Pieniin vikoihin on turha takertua

Tätä viikkoa on tullut vietettyä varsin rennoissa merkeissä ja hyvä niin. En usko, että näin väsyneenä olisikaan tuuppailuista tullut mitään. Semmoiseen turhanpäiväiseen höseltämiseen olisi vain kulunut aikaa. Ollaankin nyt viihdytty tuolla maaston puolella. Julle on ratsastanut muutaman kerran Vickyllä ja kovasti on tykästynyt tuohon meidän pikkuiseen pullaan.

Keskiviikkona ajauduttiin hyppimään pellolla. Jos niitä muutamaa esteen ylitystä voi edes hyppimiseksi kutsua. Yliteltiin vuorotellen pellolla olevaa kahden esteen sarjaa ja minun sekä Läiskän hypyt menivät suurimmaksi osaksi semmoiseksi ninja loikiksi, että ei mitään rajaa.  Saatiin me onneksi yksi onnistunut sarja, joka näkyykin tuossa videolla. Läiskä malttoi kokoajan kuunnella, vaikka muut kiihdyttivätkin jo edellä. Epäilin kyllä alussa, että lähdettäisiin kuin ohjus muiden perään, mutta Läiskä yllätti positiivisesti. Muutenkin ruuna käyttäytyi varsin hienosti muutamia pikkuseikkoja lukuunottamatta, mutta niihin nyt on  turha takertua.

Aika sempaan postaukseen, kun uskaltauduin lisäämään videolta kaapatun kuvan. Heti tuli anonyymilta kommentti koskien sukellustani ja ajattelinkin nyt hiukan sanoa istunnastani muutaman sanan: En ota millään tavalla pahalla, jos minulle ilmoitetaan istunta virheistäni. Jokaisellahan on virheensä ja minulla on omani, joita yritän kaikin tavoin parantaa. Olisi kuitenkin mukava, jos virheitä huomaa niin sen lisäksi, että kirjoittaa vain:"kiva sukellus" voisi vähän valaista myös kuinka niitä voin parantaa. Tiedän, että videossa hyppy ei ole minun osaltani mikään tyylipuhdas, mutta hevonen näyttää silti nauttivan. En usko, että minusta ja Läiskästä koskaan tuleekaan pari, joka näyttää loistavalta hypätessä, mutta onnellisilta kylläkin.

Pakko tähän loppuun sanoa, että anteeksi Elina ja anonyymi. Onnistuin jotenkin poistamaan kommentttinne, enkä löydä niitä enää mistään.

Esimakua tästä päivästä

Hieno päivä takana! Pakko oli tulla lisäämään tuo yksi videolta kaapattu kuva ennen kuin kerkeän postauksen pariin. Huomioikaa, että kuva on videolta. Tuo siis tarkoittaa, että videokuvaus on taas  pelissä mukana ja videoita alkaa näkymään useammin. Lisää tästä sitten postauksessa!

Valmentaja ponini selässä

Olen niin ylpeä. Tuo hevonen on vain niin sanoinkuvaamattoman hieno. Ei vain ulkoisesti vaan myös käytökseltään. Se näytti esimerkkiä kuinka oikean kouluratsun tulee toimia. Sen täytyy yrittää parhaansa vaikka ei osaisikaan. Mitään yleisiä alku kamppailuja ei tarvinnut käydä vaan voitiin heti näyttää parastaan, eikä tarvinnut piilotella sitä sinne loppu metreille saakka. Mahtavissa fiiliksissä täällä siis kirjoittelen lauantaista!

Eiköhän tuo hymy kerro myös valmentajan ajatukset tunnin jälkeen. " Minä en tahtoisi millään lopettaa, kun tämä nyt on näin kiva!" Siltä se näyttikin. Oikein huipulle ratsastaa. Kevyt kädelle, reipas, sekä herkkä. Väistöt ja peruutukset sujuivat ilman minkäänlaista tökkimistä. Ravi pysyi reippaana ja tasaisena kokoajan. Hevonen näytti kokonaisuudessaan oikeen harmooniselle Laukka nyt oli vähän mitä oli. Sellaista neliskanttista pupun loikkaa, mutta siinäkin ruuna kuitenkin yritti parhaansa. Onhan se edistystä, että nykyisin voidaan jo maastossa sekä pellolla nauttia pyöreästä laukasta. Vielä tulee päivä, kun voin tulla suu leveällä hymyllä kertomaan, että hevoseni pyörittää laukkaa myös kentällä!;)

Hieno tunne kun vain miettii lauantaita. Nyt ei kuitenkaan tunnu enempää tätä tekstiä syntyvän, joten lopetan tähän. Kuvat kertovat varmastikkin loput!

Pienelläkin voi olla suuri vaikutus

Kuulumisten kertoilu taas hiukan meinannut jäädä taka-alalle, mutta nyt taas niiden pariin. Täytyykin hypätä reilun viikon päähän. Perjantaihin. Tallille matkattiin koulun päätyttyä ja kauhisteltiin taivaalla olevia tummia pilviä. Sää oli kylläkin, muuten varsin ihana. Lämmin, ehkä jopa vähän ukkosmainen. Kun laiteltiin hevosia valmiiksi tunsin kädelläni pisaran. Katsoin taivaalle ja naamalleni putosi toinen. Vilkaisiin Taruun ja alettiin yhdessä jännittämään sateen alkua, Tällä kertaa se ei saisi pilata suunnitelmiamme hyppäämisestä.

