Joskus on mun aika kokee miltä se onnistuminen tuntuu

Nyt meillä alkaakin olemaan säännöllisesti, joka toisena lauantaina valmennus ja päästään taas treenailemaan ihan kunnolla! Aivan huikeeta.

Valmennus aloiteltiin nyt erilaillla kuin yleensä. Ei otettu mitään pitkiä alkukäyntejä, vaan jo muutaman käynti kierroksen jälkeen alettiin harjoittelemaan ravi-laukka siirtymisiä. Huippu harjoitus! Läiskä oikein syttyi tästä ja alkoi pyörittämään laukkaansa oikein hyvin. Aivan kuten olin epäillytkin heti, kun laukkaan saa hiukan lisää vauhtia niin se kulmikkuus häviää. Valkkukin oikein ihmetteli mitä sille laukalle onkaan tapahtunut, kun näyttää jo ihan askellajilta. Ravithan onnistuivat sillein perus hyvin. Läiskä kuunteli oikein hyvin pidätteitä, sekä pohkeita  ja oli oikein reipas.  

Kun hevonen oli virkeä ja herkkä avuille  aloiteltiin etuosakäännökset. Olin sillein jes, jes nämähän on meille ihan helppoja, mutta osoittautuivatkin yllättävän vaikeiksi. Läiskä ei kuunnellut tässä tilanteessa apuja ollenkaan. Se vain möllötti paikoillaan. Sain painaa pohkeella ihan kunnolla, että edes jotain tapahtui ja silloinkin reaktio oli yleensä eteen.  Muutamat ihan ok  käännökset saatiin. Valmentaja sanoi, ettei ruuna tottele pidätettäni tarpeeksi ja laittoi meidät peruuttamaan. Siinäkin vain tuntui kuin olisin yrittänyt saada kalliota liikkumaan. Olo oli siis toivoton. Mistään ei tuntunut tulevan toivottua reaktiota. Valmentajakin tuli avuksi, eikä alussa hänenkään kanssa meinattu saada  peruuttamista onnistumaan. Töitä sitten tehtii niin kauan, että kaikki sujui kunnolla.

Lopussa harjoiteltiin vielä lisää ravi-laukka siirtymisiä. Näistä nyt ei voi sanoa mitään muuta, kun, että onnistui! Ensimmäisiä kertoja halusin laukata ilman, että olo oli epämukava. Pystyin keskittymään laukassakin enemmän itseeni, jolloin sain sitä tajutonta pomppimista vähennettyä. Heitimpä jopa jalustimet pois, kun tuntuivat vain olevan tiellä ja silti olo oli vakaa. Valmentajakin totesi, että sehän oli ihan hyvä, kera tuon pienen jääräpäisyytensä!

Valmennuksen jälkeen innostuttiin lähtemään  äitini kanssa kuvailemaan. Nyt ahkera vakkari kuvaajani pääsisi sinne linssin toiselle puolelle. Kiepautin kokotona äitini hiukset nutturalla ja valitsin siisitit vaatteet. Kerrankin saatiin ihan edustus kuvia, joita kehtaa ehkä jonnekkin päivitellä. Tallilla, kun tuppaa aina olemaan vähän nuhjuisesta vaatteet, eikä sitten niitä jätesäkki kuvia viitsi aivan, joka paikkaan tunkea. 

Kylmyys yllättää

Tässä onkin nyt viikko hurahtanut ihan tajuttoman nopeasti. Vastahan oli maanantai ja jouduin repimään aamulla itseni väkisin sängystä, samalla valitellen kuinka pitkä viikko onkaan taas edessä..

Lämpötilat on laskenut ihan rytinällä alas ja joutuukin harrastamaan kerrospukeutumista ihan kunnolla. Yksikin päivä, kun ratsastamaan lähdin varustauduin topilla, pitkähihaisella, neuleella, hupparilla ja siihen vielä heitin tuulipuvun takin niskaan ja silti tuli kylmä! Ajattelin, että ei tästä kohta enää mitään tule vaan on jo syksyllä kaivettava toppatakki esille. Noo, jos nyt saisi vielä edes hetkisen siellä kaapissa lojua ja odottaa talvea.

Sunnuntaina meidän heppoja liikutti Irene, joka tuli kokeilemaan Läiskää, mutta päätyikin loppujen ratsastamaan myöskin Vickyä. Ruunan kanssa Irenellä meni oikein hyvin. Alussa tietenkin oli totuttelemista hevoseen ja sen omalaatuisiin liikkeisiin, mutta loppua kohti vain parani. Näin ulkopuolisen silmin on paha sanoa, mitä ratsastajan päässä liikkui, mutta ilmeiden perusteella ainakin oli mukavaa.Vickyn kanssa tuo hymyily jatkui ja näillä kahdella synkkasikin tosi  hyvin jo alusta lähtien!

