Minun ja Läiskän vuosi

Tammikuu koostui enimmäkseen lumihangessa laukkailusta, irtohypytyksistä, irtojuoksutuksesta, rennosta kenttäilystä ja maastoilusta. Enempää mulla ei siitä oikeastaan sanottavaa ole, enkä kyllä mitään muistakkaan. Tammikuu oli kuitenkin vähän mitäänsanomaton. Ainut mainittava asia on, että Läiskä hyppäsi ensimmäistä kertaa 60cm. Heh,  kuulostaapa hurjalta.

 

Helmikuussa tehtiin Läiskän kanssa kaikkea sekalaista ja yritettiin treenata tosissaan, mutta se meni aina semmoiseksi humputteluksi. Onneksi oli valmennuksia, jotka pistivät niin hevosen, kuin ratsastajankin töihin. Helmikuussa rakastuin Läiskän irtojuoksuttamiseen. Se, kun on vain niin helppo liikuntamuoto ja Läiskä näytti niin hienolta juostessaan, sekä nauttii siitä hommasta.

Maaliskuussa minun ja Läiskän luottamussuhteelle tapahtui jotain. Minä aloin luottamaan tuohon pieneen poniin niin paljon enemmän kuin ennen. Saatoin vain päättää hypätä ruunan selkään makailemaan, kun se oleskeli laitumella. En minä ennen ollut edes uskaltanut haaveilla tuollaisesta. Ehkä minä myös olin itse rohkaistunut. En miettinyt enää niin paljoa seurauksia kuin ennen, mutten todellakaan uhkarohkeaksi ruvennut. Maaliskuussa hypättiin Läiskällä sen elämän toista kertaa ratsastajan kanssa!

 

Kun kevät aurinko alkoi paistaa me molemmat piristyimme. Aivan kuin olisimme olleet talven ajan jossain horteessa ja  ainakin mun treeni-into oli ollut poissa. Nyt kevään tullen se kuitenkin palasi ja mulla sujuikin Läiskän kanssa paremmin kuin koskaan ennen. Meillä tuli myöskin Huhtikuussa vuosi yhteistäeloa täyteen!

 

Toukokuussa me kehityttiin hurjasti estepuolella. Kuukauden alussa ylitettiin 20cm ja lopussa mentiin ilmavaralla 60cm. Minun oma esteistuntakin kehittyi hurjasti, vaikkei siitä koskaan hyvä tullut. Ratsastin Läiskällä paljon ilman satulaa ja mentiin muutenkin tosi rennosti.

 

Kesäkuussa Valmentajani alkoi ratsuttaa Läiskää ja minä näin miten hieno hevonen mulla oikeasti onkaan. Siinä missä jotkut sitä arvostelivat osaamattomaksi minä saatoin vain hymyillä sisäisesti ja todeta, että niinhän se on. Tajusin, ettei muiden mielipiteillä ole mitään väliä, eikä kenenkään muun tarvitse tajuta kuinka hieno Läiskä on. Se riittää, että minä tiedän sen. Aloin uskoa, että ne minun unelmat koulukisoista eivät olekkaan niin mahdottomia. Sen lisäksi, että uskoin Läiskän kehittyvän koulupuolella minä aloin tajuta mitä mulle ja Läiskälle olikaan käynyt. Meistä oli tullut ystäviä.  Käytiin myös muutamissa estevalmennuksissa Läiskän kanssa.

 

Tämä on yksi niistä kuukausista mitä en halua ikinä unohtaa. Läiskä alkoi hakea minulle ensimmäisiä kertoja oikeinpäin. Ratsutukset jatkuivat ja baanailtiin paljon pellolla. Parhainta oli kuitenkin se, kun nuokuttiin Läiskän kanssa nurmikossa. Se hevonen, joka tullessaan pelkäsi kaikkia (myös minua) uskaltautui laskemaan jonkun niin lähelle. Ei se ollut tuollainen kaksi vuotta sitten. Hyvä, ettei silloin tärissyt, kun ihmisen näki. Siksi minä vahvasti epäilen, että olen ensimmäinen, joka on noinkin pitkälle sen luottamuksen ansainnut. En minä sitä osaa ratsasta. En vaikka kohta ollaankin kaksi vuotta töitä tehty, mutta minä olen saanut jotain paljon arvokkaampaa.