Muutaman pisaran jälkeen sää onneksi kirkastui. Kentällä verkkailin Läiskää pääty-ympyrällä, sekä taivuttelin volteilla. Muutamat pysähtymisharjoituksetkin otettiin. Läiskä oli mukavan tuntuinen, vaikkakin turhan hidas hyppäämiseen. Jäykkä se myös oli, mutta oikeastaan milloinkahan se ei olisi viime aikoina ollut. Voltit onneksi lievittivät jäykkyyttä ja saavutettiinkin mukava omalla moottorilla toimiva ravi, jolloin hevonen oli suht kevyt kädelle. Nostettiin parit laukat vuorotellen Tarun kanssa ja laukkailtiin kenttää ympäri. Ensimmäinen nosto oli erittäin hyvä. Sopivan terävä ja napakka, mutta laukka lösähti ensimmäisen kahden askeleen jälkeen. Hevonen meni etupainoiseksi ja pää tippui jalkoihin. Loput  nostotkaan eivät sujuneet niin hyvin kuin ensimmäinen. Laukka on vain meille iso ongelma, mutta minkäs sille voi kun toinen vain on niin jumissa tuolta edestä. Parhaansa se kuitenkin yrittää ja sitä minä arvostan!

Tultiin ensiksi kavat ravissa ja Läiskä toimi hyvin. Nosteli jalkojaan vaikka hidas olikin. Seuraavaksi suunnattiin lenkin kautta ristikolle. Ruuna pomppasi hienosti yli. Kyllähän se hiukan jäniksen loikkaa muistuttava pomppu oli. Uudestaan vain ja nyt laukassa. Läiskä nosti hyvän napakan laukan, mutta ruuna tiputti sen kurvissa ennen estettä. Tultiin sitten sellaisella ninja loikalla yli, että tyyli pisteiksi olisi varmaan heti  pongahtanut täysi kymppi.

Läiskä oli kiva ratsastaa, jos ravissa pysyttiin. Laukka ei kuitenkaan lähtenyt ei sitten millään. Jo kolmen hypyn jälkeen ruunaa alkoi ärsyttää, kun ratsastaja vaati laukkaa, vaikka se ei ollutkaan helpoimmasta päästä. Se heitti kunnon mojovat pukit, mutta, kun  hiukan ärähti oltiin niin polleaa poikaa. Toinen ärsyttävä piirre  oli Mellin luokse hakeutuminen. Ihan sama missäpäin oltiin täytyi pälyillä Melliä, ettei tamma vain jättäisi pientä poikaa yksin. Jokaisen esteen jälkeen oltiin myös syöksymässä tamman luokse turvaan. Tästä tekstistä tuli jotenkin negatiivisen sävyiseltä, mutta oikeasti olin kyllä tyytyväinen ratsastukseen! Pakko vielä mainita, että loppujen lopuksi melkein koko ratsastuksen ajan satoi vettä, mutta eipä kukaan siitä välittänyt.

Vielä loppu verkoiksi juoksutettiin hevosia ja Läiskästä löytyi jotain mitä en ollut ennen nähnyt. Näyttävä ravi, sekä pyörivä laukka. Jalkojaankin se venytteli sen minkä kerkesi. Hevosilla oli hauskaa ja se ilme. Kaikki sanat sisältyivät niihin innosta kiiluviin silmiin. Ne kaksi leikkivät yhdessä, jopa meidän mummo innostui leikkiin mukaan (Harmittaa suunnattomasti, kun en kameraa tajunnut ottaa). Siitä innostuneena sovittiin, että juoksutettaisiin myös maanantaina hevosia. Silloin kuitenkin otettaisiin kamerat mukaan. Maanantaistahan te saittekin kuvapostausta, joka löytyy tästä, jos joku ei ole muistanut sitä vielä vilkaista.

Juoksutuksesta oli enemmän apua, kuin saatoin toivoakkaan. Heti seuraavalla kerralla selkään kivutessa tajusin, että hetkinen nyt on jokin muuttunut. Hevonen halusi liikkua eteen ja jopa kiihdytteli raviin itse. Sain pitää ohjat tuntumalla, sillä ruuna oli sen olonen, että saattaisi lähteä milloin vain. Nautin tuosta tunteesta. Joku olisi saattanut sanoa kuinka inhottava hevonen, mutta minusta se oli hieno. Siitä löytyi kaivattua energiaa.  Heti ensimmäisen ravi pätkän jälkeen suu oli korvissa. Jumit olivat lieventyneet puolella. Ravi oli pitkää ja rentoa. Ei yhtään jäykkää ja takkuilevaa. Läiskä oli niin hieno. Laukassa sama juttu. Pyörivää laukkaa, ei mitään räpellystä tai hidastelua. Aivan puhdasta laukkaa. Minulla oli aivan huippu fiilis, joten kysyin haluaisivatko muut maastolaiset lähteä kanssani laukkasuoralle ja kaikki nyökkäsivät.

Pellolla hymy vielä vain kasvoi. Ennen kuin me muut olimme edes valmiita Hammi nosti Mellin laukkaan ja huusi meille muille, että ettekö  te edes aio tulla.   Vicky nosti samantien laukan ja minä, sekä Läiskä jäimme pitämään hänniä. Sinne me yleensäkkin kuuluimme. Me pienet ja hitaat. Kehuin Läiskää niin kuin aina, kun se laukkaa hyvin. Ruuna vetäsi kunnon energiapiikit ja lähti harppomaan mahdotonta vauhtia. Nopeasti oltiin saavutettu kärkipaikka. Me kaksi, olimme ensimmäisiä. "Joo oli siis tosi Ihqua päästä ensimmäiseksi, kun mun polle oli niin nopea!!" Ei todellakaan näin. Olin iloinen, mutten todellakaan siitä että oltiin ensimmäisinä. Iloni tuli siitä, että ruuna oli auennut niin paljon, että kykeni laukkaamaan kovaa. Näin ei nimittäin ollut vielä vähän aikaa sitten.