Maanantaina pidettiin  Tarun kanssa vähän erilaisempi hevostelu päivä ja päädyttiin rakentamaan kentälle kaksi samankaltaista rataa. Hepat toljottivat meitä ihmeissään, kun roudattiin kentälle sankkoja, puukapuloita, kaviokoukkuja, sekä muuta sälää, joista myöhemmin koottiin tehtäväradat. Ensimmäinen tehtävä nimettiin kaviokoukun heitoksi. Tehtävänä tuli ensin pujotella kepit, pysäyttää hevonen maapuomin taakse ja heittää kaviokoukku sankkoon. Helppoa, mutta miksi sen koukun piti aina mennä ohi. Sain heittää varmaan lähemmäksi 20 kertaa ennen kuin kuului kolahdus. Vaikeutta tähän toi, että hevonen ei edes irti ollessaan saanut liikkua puomin yli tai jouduit aloittamaan radan alusta. Läiskän kanssa tästä ei onneksi ollut pelkoa. Sen, kun kentälle pysäytät niin siinä se odottelee vaikka koko loppupäivän.. heh!

Kapulaviesti oli tehtävistä toinen. Siinä tuli kuljettaa keppiä paikasta a paikkaan b, sen paremmin en osaa teille tehtävästä mitään valaista, mutta jospa tämä nyt riittäisi. Loppu verryttelyiksi otettiin vielä hippaa. Tosi mukava ja erilainen hevostelu kerta. Tälläisiä voisi pitää vähän useamminkin. Pitää vielä tähän loppuun mainita, että tehtiin näitä tehtäviä siis ilman satuloita.

Keskiviikkona käytiin maastoilemassa ja tänään kävin kentällä ratsastamassa kevyen treenin ennen huomista valmennusta. Laukasta on kyllä pakko mainita sillä pyöri erittäin hyvin tänään!

Kysymyspostaus!

Onko jokin asia jäänyt vaivaamaan, muttei ole tullut kysyttyä sitä?  Kaivertaako mielessäsi kysymys minua tai hevosia kohtaan?  Nyt on hyvä hetki kirjoittaa kysymyksiä koskien minua ja hevostelua. Tietenkin muihin aiheisiinkin liittyen saa niitä laitella. Liian yksityiskohtaisiin kysymyksiin jätän sitten vastaamatta. Nyt siis vain kysymyksiä laittelemaan, jotta saataisiin mahdollisimman kattava postaus aikaiseksi!:)

 

Vain harjoittelemalla on suunta ylöspäin

Tiistai iltana meillä oli pitkästä aikaa edessä valmennus, jota olikin tullut odotettua innolla. Halusin saada lisää vinkkejä miten meidän tulisi jatkaa tästä ja minkälaisia tehtäviä  pitäisi harjoitella. Yksin, kun ratsastan jään aina vaan mietiskelemään asioita liian pitkäksi aikaa ja lopussa huomaankin, että kappas olen ravaillut ja kävellyt tässä tunnin. Tuo ei vain toimi. Niimpä tämä valmennnus tuli enemmän kuin tarpeeseen ja pyrinkin ottamaan siitä kaiken irti.

Kentälle saavuttaessa Läiskä oli hyvin jännittynyt ja säpsyi jokaista asiaa. Punainen takki meinasi vähintäänkin hypätä kimppuun ja kentän reunalla makaavat esteet  tuntuivat takertuvan kiinni. Valmentajankin kohdalla oli pakko ottaa muutamat sivuloikat, johon valmentaja vain naurahti, että eipä ole nyt ainakaan laiska. Toden totta, hevonen ei ollut missään vaiheessa pätkääkään laiska, pikemminkin villi. Ravaillessakin se otti välillä kunnon spurtteja, jolloin joutui muistuttamaan, että kuka siellä  selässä oli. Miettikää minun Läiskäni vetämässä kentällä kunnon kaahotusravia. Miksi minua naurattaa pelkkä mielikuva tapahtuneesta.

Kaikki postauksen kuvat © Emmi K. 

Tehtävät pyörivät kokoajan samalla kaavalla. Keskityttiin siirtymisiin pääty-ympyrällä. Ei saatu jäädä mietiskelemään ja haahuilemaan vaan tuli toimia. Parempaa harjoitusta ei olisi voinut ollakkaan, se sopi minulle täydellisesti. Jouduin töihin ja hyvä niin. Hevonen herkistäytyi lukuisten siirtymisten jälkeen ja ei tarvinnut enää kiskoa niistä ohjista vaan ruuna pysähtyi ihan vaan pienillä pidätteellä. Valmentajakin kehui, kuinka hyvin Läiskä toimikaan lopussa.

