Minun ja Läiskän vuosi

Tammikuu koostui enimmäkseen lumihangessa laukkailusta, irtohypytyksistä, irtojuoksutuksesta, rennosta kenttäilystä ja maastoilusta. Enempää mulla ei siitä oikeastaan sanottavaa ole, enkä kyllä mitään muistakkaan. Tammikuu oli kuitenkin vähän mitäänsanomaton. Ainut mainittava asia on, että Läiskä hyppäsi ensimmäistä kertaa 60cm. Heh,  kuulostaapa hurjalta.

 

Helmikuussa tehtiin Läiskän kanssa kaikkea sekalaista ja yritettiin treenata tosissaan, mutta se meni aina semmoiseksi humputteluksi. Onneksi oli valmennuksia, jotka pistivät niin hevosen, kuin ratsastajankin töihin. Helmikuussa rakastuin Läiskän irtojuoksuttamiseen. Se, kun on vain niin helppo liikuntamuoto ja Läiskä näytti niin hienolta juostessaan, sekä nauttii siitä hommasta.

Maaliskuussa minun ja Läiskän luottamussuhteelle tapahtui jotain. Minä aloin luottamaan tuohon pieneen poniin niin paljon enemmän kuin ennen. Saatoin vain päättää hypätä ruunan selkään makailemaan, kun se oleskeli laitumella. En minä ennen ollut edes uskaltanut haaveilla tuollaisesta. Ehkä minä myös olin itse rohkaistunut. En miettinyt enää niin paljoa seurauksia kuin ennen, mutten todellakaan uhkarohkeaksi ruvennut. Maaliskuussa hypättiin Läiskällä sen elämän toista kertaa ratsastajan kanssa!

 

Kun kevät aurinko alkoi paistaa me molemmat piristyimme. Aivan kuin olisimme olleet talven ajan jossain horteessa ja  ainakin mun treeni-into oli ollut poissa. Nyt kevään tullen se kuitenkin palasi ja mulla sujuikin Läiskän kanssa paremmin kuin koskaan ennen. Meillä tuli myöskin Huhtikuussa vuosi yhteistäeloa täyteen!

 

Toukokuussa me kehityttiin hurjasti estepuolella. Kuukauden alussa ylitettiin 20cm ja lopussa mentiin ilmavaralla 60cm. Minun oma esteistuntakin kehittyi hurjasti, vaikkei siitä koskaan hyvä tullut. Ratsastin Läiskällä paljon ilman satulaa ja mentiin muutenkin tosi rennosti.

 

Kesäkuussa Valmentajani alkoi ratsuttaa Läiskää ja minä näin miten hieno hevonen mulla oikeasti onkaan. Siinä missä jotkut sitä arvostelivat osaamattomaksi minä saatoin vain hymyillä sisäisesti ja todeta, että niinhän se on. Tajusin, ettei muiden mielipiteillä ole mitään väliä, eikä kenenkään muun tarvitse tajuta kuinka hieno Läiskä on. Se riittää, että minä tiedän sen. Aloin uskoa, että ne minun unelmat koulukisoista eivät olekkaan niin mahdottomia. Sen lisäksi, että uskoin Läiskän kehittyvän koulupuolella minä aloin tajuta mitä mulle ja Läiskälle olikaan käynyt. Meistä oli tullut ystäviä.  Käytiin myös muutamissa estevalmennuksissa Läiskän kanssa.

 

Tämä on yksi niistä kuukausista mitä en halua ikinä unohtaa. Läiskä alkoi hakea minulle ensimmäisiä kertoja oikeinpäin. Ratsutukset jatkuivat ja baanailtiin paljon pellolla. Parhainta oli kuitenkin se, kun nuokuttiin Läiskän kanssa nurmikossa. Se hevonen, joka tullessaan pelkäsi kaikkia (myös minua) uskaltautui laskemaan jonkun niin lähelle. Ei se ollut tuollainen kaksi vuotta sitten. Hyvä, ettei silloin tärissyt, kun ihmisen näki. Siksi minä vahvasti epäilen, että olen ensimmäinen, joka on noinkin pitkälle sen luottamuksen ansainnut. En minä sitä osaa ratsasta. En vaikka kohta ollaankin kaksi vuotta töitä tehty, mutta minä olen saanut jotain paljon arvokkaampaa.

Elokuussa vieläkin ratsutukset jatkuvat. Läiskä näyttää aina vaan kerta kerralta hienommalta ja se alkaa toimimaan minunkin kanssa paljon paremmin. Se ei  enää painanut kädelle tai ollut laiska. Elokuun aikana sain kokea lisää minun ja hevosen välisestä luottamuksesta. Mieleenpainuvinta on kuitenkin varmaan se, kun sain olla hevosen selässä sen noustessa makuulta (siitä lisää täältä).

Ratsutukset loppuivat ja alettiin treenata Läiskän kanssa kahdestaan ja käytiin joka toinen viikko valmennuksissa. Läiskän kanssa sujui kentällä paremmin kuin koskaan. Kouluilun vastapainoksi irtojuoksutin ruunaa ja maastoiltiin. Läiskän laukkakin alkoi pyörimään tosi hyvin ja saatiin tosi hyviä pätkiä laukassakin. Syyskuu oli kokonaisuudessaan varmaankin onnistunein kaikista.

Mun synttärit oli lokakuussa! Läiskän kanssa vietettiin onnistunein hyppykerta ikinä. Päästiin jokaisen esteen yli ja vieläpä laukassa. Muutenkin hevonen kerrankin nautti koko sydämmestään siitä touhusta. Lokakuussa Läiskän vanha satula todettiin epäsopivaksi ja meille tuli kokeiluun ruskea kieffer johon ihastuin täysin. Sekään ei kuitenkaan ollut sopiva, joten satulan etsintä jatkui.

Meillä meni Läiskän kanssa valmennuksissa hyvin. En kuitenkaan saanut marraskuun aikana niin usein niitä ahaa-elämyksiä kuin aiemmin. Löydettiin pojalle uusi satula nimittäin Albionin koulupainotteinen yleissatula!

 

Tämä on ollut mulla itselläni epäonnen kuukausi.  Elämä on potkinut päähän ja Läiskänkin kanssa ollaan otettu takapakkia. Ensi joutui olemaan jalan takia lomalla ja nyt, kun jalka on kunnossa on, joka paikka peilijäätä täynnä. Ne harvat kerrat, kun olen selkään päässyt on hevonen ollut niin täynnä virtaa, ettei mikään ole onnistunut. Onneksi tähänkin kuukauteen on mahtunut eräs huippujuttu ja se on tuo kamera! Heh, materiaalionnea..

 

Tää on nyt aika hutaisten toteutettu, mutta meni tähän aikaa silti lähemmäs neljä tuntia. Toivottavasti tykkäsitte, vaikka tekstit onkin kirjoitettu nopeasti.

 

Hyvää ja onnellista vuotta 2014!