Tänään valmentajammekin pääsi kokeilemaan uutta vetreämpää Läskää ja hänkin huomasi selvän eron! Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. Tämä tyttö lähtee nyt siirtelemään heiniä. Hyvää viikonloppu kaikille!

Likaisilla on aina hauskempaa [kuvapostaus]

Kaksi pientä nappisilmää, joidenka ympärykset on koristeltu hiekalla. Mitäpä muutakaan vaalea, sekä märkä hevonen voisikaan kuvitella, kun on noin houkutteleva tarjouskin. Pyörimään vain, kyllä mamma pesee! Ne taisivat olla Läiskän ensimmäiset ajatukset. Kun hevonen nousi ensimmäisen kierroksen jäljiltä jaloilleen se kellahti uudestaan maahan ja jatkoi iloaan. Tätä toistui vielä sen seitsemän kertaa. Ei se mamma tainnutkaan tykätä..

Haaste

Kiitos Haasteesta Veronika! Kaikkiin Veronikan kysymyksiin en osannut vastata, joten vastailimpa niiden sijasta myös, joskus saamaani haasteen kysymyksiin. Kiitos niistä Idalle!

                                                   11 Asiaa minusta

1. Tykkään editoida kuvia, mutta olen tosi tarkka minkälaisen lopputuloksen haluan. Tärkeimpiä kriteerejä olisi, ettei kuvasta huomasi, että siihen on koskettu edes pitkällä tikullakaan. Omaa silmääni eivät nimittäin miellytä kauheat muokkauspommit.

2. Rakastan myös kuvaamista. Kuvaus vuosia onkin takana jo monia, sillä olen pienestä pitäen tykännyt hielua kamera kourassa. Etupuolella tunnen oloni jotenkin tosi teennäiseksi, enkä siellä viihdy juuri ollenkaan. Linssin takana olen kuitenkin enemmän kuin kotona. Tämän takia kamerani muistikortti täyttyykin usein, eikä 16GT tunnu riittävän juuri mihinkään.

3. Kun kuvaan pyrin siihen, ettei kuvaan tarvitsisi muokkailla koneella  juuri ollenkaan. Hienompaa olisi mielestäni olla hyvä kuvaaja, kuin taitava muokkaaja. Tietenkin olisi mahtavaa oppia muokkaamaan kuvia oikeasti hyvin!

4. Minusta on ihanaa istua ulkona (esimerkiksi terassilla), kun sataa ja vain katsoa pisaroiden tippumista maahan. Itse kastumisesta en kuitenkaan välitä.

kuva googlesta

5. Tykkään muistella menneitä ja, kun joku ottaa puheeksi lapsuuden en osaa pitää suutani kiinni. Juttua vain tuntuu pulppuavan..

6. Yksi niistä asiosita josta en pidä on siivous. Voi, että, kun joku tekisikään sen minun puolestani tai huoneeni pysyisi siivouksen jälkeen enemmän kuin sen viikon siistinä. Tietenkin  on aina hyvä mieli, kun kaiken sen puunauksen on tehnyt, mutta silti jättäisin sen mielummin muille.

7.  Vaikka huonettani en tykkää siivota järjestelen kyllä mielelläni tallissa. Tykkään laitella pihaton purut siististi ja järjestellä loimet värijärjestykseen. Muutenkin kaiken pienen järjestely on mielestäni kivaa ja on mukava yllättää seuraava tallilla kävijä siistillä ympäristöllä.

8. Olen vähän yli suojehteleva, joskus Läiskää kohtaan. En tietenkään ole käärimässä sitä pumpuliin, mutta, jos edes epäilen, että Vicky saattaa kohta potkaista urhoani olen heti kiljuen juoksiessa kommentamaan.

9. Ennen vihasin yli kaiken luonnonkiharoitani. En voinut edes vilkaista hiuksiani peilistä elleivät ne muistuttaneet piikkisuoraa. Nykyisin olen alkanut tottumaan niihin, enkä jaksa enää olla niin tarkka siitä onko jokainen kihara haituva pois näkyvistä. Suoristankin hiukset vain päältä ja annan alta näkyä omat kiharani. Kotona ja tallilla ollessa saavat hiukseni pysyä normaaleina.

10. Tykkään lukea kirjoja, mutta olen huono aloittamaan lukemista. Minua harmittaakin, kun ei lomalla tullut luettu juuri ollenkaan kirjoja, vaikka aikaa olisi ollut.

11. Olen tosi huono keksimään itsestäni faktoja..

kuva googlesta

    Saamani kysymykset

Onko sinulla ollut jotain sairauksia?

- Ei minulla ole tietääkseni ollut mitään varsinaisia sairauksia. Ainut mikä tulee mieleen on tällä hetkelläkin oleva kylkikaarien ahtaus.

Vaarallisin tapaturma?

- Olen onneksi saanut tähän mennessä säästyä näiltä vaarallisilta tapaturmilta ja toivottavasti säästyn jatkossakin. Vaarallisin on ollut kuitenkin, kun tipuin Läiskältä, jos sitä voi edes tapaturmaksi sanoa.

Tärkein eläin?

- Monia tärkeitä eläimiä on elämässä ollut, mutta Läiskä tuntuu olevan tällä hetkellä se kaikista tärkein.

Mikä harrastus jos ratsastusta ei lasketa, eikä hevosiin liittyvää (vikellys yms) 

- Varmaankin tanssi. Sitä meinasinkin pienenä aloitella, mutta kaikki ryhmät olivat täynnä. Tanssissa en ole millään tasolla hyvä, mutta se kuulostaa omalla tavallaan mielenkiintoiselta.