Läiskä oli koko valmennuksen ajan kiva ratsastaa varsinkin ravissa. Laukkaamisetkin onnistuivat tosi hyvin. Saatiin muutamat hyvät nostot vaikeampaankin suuntaan ja siitä olin niiiin onnellinen. Oikeastaan olin koko ratsastuksesta onnellinen. Vieläpä, kun valmentaja ylisti ruunaa ja sanoi, että jos kehitymme samaa tahtia kuin nyttenkin ei hänen tarvitse ratsuttaa ruunaa, sillä voin tehdä sen aivan hyvin itsekkin. Tuon jälkeen fiilis oli oikein bueno.

Eilen Emmi tuli kanssani tallille ja lupautui kuvaamaan. Kiitos hänelle ihanista kuvista!❤

Kun minä olin istuskellut koulunpenkillä Läiskä oli kuulemma vetänyt kunnon pukkilaukkaa pitkin laidunta, kun hänet oli perjantaina jätetty ensimmäistä kertaa yksin tarhaan. Äiti oli ollut seurailemassa ruunan käytöstä sivusta ja oikein fiksusti oli kuulemma ollut. Loppussa oli rauhoittunutkin piehtaroimaan sekä syömään. Spurttailujen takia minua varoitettiin, että vastassa saattaisi olla jokseenkin laiska hevonen. Niinhän se asia olikin. Ruuna oli hidas alkuun, mutta voin laittaa sen jäykkyyden piikkiin (takana, kun oli kahden päivän vapaa). Missään välissä ruuna ei niin sanotusti "villiintynyt" ja lähtenyt kulkemaan reippaasti, mutten silti kuvaisi sitä termillä laiska. Se teki kuitenkin aivan loistavasti töitä  ja kulki itse eteenpäin.

Harjoittelin Läiskän kanssa valmennuksen juttuja, eli perus käynti-ravi-käynti siirtymisiä, jonka lisäksi tein pieniä voltteja ja vähän suurempiakin, pysähdyksiä, sekä muutamat laukannostot. Laukkaa varten Läiskä olisi saanut olla reippaampi, sillä niin hidas laukka mitä pieni poika yritti ei ollut vain mahdollista saada pyörimään (vielä). Ravi ja käynti onnistuivatkin laukankin puolesta. Käynnissä varsinkin Läiskä oli aivan mieletön. Niin tajuttoman kevyt kädelle, etten tuntenut edes kunnolla ohjia. Siinäpä sitten kuski mokaili kilometrien mittaisten ohjiensa kanssa, mutta hyvä se on näin jälkeenpäin itkeä. Pisteet nyt hepalle, joka oli aivan huikean ihana!❤ 

Kaikki aikanaan vahvistuu

Sunnuntaina lähdin Jullen mukaan tallille kuvaajaksi ja tietenkin ihan vain seuraksi. Sää oli mitä parhain kuvaukseen, mutta mitenkäs sitten kävi kuvien. Suurin osa oli yhtä suttua, josta tirkistämällä saattaa saada jotain selvää. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Tuo kuvauskalustoni meinaa näköjään pettää minut nyt, sillä se heittää kuviin haalean punaset rajat ja suttaa kuvat sen näköiseksi, että olisin blurrannut niitä. Ei hyvä. Tässä pitää nyt alkaa harkitsemaan kuvauskaluston uudistamista ihan tosissaan, sillä olihan se arvattavissa, ettei minun suttu objektiivilla ja pelkistetyllä rungolla hirveän pitkälle pääse. Alla kuitenkin yksi ainoista terävistä ja tarkoista kuvista.

Iitun luota suunnattiin moikkaamaan meidän hörökorvia. Melli pääsi ensimmäsenä töihin ja saikin vieraan ihmisen selkäänsä, kun Julle nousi kyytiin. Kovasti ainakin puheidensa perusteella tykkäsi mummosta ja ihaili tämän herkkyttä. Käväisin itsekkin pikaisesti selässä ja ei siitä voi muuta sanoa kuin, että se on vaan niin ihana!♥

 

 

Läiskän kanssa kerettiin kentälle vasta  pimeän aikaan, mutta hyvä niin sillä poika on silloin paljon reippaampi, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Onhan siinä ne huonot puolensa, sillä aina ensimmäiset 10 minuuttia kytätään puskia, kammetaan keskelle ja säikähdetään jokaista rusahdusta. Siinä kun vain itse pysyy tyynenä ja laittaa ruunan keskittymään minuun niin möröt unohtuvat nopeasti.