Elokuussa vieläkin ratsutukset jatkuvat. Läiskä näyttää aina vaan kerta kerralta hienommalta ja se alkaa toimimaan minunkin kanssa paljon paremmin. Se ei  enää painanut kädelle tai ollut laiska. Elokuun aikana sain kokea lisää minun ja hevosen välisestä luottamuksesta. Mieleenpainuvinta on kuitenkin varmaan se, kun sain olla hevosen selässä sen noustessa makuulta (siitä lisää täältä).

Ratsutukset loppuivat ja alettiin treenata Läiskän kanssa kahdestaan ja käytiin joka toinen viikko valmennuksissa. Läiskän kanssa sujui kentällä paremmin kuin koskaan. Kouluilun vastapainoksi irtojuoksutin ruunaa ja maastoiltiin. Läiskän laukkakin alkoi pyörimään tosi hyvin ja saatiin tosi hyviä pätkiä laukassakin. Syyskuu oli kokonaisuudessaan varmaankin onnistunein kaikista.

Mun synttärit oli lokakuussa! Läiskän kanssa vietettiin onnistunein hyppykerta ikinä. Päästiin jokaisen esteen yli ja vieläpä laukassa. Muutenkin hevonen kerrankin nautti koko sydämmestään siitä touhusta. Lokakuussa Läiskän vanha satula todettiin epäsopivaksi ja meille tuli kokeiluun ruskea kieffer johon ihastuin täysin. Sekään ei kuitenkaan ollut sopiva, joten satulan etsintä jatkui.

Meillä meni Läiskän kanssa valmennuksissa hyvin. En kuitenkaan saanut marraskuun aikana niin usein niitä ahaa-elämyksiä kuin aiemmin. Löydettiin pojalle uusi satula nimittäin Albionin koulupainotteinen yleissatula!

 

Tämä on ollut mulla itselläni epäonnen kuukausi.  Elämä on potkinut päähän ja Läiskänkin kanssa ollaan otettu takapakkia. Ensi joutui olemaan jalan takia lomalla ja nyt, kun jalka on kunnossa on, joka paikka peilijäätä täynnä. Ne harvat kerrat, kun olen selkään päässyt on hevonen ollut niin täynnä virtaa, ettei mikään ole onnistunut. Onneksi tähänkin kuukauteen on mahtunut eräs huippujuttu ja se on tuo kamera! Heh, materiaalionnea..

 

Tää on nyt aika hutaisten toteutettu, mutta meni tähän aikaa silti lähemmäs neljä tuntia. Toivottavasti tykkäsitte, vaikka tekstit onkin kirjoitettu nopeasti.

 

Hyvää ja onnellista vuotta 2014!

Syksysää joulukuussa

Mä voin sanoa, että olen potenut huonoa omatuntoa siitä, kun hevonen on joutunut seisoskelemaan tarhassa. Aikuiset ovat minua lohdutelleet, että turhaa sinä sitä niin paljoa murehdit, koska kelille emme voi mitään. Tottahan se on. Tämä kaikki on minusta riippumatonta. En voi sille mitään, että, joka paikka muistuttaa luistinrataa. Vaikka  tiedän tekeväni oikein silti minua ahdistaa ajatus siitä, kuinka ystäväni odottaa minua. Se odottaa, että lähdettäisiin lenkille ja se saisi juosta, sekä purkaa virtaansa.

 

Torstaina selviydyttiin pitkästä aikaa Läiskän kanssa  jäisen tien läpi pellolle. Matkalle laitettiin hevoselle etusiin nastabootsit ja toivottiin sormet ja varpaat ristissä, että se säilyttää tasapainonsa. Paristi kyllä säikähdin jo pahemmin  kerran, että kohta on koko poni kyljellään, mutta onneksi pysyi pystyssä. 