 Mikä on paras muistosi hevosten kanssa?

- Varmaankin  yksi niistä kerroista, kun ollaan nukuttu Läiskän kanssa  vierekkäin laitumella. Pelllolla laukkailut ovat myös olleet mieleenpainuvia.

 Oletko kiinnostunut tekemään hevosten kanssa muutakin kuin ratsastusta?

- Ehdottomasti! Minusta on ihana, kun saa tehdä asioista laidasta laitaan, eikä tarvitse aina vain ratsastaa. Onkin aikoja, kun itse ratsastus alkaa kyllästyttämään ja haluaa välillä tehdä jotain hiukan erilaista.

Minkälaisena ratsastajana pidät itseäsi?

- Olen huono itseäni arviomaan, mutta kaipa minä semmoinen aika keskiverto olen. En mikään hyvä, mutta ohjat pysyy kädessä!

 Pidätkö enemmän este- vai kouluratsastuksesta, miksi?

- Kouluratsastuksesta pidän enemmän. Oma rohkeus ei niinkään riitä esteille, enkä voisi kuvitella hyppääväni tavoitteellisesti. Sitä paitsi, jos olisin esteitä enemmänkin kiinnostunut minulla olisi nyt eri hevonen alla. Läiskääkään, kun ei ole tarkoitettu estehevoseksi.

Pidätkö kisaamisesta?

- Paha sanoa, kun en ole koskaan kilpakentällä pyörähtänyt. Epäilen, että kilpaileminen on hiukan minun mukavuus alueeni ulkopuolella, sillä jätän mieluiten kaikki kisat väliin. Olen myös mahdoton hermoilija ja tuskin kestäisin nahoissani ennen itse rataa.

 Minkälaisista hevosista pidät?

- Herkistä, luonteeltaan kilteistä, mutta pilkettä täytyy silmäkulmassa olla. Tietenkin aina on plussaa, jos hevonen osaakin jotain koulu, sekä estepuolella.

 Minkä hevosen haluaisit nähdä vielä joskus?

- Entisen Shetlannin ponini Sessan, joka jouduttiin lopettamaan reilu vuosi sitten ikävä on kova.♥

 Kuinka pitkään olet ratsastanut?

- 9 vuotta epäsäännöllisestä, mutta säännöllisesti 6 vuotta ja valmentautunut n. 2 vuotta

 Millaisista blogeista pidät?

- Eniten tykkään heppa blogeista, mutta kyllä lukulistalta löytyy muutama lifestyle blogikin. Niissä kerronta on mukavan rentoa ja helppolukuista, eikä tekstin seassa ole miljoonia hymiöitä. Kuvia löytyy ja vieläpä hyvälaatuisiakin. Ulkoasusta näkee, että blogiin on edes hiukan panostettu.

Paras ottamasi kuva?

Vaikea sanoa vain yhtä, mutta tämä tuli ensimmäisenä mieleen.

Keksimäni kysymykset

1. Paras muisto kesästä?

2. Millainen on mielestäsi onnistunut kuva?

3. Oletko koskaan sijoittunut ratsastuskisoissa?

4. Oletko löytänyt elämäsi hevosen/ponin?

5. Onko sinulla tavoitteita ratsastuksessa?Mitä?

6. Lempi vuodenaikasi? Miksi?

7. Millainen olisi unelmiesi hevoskesä?

8. Oletko loukkaantunut koskaan hevosten kanssa? Miten?

9. Parhaiten muokkaamasi kuva?
10. Millainen on mielestäsi laadukas blogi?
11. Mikä on parasta bloggaamisessa?

Haastan
Elinan
Tarun
Jullen
Lauran
Beedan
Suvin
Ellan
Morshon

Mitenkä asiat tulee muuttumaan?

Kuinka käy kun joudun mahduttamaan ystävät, koulun, hevoset ja vielä bloginkin rutiiniini? Niin. Sitä en itsekkään tiedä. Ykkös sijalle on tietenkin pakko asettaa koulu, jos haluan saada hyvän todistuksen käteen. Sen perusteella mitä kaikkea  minulle on kasi luokasta kerrottu, se tulee olemaan vaikea. Ei teitenkään ylitse pääsemätön, mutta töitä on tehtävä. 

Luonnollisesti kun päivään tulee kaikkea muutakin ohjelmaa, kuin hevoset niin aika Läiskän liikutukseenkin on ikävä kyllä rajallinen. Enää ei onnistu 6-7 kertaa viikossa liikutus, vaan on tyydyttävä vähempään. Toisaalta harmittaa aivan suunnattomasti. Kuinka mielelläni minä kaiken aikani kuluttaisinkaan tuon pienen hörökorvan kanssa olemiseen, mutta tämä nyt vain on näin. Hyvänä puolena tässä on se, että Läiskä tulee (toivottavasti) piristymään, kun liikutus tahti ei ole enää niin tiheä.  Olenkin suunnitellut, että ainakin tämän ensimmäisen jakson ajan liikuttelisin Läiskän noin neljä kertaa viikossa. Tarun kanssa ratsastellaan maanantaisin, perjantaina voisin mennä vaikkapa yksin ja viikonloppuna on sitten toivon mukaan muillakin tallilla kävijöillä aikaa. Eihän tämä tule olemaan mikään kiveen lyöty juttu, mutta tuolta näyttää ajatukseni viikon liikutteluista.

