Pienelläkin voi olla suuri vaikutus

Kuulumisten kertoilu taas hiukan meinannut jäädä taka-alalle, mutta nyt taas niiden pariin. Täytyykin hypätä reilun viikon päähän. Perjantaihin. Tallille matkattiin koulun päätyttyä ja kauhisteltiin taivaalla olevia tummia pilviä. Sää oli kylläkin, muuten varsin ihana. Lämmin, ehkä jopa vähän ukkosmainen. Kun laiteltiin hevosia valmiiksi tunsin kädelläni pisaran. Katsoin taivaalle ja naamalleni putosi toinen. Vilkaisiin Taruun ja alettiin yhdessä jännittämään sateen alkua, Tällä kertaa se ei saisi pilata suunnitelmiamme hyppäämisestä.

Muutaman pisaran jälkeen sää onneksi kirkastui. Kentällä verkkailin Läiskää pääty-ympyrällä, sekä taivuttelin volteilla. Muutamat pysähtymisharjoituksetkin otettiin. Läiskä oli mukavan tuntuinen, vaikkakin turhan hidas hyppäämiseen. Jäykkä se myös oli, mutta oikeastaan milloinkahan se ei olisi viime aikoina ollut. Voltit onneksi lievittivät jäykkyyttä ja saavutettiinkin mukava omalla moottorilla toimiva ravi, jolloin hevonen oli suht kevyt kädelle. Nostettiin parit laukat vuorotellen Tarun kanssa ja laukkailtiin kenttää ympäri. Ensimmäinen nosto oli erittäin hyvä. Sopivan terävä ja napakka, mutta laukka lösähti ensimmäisen kahden askeleen jälkeen. Hevonen meni etupainoiseksi ja pää tippui jalkoihin. Loput  nostotkaan eivät sujuneet niin hyvin kuin ensimmäinen. Laukka on vain meille iso ongelma, mutta minkäs sille voi kun toinen vain on niin jumissa tuolta edestä. Parhaansa se kuitenkin yrittää ja sitä minä arvostan!

Tultiin ensiksi kavat ravissa ja Läiskä toimi hyvin. Nosteli jalkojaan vaikka hidas olikin. Seuraavaksi suunnattiin lenkin kautta ristikolle. Ruuna pomppasi hienosti yli. Kyllähän se hiukan jäniksen loikkaa muistuttava pomppu oli. Uudestaan vain ja nyt laukassa. Läiskä nosti hyvän napakan laukan, mutta ruuna tiputti sen kurvissa ennen estettä. Tultiin sitten sellaisella ninja loikalla yli, että tyyli pisteiksi olisi varmaan heti  pongahtanut täysi kymppi.

Läiskä oli kiva ratsastaa, jos ravissa pysyttiin. Laukka ei kuitenkaan lähtenyt ei sitten millään. Jo kolmen hypyn jälkeen ruunaa alkoi ärsyttää, kun ratsastaja vaati laukkaa, vaikka se ei ollutkaan helpoimmasta päästä. Se heitti kunnon mojovat pukit, mutta, kun  hiukan ärähti oltiin niin polleaa poikaa. Toinen ärsyttävä piirre  oli Mellin luokse hakeutuminen. Ihan sama missäpäin oltiin täytyi pälyillä Melliä, ettei tamma vain jättäisi pientä poikaa yksin. Jokaisen esteen jälkeen oltiin myös syöksymässä tamman luokse turvaan. Tästä tekstistä tuli jotenkin negatiivisen sävyiseltä, mutta oikeasti olin kyllä tyytyväinen ratsastukseen! Pakko vielä mainita, että loppujen lopuksi melkein koko ratsastuksen ajan satoi vettä, mutta eipä kukaan siitä välittänyt.

Vielä loppu verkoiksi juoksutettiin hevosia ja Läiskästä löytyi jotain mitä en ollut ennen nähnyt. Näyttävä ravi, sekä pyörivä laukka. Jalkojaankin se venytteli sen minkä kerkesi. Hevosilla oli hauskaa ja se ilme. Kaikki sanat sisältyivät niihin innosta kiiluviin silmiin. Ne kaksi leikkivät yhdessä, jopa meidän mummo innostui leikkiin mukaan (Harmittaa suunnattomasti, kun en kameraa tajunnut ottaa). Siitä innostuneena sovittiin, että juoksutettaisiin myös maanantaina hevosia. Silloin kuitenkin otettaisiin kamerat mukaan. Maanantaistahan te saittekin kuvapostausta, joka löytyy tästä, jos joku ei ole muistanut sitä vielä vilkaista.

Juoksutuksesta oli enemmän apua, kuin saatoin toivoakkaan. Heti seuraavalla kerralla selkään kivutessa tajusin, että hetkinen nyt on jokin muuttunut. Hevonen halusi liikkua eteen ja jopa kiihdytteli raviin itse. Sain pitää ohjat tuntumalla, sillä ruuna oli sen olonen, että saattaisi lähteä milloin vain. Nautin tuosta tunteesta. Joku olisi saattanut sanoa kuinka inhottava hevonen, mutta minusta se oli hieno. Siitä löytyi kaivattua energiaa.  Heti ensimmäisen ravi pätkän jälkeen suu oli korvissa. Jumit olivat lieventyneet puolella. Ravi oli pitkää ja rentoa. Ei yhtään jäykkää ja takkuilevaa. Läiskä oli niin hieno. Laukassa sama juttu. Pyörivää laukkaa, ei mitään räpellystä tai hidastelua. Aivan puhdasta laukkaa. Minulla oli aivan huippu fiilis, joten kysyin haluaisivatko muut maastolaiset lähteä kanssani laukkasuoralle ja kaikki nyökkäsivät.

Pellolla hymy vielä vain kasvoi. Ennen kuin me muut olimme edes valmiita Hammi nosti Mellin laukkaan ja huusi meille muille, että ettekö  te edes aio tulla.   Vicky nosti samantien laukan ja minä, sekä Läiskä jäimme pitämään hänniä. Sinne me yleensäkkin kuuluimme. Me pienet ja hitaat. Kehuin Läiskää niin kuin aina, kun se laukkaa hyvin. Ruuna vetäsi kunnon energiapiikit ja lähti harppomaan mahdotonta vauhtia. Nopeasti oltiin saavutettu kärkipaikka. Me kaksi, olimme ensimmäisiä. "Joo oli siis tosi Ihqua päästä ensimmäiseksi, kun mun polle oli niin nopea!!" Ei todellakaan näin. Olin iloinen, mutten todellakaan siitä että oltiin ensimmäisinä. Iloni tuli siitä, että ruuna oli auennut niin paljon, että kykeni laukkaamaan kovaa. Näin ei nimittäin ollut vielä vähän aikaa sitten.

Tänään valmentajammekin pääsi kokeilemaan uutta vetreämpää Läskää ja hänkin huomasi selvän eron! Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. Tämä tyttö lähtee nyt siirtelemään heiniä. Hyvää viikonloppu kaikille!