 

Heti pellolla hevonen osoitti, että vapaata oli ollut ja liikaa. Se saattoi kesken rauhallisen kävelyn vain singota johonkin ilmansuuntaan. Läiskä oli oikeasti villi ja kuriton, jonka vuoksi jouduin paristi pyörittämään pienellä ympyrällä, kun ei muuten tahtonut pysähtyä. Yleensä, kun sille riittää vain vähän kireämpi asenne. Ehkä ruuna halusi näyttää, että hän on jo iso poika ja hänelläkin on oma tahto sekä mielipide..heh.

 

 

 

Oma toimisesti hevonen oli kokoajan menossa, mutta minun käskystäni ei olisi halunnut liikkua mihinkään. Ei siis yhteistyö pelannut oikein mitenkään. Kuski halusi tätä ja hevonen tuota. Ihan kivoja pätkiä sinne tuli tilanteeseen nähden, mutta  ei tuota voi millään lailla harmooniseksi menoksi sanoa. Noo, mutta kyllä mä uskon, että tää tästä, kunhan päästäisiin vain takaisin normaaliin liikutusrytmiin. Meneehän se sanontakin niin, että huonosta on vain suunta ylöspäin.

 

Joululahjani kuvina

 

 

Vaikka mä sain tänä jouluna aivan huikeita lahjoja tämä jotenkin osu ja uppos. Lahjasta näki, että sen eteen oli nähty vaivaa ja aikaa. Suunniteltu ja mietitty mistä voisin pitää. Tässä oli ideaa. Kun mä revin aamulla tämän päältä paperit pois ja näin mitä lahja sisälti jäin vain suu auki katsomaan pakettia.  Se sisälsi taulun, kynttilän, rasvoja, kasvonaamiot, suihkusaippuan, kynsilakan, hajuveden, itse tehtyjä pipareita ja tollaisia ihania suklaajuttuja. Mä en todellakaan olisi ansainnut mitään näin hienoa ja suurta enkä tästä voikkaan kiittää Tarua tarpeeksi!

Tätä tuskin tarvitsee enempää selitellä. En jäänyt tänäkään jouluna ilman suklaata!
 

Sain ehkä maailman suloisimmat ratsastussukat! Tuollaiset ihanat ja lämpimät joissa on valkoiset rusetit. Oon ihan myyty noille. Sain myös paljon muitakin sukkia, pörrösukista villasukkiin. Ehkä on tontut kuulleet, kun aina aamulla kiroan, kun ei koskaan löydy sukille paria. Heh. Tarpeeseen ovat myös saamaani talviratsastushanskat. Noiden pitäisi nyt olla vähän lämpimämmät ja paremmat kuin ne minun vanhat hanskat, joidenka kanssa sormeni olivat aina jäässä!

 

Perheen yhteiseksi saatiin Samsung galaxy tab 3! Tämä tuli aivan puskista sillä ei oltu mitään tablettia toivottu. Oon rakastanut tähän jo lyhyessä ajassa ja tämä on kyllä tosi kätevä, sekä hyvä. Ei lagaa tai pätki. On ihana käpertyä illalla sohvalle viltin alle ja selailla tällä vaikkapa bloggeria.

Viimeisenä ja odotetuimpana lahjana on Canon 60D! Tämä on niin luksusta sen mun pikkuisen tonnisatadeen jälkeen. Ei sillä kyllä tuo tonnisatadee palveli hyvin ja arvostin sitäkin tosi paljon. Nyt kuitenkin puolenvuoden sisällä imaisi sisälleen pölyä ja kun ei automaattista kennon puhdistusta ole niin sitä pölyä on vaikea ruveta noukkimaan. Myöskin tarkennus alkoi reistailla ja muutenkin tuntui, että kamerassa tuli ominaisuudet vastaan.