Kuinka koulu vaikuttaa blogiin?  Tämähän on se asia, joka koskee eniten teitä. Mitenkään suuresti ja mullistavasti se ei tule vaikuttamaan, mutta todennäköisesti juttua ei ilmesty aivan niin  usein kuin nyt. Kuviakaan tuskin tulen saamaan ratsastuksista niin usein kuin lomalla olen saanut. Yritetään kuitenkin Tarun kanssa maanantaisin napata toisistamme parit kuvat, vaikka se onkin hiukan hankalaa kun ratsastamme yhtäaikaa.

Ähh, tulipas tästä  jotenkin negatiivisen oloinen postaus. Toisaalta minusta on ihan, kiva kun koulut alkavat. Tulee ainakin vietettyä enemmän aikaa rakkaiden  ystävieni kanssa. Pienoinen toive minulla kuitenkin vielä olisi tähän loppuun. Laitelkaas erikoispostaus toiveita minulle niin kirjoittelen niitä nyt valmiiksi ja julkaisen niitä sitten, kun en muuten kerkeä kirjoittelemaan!
.

Tadaa ongelma ratkaistu! [reilu annos kuvia]

Voi vihdoin se keksitttiin tai no oikeastaan  Taru keksi. Olen pitkään pähkäillyt kuinka voisin ratsastaa Läiskällä ilman satulaa.  Haluan tuntea sen kun jalat hieluvat tuleen tahdissa ja tasapainon kadotessa voit takertua  ruunan harjaan. Tähän mennessä luulin jo kokeilleeni kaikkea. Huopa ja loimivyö tai huopa ja läppäri.  Ei mitään eroa. Sama kuin en olisi laittanut mitään. Aina se pahuksen säkä on painanut aivan liikaa. Eilen kuitenkin Tarun osoittaessa romaania pienen raksutuksen jälkeen tajusin, että tuossa saattaapi olla ratkaisu ongelmaamme.  Eipä sitten muuta kun vaan testamaan ja tadaa Läiskä säkä ei tunnukkaan enää tuon toppauksen alta!

Köpöteltiin maastossa pääpiirtein rauhassa, mutta otettiin me muutamat  laukkaspurtitkin. Läiskä oli koko ajan oikein hienosti. Mitä nyt kerran yritti lähteä kotiapäin, mutta se päähänpistos hävisi onneksi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Kotona sitten napttiin parit kuvat tuosta meidän patentista. Naurahdinkin Tarulle, että poikahan on kuin Horzen kuvastosta.

Tänään minun oli tarkoitus ratsastaa kunnolla koulua, kun kerran kuvaajakin saatiin matkaan. Kiitos Jullelle kuvista! Eräs ystävämme päättikin pistäytyä meille, joten pistettiin suunnitelmat uusiksi. Tosi treenaaminen vaihtui humputteluun, sillä suunnattiin kenttäilyn jälkeen yhdessä maastoja kohti. Kentällä en tehnyt oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Ravailin, sekä kävelin pääty-ympyrällä ja siinä kaikki. Läiskäkin oli tosi hienosti, vaikka hiukan hidas olikin. Hetkittäin kuitenkin muuttui askel reippaaksi, jolloin palkitsin ruunan isolla annoksella kehuja. Pitemmän aikaa, kun olisi Läsikää kerennyt vyllätä se olisi ollut varmasti aivan loistava, koska se alkoi olemaan oma itsensä vasta viimeisillä kierroksilla. Omaan selkäänikin koitin kiinnittää huomiota, jottei se menisi sille vihaamalleni notkolle. Kuvien perusteella ainakin se näytti omaan silmään ihan hyvälle!;)

Maastoon lähdettiin kaikkien kolmen hevosen voimin. Vickykin pääsi matkaan kiitos Jullen, joka lupautui ratsastamaan tuolla meidän pullalla. Maasto meni oikein mainiosti. Ilmeistä  päätellen kenestäkään reissu ei ollut epäonnistunut, vaikka sääherra päättikin heittää päällemme reilusti vettä. Ruunastikin löytyi aivan uusi vaihde, joka ei ole ennen tullut esiin. Pah, Läiskäkö hidas. Sille iski kauhea kisavietti Mellin kanssa kisaillessa. Se olisi voinut suhahtaa Vickystäkin ohi. Onneksi ruuna kestää hyvin käsissä, muuten oltaisiin menty, eikä vain meinattu. Loistavat laukkakisat meillä ainakin oli, muuta ei voi sanoa!

  

Katsokaa hevosta, älkää ratsastajaa:3

Pikku heppa spurttailee

Tosiaan niin kuin viime postauskessa mainitsin aloiteltiin istuntavalmennus trampoliinilla pomppimisella. Kyllä siinä oltiin kuin puulla päähän lyötyjä valmentajan kaivaessa trampoliinin esille ja tämän viittoessa meitä luokseen. Kipusimme vuorotellen  kävelemään ja ravailemaan trampalle.  Alussa vain haettiin oikeaa rytmiä paikallaan kantapäitä nostellen ja käsiä liikutellen. Ravi oli sitten seuraava aste ja se olikin jo paljon monimutkaisempaa. Jalat tuntuivat menevän solmuun, kun aloit käsiä miettimään ja toisinpäin!

 

 

Kun valmentaja oli tunnustellut kuinka paljon käteni liikkuvat sain hypätä alas ja alettiin kävelemään. Kauaakaan en kerennnyt harjoitusta tehdä, kun valmentaja jo ryntäsi luokseni: "Ei, et sinä voi noin kävellä. Muista kantapää, syrjät ja varpaat!" Siinä minä katson ilmeellä mitäs ihmettä, näinhän minä olen aina kävellyt. Tietenkin olen tiennyt, että kävelyni on ollut pikkuisen erikoinen. Asian takiahan sitä on lääkärissäkin käyty, mutta se, että se ratsastukseenkin vielä vaikuttaisi. No nyt olenkin sitten kotiläksynä opetellut kävelemään uudestaan ja alkaa jo askeltamiseni  näyttämään ihmisen kävelyltä. En olisi kylläkään uskonut, että ratsastuksen opettajani osaisi minulle tälläisen neuvoa, kun eivät siinä fysioterapeutitkaan onnistuneet..

