömän ylpeä kummastakin! Lisään tähän nyt Emmin blogista kopioidut pätkät:
Olin ihan hukassa, että mitä pitää vaatia ja miten, kun hevonen tuntui oikeasti niin kummalliselta ratsastaa. Ravi oli tosi outoa istua ja taisin Jennaltakin kysyä, että "voiko täällä keventää", sillä sen verran erikoiselta askel tuntui. Kun mä sitten pikkuhiljaa aloin saada jutun juonesta kiinni, rupesi heppakin vähän rentoutumaan.
Vaikka aluksi poni tuntui tosi oudolta, niin loppupeleissä se toimi melkeimpä samoin kuin muutkin hevoset. Ehkä mulla oli vain liian vahva ennakkokäsitys Läiskän erikoisesta ratsastettavuudesta. Loppua kohti heppa tuntui allani tosi kivalta, oli mukavan rento ja avuille kuuliainen. Noin viidentoistaminuutin ratsastukseksi olen kyllä todella tyytyväinen niin itseeni, kuin hevoseenkin! (koko tekstin voi lukea täältä!)
Sain lyhyellä varoitusajalla Emmin seuraksi ja viiden aikoihin päästiin ratsastamaan. Fiilis oli huipussaan ihanan kelin ja seuran takia, myös kahden päivän takainen yksityisvalmennus oli antanut paljon lisää intoa treenaamista kohtaan.
Olin jo Läiskää varustaessa päättänyt, etten tänään tekisi mitään raskasta, kokeilisin vain valmennuksessa opittuja juttuja. Niillä sitten mentiin ja poni toimi ihan älyttömän hyvin! Kerrankin ratsastus oli (kentällä) mukavan rentoa ja eleetöntä. Varsinkin Läiskän laukka on kehittynyt viime aikoina ihan äärettömästi! Se hikisesti puoliympyrää laukkaava hevonen on muuttunut aivan toiseksi. Laukannostotkin ovat saaneet terävyyttä ja pontevuutta, eikä laukkaaminen olekkaan enää meidän mukavuusrajojen ulkopuolella. Uskomatonta! Valehtelematta uskallan myös väittää, että meidän meno on parantunut myös ravissa. Tietyt palaset ovat loksahtaneet kohdilleen ja meno tuntuu jo ihan ratsastukselta, eikä kokoaikaselta häsellykseltä. Toki molemmilla on vielä paljon parannettavaa, mutta ihanaa huomata, että kehitystä tapahtuu.
Kun olin itse ratsastanut Läiskän kevyesti päästin Emmin kokeilemaan ruunaa lähes vuoden tauon jälkeen ja olin ihan yllättynyt miten hyvin näillä kahdella sujui. Olen niin äärettömän ylpeä kummastakin! Lisään tähän nyt Emmin blogista kopioidut pätkät:
Olin ihan hukassa, että mitä pitää vaatia ja miten, kun hevonen tuntui oikeasti niin kummalliselta ratsastaa. Ravi oli tosi outoa istua ja taisin Jennaltakin kysyä, että "voiko täällä keventää", sillä sen verran erikoiselta askel tuntui. Kun mä sitten pikkuhiljaa aloin saada jutun juonesta kiinni, rupesi heppakin vähän rentoutumaan.
Vaikka aluksi poni tuntui tosi oudolta, niin loppupeleissä se toimi melkeimpä samoin kuin muutkin hevoset. Ehkä mulla oli vain liian vahva ennakkokäsitys Läiskän erikoisesta ratsastettavuudesta. Loppua kohti heppa tuntui allani tosi kivalta, oli mukavan rento ja avuille kuuliainen. Noin viidentoistaminuutin ratsastukseksi olen kyllä todella tyytyväinen niin itseeni, kuin hevoseenkin! (koko tekstin voi lukea täältä!)
Jottei tästä postauksesta tule romaanin mittaista ja, että pääsen kohta nukkumaan, päätin kirjoittaa loput kuulumisista huomenna, joten silloin saatte lisätietoa näihin kuviin liittyen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti