Mä toivon et löydät mut pellolta, vaik meit o miljoona

Voisin sanoa, että täällä kirjoittelee tyttö, jonka naama muistuttaa naantalin aurinkoa, vaikka ulkona sataa ja sää tuntuu olevan muutenkin aika masentava. Kun tälläisen ilon saa itselleen toivoo, ettei se katoaisi koskaan, sillä näin elämä on paljon helpompaa. Toivottavasti te kaikki muutkin olette tällä hetkellä onnellisia, sillä minä ainakin olen.

Eilen herätys oli yhdeksän pintaan, jolloin heti kömmin peiton alta katsomaan miltä ulkona näyttäisi. Sää oli pääosin pilvinen, vaikka muutama hassu valonsäie onnistuikin pilkottamaan. Tuuli teki kuitenkin ulkoilmasta kylmän näköisen ja varustauduinkin aika lämpimästi lähtemään tallille. Olin jopa suunnitellut laittavani kaksi takkia päällekkäin, mutta, kun näin Tarun saapuvan pelkät shortsit yllään päätin jättää suosiolla ne takit sinne talliin ja hyvä niin, koska olisi niissä tullut tuhottoman kuuma. Hoideltiin hevoset reippaasti valmiiksi ja  minä innnostuin jopa pitkästä aika letittämään Läiskän otsatukan. Sain siitä kyllä kuulla, kun vielä kiireessä piti ruunaa ruveta puunailemaan, mutta täytyyhän hienolla kouluhevosella olla letit ja kaikki.:3

Valmennuksen alku meni oikeastaan puhuessa, sillä nyt otettiin puheeksi tuo Läiskän "laiskuus" ongelma ja juteltiin minun istunnastani. Minulle selitettiin alkuun, että en saa ruveta vertaamaan Läiskän vauhtia esimerkiksi Melliin tai Vickyyn. He kulkevat luonnollisesti reippaampaa kuin Läiskä vaikka pystyvätkin hitaseen vauhtiin. Ruunalleni kun taas on luonnollisinta  kulkea aika hitaassa temmossa. Valmentaja myös selitti, että Läiskän askel suuntautuu eteenpäin menon lisäksi myös ylös. Sen vuoksi vauhti saattaakin tuntua selkään hitaalle, vaikka todellisuudessa meno ei ole mitään hiipimistä. Suurin asia mikä minun tulee muistaa on, että unohdan sen liian yrittämisen. Tiedän sen olevan paha tapa, mutta varsinkin ratsastuksessa haluaisin istua millilleen. Nykyisin olen myös yrittänyt liikaa saada Läiskän reippaasti, jolloin kokoajan pohkeita antaessa jalat eivät pääse rentoutumaan ja hevonen ei pääse liikkumaan vapaasti. Nyt siis on siis jatkossakin tavoitteena olla rento.

Tehtävät sitten aloiteltiin ihan kevennyksillä. Minä ajattelin, että joo helppo juttu eihän tässä mitään, kunnes valmentaja tuli pysäyttämään minut. Kummastelin, että mitähän asiaa sillä on. Hän ohjasi minut istumaan taaemmaksi satulassa ja sanoi, että ole mielummin pienessä etukenossa keventäessä. Aloittelin sitten keventelemään uudella tyylillä ja hevonen alkoi heti reipastumaan. Kevennysten onnistuessa tehtiin hetki käynti-ravi siirtymisiä ja heitettiin jalustimet pois. Samaa tehtävää nyt vain ilman jalustimia. Alussa saatiin tehdä tehtävää aika vapaasti kunnes alettiin viilailemaan. Minun tuli istua satulaan taaemmas ja opetella rentouttamaan jalat ilman, että päästin niitä aivan suoriksi. Tämän oppiessa ratsastus helpottui ja se vähäkin ravissa pomppiminen tuntui helpottuvan.

Loppuun vielä otettiin laukannostoja ilman jalustimia ja sai kyllä miettiä, että mitenkä päin tuolla laukassa pysyisi parhaiten. Laukannostot itse olivat kylläkin hyviä ja napakoita, mutta itse laukkaa oli aika vaikea pitää yllä. Ruuna on kentällä vähän semmoinne, että aina joutuu useamman kerran laukkaa nostamaan, jonka jälkeen se alkaa vasta pysymään. Hienosti kuitenkin meni ainakin hevosen  osalta!

Läiskään olen enemmän kuin tyytyväinen. Kun en enää yrittänyt vaan nautin ratsastuksesta ruuna hoiti loput. Se ei pysähtynyt heti kun en ollut käyttämässä pohkeita vaan tallusti tasaista tahtia melkein kokoajan. Jouduin pohkeilla muistuttamaan valmennuksen aikana vain muutaman kerran, vaikka yleensä se on toistuvaa. Meillä oli oikeasti kivaa ja rentoa vaikka töitä tehtiinkin. Niinhän sen pitäisi aina ollakkin. Hevonen oli reipas ja mikä tärkeintä se oli eteenpäinpyrkivä. Ulkonäöllisestikkin Läiskä toimi loistavasti, mutta ratsastaa se oli aivan huippu!♥