 

15 minuutin harjoitteluiden jälkeen päästiin ratsastelemaan heposilla. Läiskällä oli taas niitä päiviä, että en muuten varmana liiku. Olihan se arvattavissa, ettei ruuna voisi yli 30 asteen lämmössä mitenkään reipas olla. Asenne oli kuitenkin se, etten liikaa keskity hevoseen. Me sitten vaikka ollaan paikoillamme ja minä harjoittelen istumaan, mutta tällä kertaa keskityn vain itseeni. Viime kerta, kun meni vain hevosen hoputtamiseen, enkä saanut tunnista kaikkea irti. Nyt asia oli  onneksi toinen.

 

Viime kouluvalkasta

Harjoituksiin kuului muun muassa kevennyksen harjoittelua, kevyessäistunnassa hevosen tahdissa juoksua, käynnissä erilaisia venytyksiä ja harjoitusravissa istumista. Ihmeellisimmältä tuosta äskeisestä jonosta kuulostaa varmaankin tuo kevyessäistunnassa juoksu. Kieltämättä, se oli oikein erikoista. Tuli tuntea  ensin hevosen etujalkojen liikkeet ja mukautua niihin. Tämän jälkeen alettiin juoksemaan samassa rytmissä. Jotenkin minä sain tunteesta heti kiinni, vaikka yleisesti olenkin huono mitään tuon tapaista oppimaan. Mitä sitten siihen väsymyksestä potevaan ruunaani tulee hän yllättikin minut positiivisesti. Hiukan joutui kyllä pohkeita käyttämään, kun ei ollut haluja mennä, mutta huomattavasti paremmin meni nyt kuin viime kerralla. Läiskä alkoi myös pyöristymään kivasti ravaillessamme. Muutenkin ruuna oli  miellyttävä ratsastaa säähän nähden.

 

Sunnuntain eli toisin sanoen istuntavalmennuksen jälkeen ei olla kentällä käväisty. Olen kokenut järkevämmäksi antaa nyt hetken kentän olla ja näillä näkymin vasta sunnuntaina olisi tarkoitus siellä pyöriä. Ollaankin nyt vain humputeltu maastossa koko porukalla ja vietetty vähän sellaista rennompaa viikkoa. Läiskä onkin toiminut oikein loistavasti. Tämän päivän maastosta on kuitenkin hiukan kerrottava. Ruuna oli alkuun laiskahko, tai ei sitä voi oikeastaan laiskaksi sanoa. Parempi sana taitaisi olla väsynyt. Se kyllä käveli ja ravasi, mutta teki sen hitaasti. Alku humpsutteujen jälkeen ruuna alkoi kuitenkin virkoamaan. Mietin, että saattoihan olla mahdollista, että se oli vain jäykkä kahden vapaapäivän jäljiltä. Ei hevoseni ollut kuitenkaan minään tuulispäänä viipottamassa, mutta liikkui kuitenkin hienosti eteenpäin. Seuraavassa ylämäessä annettiin sitten hevosten mennä astetta lujempaa ja ilman minkäänlaisia kannustuksia Läiskäkin ampaisi kiitolaukkaan. Se kuitenkin näki puskassa  jonkun kummallisen linnun, jota täytyi hiukan ihmetellä. Tällöin ruunan laukka hidastui ja, kun se lopulta tajusi Vickyn olevan jo pitkän matkaa edellä se veti kauheat spurtit. Hevonen meni aivan matalaksi ja vain korski innosta. Sen korvat olivat  innokaana höröllä ja hevonen pinkoi niin kovaa minkä jaloillaan pääsi. Edellä olevan saavutettuamme Läiskä olisi halunnut mennä ohi, mutta Vicky ei antanut tähän tilaa. Mielenosoitukseksi ruuna pomppi tasajalka loikkia paikoillaan.:D

 

Shoppaillakkin ollaan keretty, nimittäin keskiviikkona pyörähdettiin Kuopiossa. Missään varsinaisessa hevoskaupassa ei keretty käydä, mutta puuilosta ja biltemalta onnistuttiin jotain nappaamaan.

 

 

Mukaan siis tarttui sinisiä kuminauhoja, kaviokoukku, sekä neljä erinalista otsapantaa. Tuo helmillä oleva otsapanta pääsikin jo tänään käyttöön ja se koristaakin nyt Läiskän suitsia!;)

 

Kaikkein kauneinta

Taas onnistuneita päiviä on kertynyt lisää mittariin. Oi voi, tuo ruunani on kyllä vain niin huippu. Toisaalta iha jännittään millainen alamäki sieltä on tulossa, kun nyt on mennyt näin hyvin, mutta täytyy vain ajatella päivä kerrallaan. Turha sitä on tulevia miettiä täytyy nauttia vain nyt tästä mahtavasta fiiliksestä!