 

Harmittaa,  kun tuolla ulkona on niin pimeää, että mun putkilla ei saa kuvia ilman, että iso on 6400. Tulis nyt vaan sitä lunta ja nopeasti! Sisällä olen vähän testaillut ja en voi kyllä runkoa ainakaan moittia. Kiitos kaikille aivan huikeista lahjoista mä en olis missään nimessä tarvinnut näin paljoa!

 

Mitä te saitte tänä vuonna lahjaksi ja menikö joulu hyvin?

Kuvia jouluaatolta

Esittelenkö joulahjani mielummin videolla vai kuvina?



Pitkästä aikaa videopostausta!

Linkki videoon

Huvittava hevonen

Mä voin todeta näin alkuun, että lauantai oli aivan  älyttömän hauska päivä! Ehkä sitä ei heti uskoisi, kun katsoo tuota lisäämääni pukki kuvaa, mutta oikeasti minulla oli kivaa.

Läiskä oli alkuun tosi laiska ja arvatkaapa vain mitkä kohtaukset se vetäsi siitä, kun näytin sille vähän keppiä ja pyysin lisää vauhtia. Oli semmoinen asenne näköjään herralla, ettei häntä saisi tänään komennella. Pukkeja, kuopimista ja ihme hyppyjä sieltä tuli. Meinasi alkaa naurattamaan moinen pelleily, mutta yritin kuitenkin pitää pokkani ja keskittyä komentamiseen. Tosiaankin yritin. Niimpä poika pääsi vähän pelleilyn makuun ja aloin jo pohtimaan ettei vain olisi kipeänä.

 Hevonen ei tuntunut yhtään arkovan, mutta varmistin asian vielä Tarun kuvaamilta videoilta. Kaikki oli ok. Päätin ottaa kaiken varalta vähän varovammin. Nopeasti ruuna kuitenkin paljasti, että tässä oli kyse vain pelkästä pelleilystä, kun veti kunnon pukkirodeot ja alkoi pärskimään, sekä laukkailemaan omatoimisesti. Kirin ohjat ja laitoin ruunan töihin. Mentiin semmoiset reilut kymmen minuuttia tehokasta työskentelyä, jonka jälkeen lopeteltiin ratsastus. Kaikesta huolimatta, jotenkin ratsastuksesta jäi hyvä fiilis, koska viimeiset kymmenen minuuttia Läiskä oli ihan tosi kiva! Muutenkin hevonen oli kokoajan hauska, kun osasi vain ottaa huumorilla!

Päivästä tulossa videopostaus, kun vain saan sen editoitua loppuun ja ladattua tubeen!

Tämmöstä tänään..

Läiskän selässä jälleen

Pari viikkoa. Oma hevoseni ei ollut käytössä, mutta kaksi osaavampaa hevosta seisovat vapaana tarhassa.  Mikä sai minut olemaan ratsastamatta.  Mä mietin sitä pitkään. Kunnes asiat alkoivat valoittua. Ehkä se ei ookkaan tämä harrastus josta mä pidän. Enhän mä oikeastaan ennen Läiskän tuloa tykännytkäänkään ratsastaa, mielummin hoidin ja taluttelin hevosia. Ei tää  taida ollakkaan niin syvää rakkautta lajiin, kuin minä luulin. Se on enemmänkin rakkautta ystävään.

Kun mä tänään kuulin kengittäjän todenneen Läiskän taas ratsastuskuntoon en heti uskonut kuulemaani. Toistin monta kertaa sanaa oikeastikko. Kun minä myöhemmin kävelin riimu kädessä hakemaan Läiskää mun suu nousi väkisin korviin. Tuntui, kuin olisimme olleet erossa monia kuukausia, eikä vain paria hassua viikkoa (ja olinhan minä silloinkin lähes, joka päivä Läiskää harjaillut). Kun mä sain pujottaa päitset hevoseni päähän ja kertoa sille, että nyt lähdetään köpöttelemään oli tunne niin helpottunut. Sain sanottua sen mitä olin koko ajan halunnut päästä kertomaan. Tajusin silti vasta, kun hevonen oli loimi päällä ja kuolaimet suussa odottamassa minua, että kaikki oli taas ennallaan.