Perjantaina pitkään odottamani asia tapahtui. Pääsi äitini kipuamaan Läiskän selkään ratsutuksen jälkeen. Sillä välin nautin itse täysin siemauksin Mellistä, kun sain kerrankin omia sen itselleni. Nykyisin, kun Läiskä vie niin paljon aikaa ja nyt, kun on Vickykin astunut kuvioihin tuntuu aikaa jäävän mummolle aivan liian vähän.  Ennen kun liikuttelin tammaa säännöllisesti ja me valmentauduttiinkin yhdessä. Saahan Melli minulta vieläkin paljon huomiota, mutta enemmän se tarvitsisi. Onneksi tamma saa rapsutuksia ja hellyyttää myös Tarulta, äidiltäni ja muilta tallilta käyviltä. Takaisin ratsastukseen. Mellihän oli huippu niin kuin melkeimpä aina. Kauniisti taitoi kaikki vaativani  tehtävät. 

Kuvassa Emmi h.

Aikamme kiemurreltua vaihdoimme hevoset ja pääsin takaisin tutun hevoen selkään vai oliko se sittenkään niin tuttu. Läiskä tuntui ihan jättiläiselle, oikein isolle jätti pullalle (en keksinyt mikä sitä kuvaisi paremmin)!  Sen lisäksi se tuntui hitaalle. Oikeastaan ei se mikään pulla ollut vaan elefantti! Hetken pyörittyä alkoi taas olo olemaan kotoisa, sekä rento. Aloin  sitten ratsastamaan suurta pääty-ympyrää. Läiskä oli tosi herkkä suusta, eikä käsissäni ollut paljoakaan mitään kannateltavaa.  Hiukan sormia "lirputtamalla" hevonen kääntyi ja huokauksella sait sen pysähtymään. Oli ihana huomata kuinka Läiskä alkoi toimia samalla lailla kun meidän muutkin hevoset. Tähänhän  me olemmekin sitä kouluttamassa. Ruuna haki myös mukavasti pyöreäksi ja alkoi käyttämään hyvin selkäänsä. 

Eilen aamupäivä meni tallilla siivoillessa ja hevosia rapsutellessa, mutten sitten viitsinyt lähteä missään välissä ratsastamaan. Neljän aikoihin Emmin ja heidän auto kurvasi pihaan ja lähdin tämän kaveriksi tallille. Puolen seitsemän maita kotiin selviydyttyäni lähdin vielä mummoni kanssa iltakävelyllä kauniiseen kesäiltaan. Tosin minä en kävellyt vaan ratsastin Läiskällä. Nautittiin kauniista auringosta, joka valaisi kauniisti pimeähköä metsätietä. Läiskä ei kuitenkaan osannut jostain syystä rentoutua, vaikka reitti oli tuttu. Se oli kokoajan varuillaan. Kerran se jopa yritti kääntyä ja ryöstää kotiin, mutta kerkesin onneksi pysäyttää aikeet. Ryöstäminen ei ole yhtään Läiskän tapaista, joten ihmettelin hiukan mistä moinen päähänpistos oli syntynyt. Kun Läiskä sitten muutaman metrin käveltyämme alkoikin peruuttamaan metsään tajusin vasta pusikossa olevat ihmiset. Naisella oli yllään kirkkaan punainen paita, joka pelotti hevostani kummasti. Rauhoittelin Läiskää ja annoin löysät ohjat, sekä hiukan hipaisin pohkeilla. Heti ruunan otettua askeleita eteenpäin kehuin sitä ja matka sai jatkua. Pakko muuten mainita, että miten viisas tämä pariskunta olikaan. Kun he myöhemmin tulivat autolla. He eivät kurvanneet lintta pohjassa ohi vaan lipuivat auton kanssa pitkän matkaa meidän takanamme. Minä pysäytin ratsuni ja viitoin heidät ohi  ja vieläpä ohi mennessäänkin ajoivat varovasti ja molemmat hymyilivät meille. He eivät näyttäneet yhtään närkästyneiltä, vaikka olivat joutuneet takiamme hidastamaan. Tietenkin minäkin soin heille kauneimman hymyni.

Lähdettiin Läiskän kanssa kiertämään pienoinen hiekkapohjainen ympyrä lenkki. Mummoni jäi odottomaan meitä, eikä lähtenyt lenkille mukaan. Ruuna käveli hienosti eteenpäin, vaikka hiukan epävarma olikin. Auttakaapa vain kun tajusi, ettei  ihminen olekkaan enää kävelemässä perässä. Seuraava oksan rusahdus ja oltiin taas peruuttamassa puskaan. Rauhoittelin ruunaa ja puhelin sille rauhallisesti ja taas kehui kun liikkui eteenpäin. Paristi peruutettiin puskaan, mutta sen jälkeen ruuna luotti minuun. Olin, kyllä oikeastaan tosi tyytyväinen lenkkiin, sillä me selvittiin. Viimeksi kun vastaavanlainen tilanne oli menin itse aivan lukkoon ja koin heti vaihtoehdoksi hypätä alas. Nyt pystyin rauhoittamaan hevosen lisäksi itseni ja me selvittiin tilanteesta. Mietin myös näin jälkeenpäin, että olisikohan metsässä ollut jokin eläin, kun ei ole Läiskän tapaista peruutella puskaan. Toivottavasti ei ollut ainakaan karhu, kun niitä tuntuu tällä alueella liikkuvan.

Kirjoittelen sitten seuraavaan postaukseen tämän päiväisestä istunta valmennuksesta, joka alkoi trampoliinilla hyppimisellä. Heheh, siitä lisää sitten. Pakko vielä tähän loppuun mainita taas minun ja Läiskän uni hetkestä. Lepäiltiin ensin laitumella minä vasten ruunaani. Poika taas nukkui  siinä pää nurmikolla ja minä makasin selkä vasten Läiskän kylkeä. Tuli mietittyä siinä kaikkea kokemaamme. Lopulta uskaltauduin istumaan Läiskän selkään. Ruuna ei välittänyt minusta mitään nuokkui vain siinä. Aikamme siinä oltua ruuna päätti nousta ylös ja minä olin sen selässä. Pakko sanoa, että aika hieno tunne istua nousevan hevosen selässä! Läiskä ei noussut mitenkään vauhdilla ylös vaan oikein varovasti. Se alussa vain liikutteli hitaasti nurmikolla etusiaan, että kerkeäisin pois kyydistä, jos haluaisin. Rakkain hömelö se vain on!♥

Mä toivon et löydät mut pellolta, vaik meit o miljoona

Voisin sanoa, että täällä kirjoittelee tyttö, jonka naama muistuttaa naantalin aurinkoa, vaikka ulkona sataa ja sää tuntuu olevan muutenkin aika masentava. Kun tälläisen ilon saa itselleen toivoo, ettei se katoaisi koskaan, sillä näin elämä on paljon helpompaa. Toivottavasti te kaikki muutkin olette tällä hetkellä onnellisia, sillä minä ainakin olen.

Eilen herätys oli yhdeksän pintaan, jolloin heti kömmin peiton alta katsomaan miltä ulkona näyttäisi. Sää oli pääosin pilvinen, vaikka muutama hassu valonsäie onnistuikin pilkottamaan. Tuuli teki kuitenkin ulkoilmasta kylmän näköisen ja varustauduinkin aika lämpimästi lähtemään tallille. Olin jopa suunnitellut laittavani kaksi takkia päällekkäin, mutta, kun näin Tarun saapuvan pelkät shortsit yllään päätin jättää suosiolla ne takit sinne talliin ja hyvä niin, koska olisi niissä tullut tuhottoman kuuma. Hoideltiin hevoset reippaasti valmiiksi ja  minä innnostuin jopa pitkästä aika letittämään Läiskän otsatukan. Sain siitä kyllä kuulla, kun vielä kiireessä piti ruunaa ruveta puunailemaan, mutta täytyyhän hienolla kouluhevosella olla letit ja kaikki.:3

Valmennuksen alku meni oikeastaan puhuessa, sillä nyt otettiin puheeksi tuo Läiskän "laiskuus" ongelma ja juteltiin minun istunnastani. Minulle selitettiin alkuun, että en saa ruveta vertaamaan Läiskän vauhtia esimerkiksi Melliin tai Vickyyn. He kulkevat luonnollisesti reippaampaa kuin Läiskä vaikka pystyvätkin hitaseen vauhtiin. Ruunalleni kun taas on luonnollisinta  kulkea aika hitaassa temmossa. Valmentaja myös selitti, että Läiskän askel suuntautuu eteenpäin menon lisäksi myös ylös. Sen vuoksi vauhti saattaakin tuntua selkään hitaalle, vaikka todellisuudessa meno ei ole mitään hiipimistä. Suurin asia mikä minun tulee muistaa on, että unohdan sen liian yrittämisen. Tiedän sen olevan paha tapa, mutta varsinkin ratsastuksessa haluaisin istua millilleen. Nykyisin olen myös yrittänyt liikaa saada Läiskän reippaasti, jolloin kokoajan pohkeita antaessa jalat eivät pääse rentoutumaan ja hevonen ei pääse liikkumaan vapaasti. Nyt siis on siis jatkossakin tavoitteena olla rento.

Tehtävät sitten aloiteltiin ihan kevennyksillä. Minä ajattelin, että joo helppo juttu eihän tässä mitään, kunnes valmentaja tuli pysäyttämään minut. Kummastelin, että mitähän asiaa sillä on. Hän ohjasi minut istumaan taaemmaksi satulassa ja sanoi, että ole mielummin pienessä etukenossa keventäessä. Aloittelin sitten keventelemään uudella tyylillä ja hevonen alkoi heti reipastumaan. Kevennysten onnistuessa tehtiin hetki käynti-ravi siirtymisiä ja heitettiin jalustimet pois. Samaa tehtävää nyt vain ilman jalustimia. Alussa saatiin tehdä tehtävää aika vapaasti kunnes alettiin viilailemaan. Minun tuli istua satulaan taaemmas ja opetella rentouttamaan jalat ilman, että päästin niitä aivan suoriksi. Tämän oppiessa ratsastus helpottui ja se vähäkin ravissa pomppiminen tuntui helpottuvan.

Loppuun vielä otettiin laukannostoja ilman jalustimia ja sai kyllä miettiä, että mitenkä päin tuolla laukassa pysyisi parhaiten. Laukannostot itse olivat kylläkin hyviä ja napakoita, mutta itse laukkaa oli aika vaikea pitää yllä. Ruuna on kentällä vähän semmoinne, että aina joutuu useamman kerran laukkaa nostamaan, jonka jälkeen se alkaa vasta pysymään. Hienosti kuitenkin meni ainakin hevosen  osalta!

Läiskään olen enemmän kuin tyytyväinen. Kun en enää yrittänyt vaan nautin ratsastuksesta ruuna hoiti loput. Se ei pysähtynyt heti kun en ollut käyttämässä pohkeita vaan tallusti tasaista tahtia melkein kokoajan. Jouduin pohkeilla muistuttamaan valmennuksen aikana vain muutaman kerran, vaikka yleensä se on toistuvaa. Meillä oli oikeasti kivaa ja rentoa vaikka töitä tehtiinkin. Niinhän sen pitäisi aina ollakkin. Hevonen oli reipas ja mikä tärkeintä se oli eteenpäinpyrkivä. Ulkonäöllisestikkin Läiskä toimi loistavasti, mutta ratsastaa se oli aivan huippu!♥