Käppäiltiin ensin pellon kautta kentälle. Matkan varrella Läiskä kerkesi jo saadan jonkun kohtauksen. Alkoi vain peruttelemaan, steppailemaan ja hypähtelemään yhtäkkiä. En minä siihen muuta osannut sanoa kuin nauraa kuinka hassu se olikaan. En vain saanut itsestäni sitä äkäistä ja totista puolta esiin. Kentälle saavuttuamme olin saanut nauramiseni kuriin ja aloin taivuttelemaan ruunaa käynnissä. Raviin siirryin pitkien alkuverkkojen jälkeen. Reippaammassa askellajissa Läiskä arasteli hiukan liukkaan oloista pohjaa, joten päätin siirtyä vielä hetkeksi pellolle köpöttelemään.

Heti, kun Läiskän kavio painautui lumeen nousivat hevosen korvat höröön ja se alkoi porhaltamaan reipasta käyntiä. Olisihan minun täytynyt tässä vaiheessa jo alkaa kerimään niitä ohjia, mutta ajatus siitä ettei Läiskä koskaan ryöstä sai minut jatkamaan rennosti. Sitten, kun se lähti niin, eihän mulla ollut niitä kireitä ohjia. Hevonen laukkasi kiitolaukkaa  riemupukkeja heitellen, sekä pärskien ja mitä minä tein.  Nauroin ja karjuin yhtäaikaa.Oikein harmittaa, kun ei ollut kuvaajaa matkassa olisi varmasti tullut aika mielenkiintoisia kuvia..
  
Sinä olet ihan hölmö, kuului suustani samalla, kun keikuttelin itseäni hevosen kaulalla. Vaikka tippuminen oli pätkittäin tosi lähellä ei mua pelottanut ollenkaan. Jotenkin oli onnellinen olo. Mun hevonen oli oikeesti kunnossa. Eikä se mitään pahalla tehnyt, siinä se vain esitteli mulle kahden viikon aikana keräämiään energioita. Ei se kuitenkaan oikein ollut, lähteä nyt noin vain. Niimpä kokosin itseni ja pysäytin hevosen. Me ravattiin takaisin ympyrälle. Ihan hävettää kertoa, että tämä sama toistui ainakin sen kuusi kertaa (tosin viimeisellä kerralla tein kyllä selväksi, ettei ryöstäminen ole oikein ja sen jälkeen oltiin niin kilttiä poikaa). Ylpeänä voin kuitenkin kertoa, että vaikka olen luullut, että omaan maailman surkeimman tasapainon niin silti onnistuin pysymään kyydissä. Tosiaankin, jos jollekkin on vielä epäselvää niin satulahan ei ollut meillä tänään matkassa, koska tarkoitus oli vain kävellä ja hiukan ravata.. hups :D

Kaikki postauksen vanhat ratsastuskuvat © Emmi

Kuvia viime talvelta

Miltä näyttää blogin joulukuu?

Pitkään mietin teenkö joulukalenterin tänä vuonna vai en. Kovasti houkutti ajatus siitä, että joulukuu olisi ollut blogissani spesiaalimpi, mutta tässä sitä ollaan ilman yhtäkään luukkua. Päätös oli loppujen lopuksi yllättävän helppo. Tiesin ettei aikani tai inspiraationi olisi riittänyt kirjoittamaan 24 erikoispostausta. Silti minua kuitenkin jäi kaihertamaan, etten voinut yllättää teitä joulukalenterilla, joten päädyin samaan ratkaisuun kuin moni muukin bloggaaja. Joulukuun ajan teille ilmestyy useampi erikoispostaus, joten eikun niitä odottelemaan ja odotellessahan voi vaikka kirjoittaa pukille ellei sitä ole jo tehnyt!;)