 

Sunnuntaina en tehnyt mitään vaikeaa vaan ratsastelin vähän kevyemin. Laukkaa kokeiltiin kuitenkin ihan tosissaan. Ensimmäisellä nostolla laukattiin pääty-ympyrällä hetki hyvää laukkaa, jonka jälkeen hiljensin raviin. Laukata olisi tehnyt mieli paljon pitemmän aikaa, sillä nyt laukka alkaa tuntumaan oikeasti kivalta. Rajansa kuitenkin kaikella ja hevostahan tässä täytyy ajatella itseään enemmän. Vaihdettiin suuntaa ja sinne tein muutamat hyvät nostot. Ei sitä laukan laatua  voi aikasempaan verrata, mutta ihan hyvää se oli kuitenkin. Lopuksi vielä parit nostot helpompaan suuntaan ja laskin Jullen ratsastamaan. Kovasti kehui sitä kuinka paljon Läiskä on viime kerrasta muuttunut ratsastettavuudeltaan ja onneksi vieläpä parempaan suuntaan!

Tämä nyt jäi vähän tämmöiseksi hutaisu kirjoitukseksi, mutta lupaan yrittää panostaa seuraavaan postakseen enemmän. Siinä onkin juttua eilen olleesta valmennuksesta, joka sujui oikein hyvin. Valmentaja myös sanoi jotain minulle koskien Läiskää ja oikeastaan myös minua. Arvaako joku mitä se olisi voinut olla? Kyseessä ei ole mitään hirveän ihmeellistä, mutta silti minulle kovin tärkeää.

 

Rakastan sua niin kauan kun mä voin

Minä rakastan näitä
Iltojani kanssans sun
Kun hetken päässä aamu odottaa.

Ja me nauramme ja
Silmiämme pyyhimme ja
Helppo huominen on unohtaa.

Oomme taas kuin kaksi lasta
Jotka aikoinaan
Puolivahingossa lähti

Samaa tietä kulkemaan.

Joskus tuntuu, että haluaa heittää hanskat tiskiin ja lähteä. Jättää hevosen siihen kentälle vain seisomaan ja livistää paikalta. Nipistää itseään toivoakseen, että heräisi painajaisesta ja kaikki olisi kuin satukirjoissa. Nyt asiat eivät onneksi ole niin, mutta tuo ikävä tunne on meinannut pompata esiin muutamana kertana. Edellisessä postauksessahan hehkutin mielettömästä hevosesta ja kerroin treenamisintoni palanneen. Seuraavana päivänä tuo kaikki katosi. Niin kuin mitään innokkuutta ei koskaan olisi ollutkaan. Tarun sanoja lainaten: " muista, että hevonen on sielusi peili". Näimpä. Siinä missä ihmisille voit suoda tekohymyn, et voikkaan eläimeltä suojautua mitenkään. Se aistii kyllä, kun sinua v*tuttaa. Luulin olevani erittäin nokkela, kun maanantaina hymyillen ratsastin, vaikka kaikki ärsytti aivan suunnattomasti. Ehei ei se toiminut, joten en suosittele kokeilemaan. Pian Tarukin ilmoitti, ettei Mellin kanssa nyt lähe ei sitten millään. Päätettiin tehdä jotain hiukan erinlaista, joten päädyttiin toistemme hevosten selkään. Ja kappas, kun lopetettiin se turha yrittäminen tulikin kerrasta oikein mainio.

Torstaina myöskin oli luvassa jotain aivan erilaista. Kipusin nimittäin 4 (?) vuoden tauon jälkeen vieraan hevosen selkään. Olen nimittäin nyt pysytellyt visusti omissa ja turvallisissa, mutta tilaisuuden tulessa oli pakko kokeilla, että miltä tuntuu ratsastaa jotain muuta. Hyvältähän se tuntui, vaikkakin alkuun aika epävarmalta. Ratsunani toimi siis Irenen Kulta. Kiitos suunnattomasti hänelle, että pääsin tammaa kokeilemaan! 

Menin tosi kevyesti, sillä tuntui tosi vaikealta ruveta tuntemattomalta hevoselta mitään vaatimaan. Kaikki askellajit menin läpi. Käynti tuntui vielä ihan normaalilta, mutta jo ravissa minulle tuli kevennyksen kanssa ongelmia, joten humpsuttelin suurimman osan ajasta harjoitusravissa. Laukkaakin kokeilin. Se oli varsin miellyttävää istua ja aivan kuten oli Irene sanonut: se on ehdottomasti tuon hevosen vahvuus!  Loppuajasta pääsin vielä suloisen Viki ponin selkään ravailemaan loppuravit ja kävelemään loppukäynnit. Oikein mukava kaveri tuokin!

Kuvassa Viki © Emmi K (linkki blogiin)  

Oma, tuttu ja turvallinen. Näinhän sen menee, eikä voi erehtyä minulle sopivasta hevosesta, kun istuudun Läiskän selkään. Kaikki palaset loksahtaa paikoilleen. Hevonen on juuri sopiva. Kiltti ja järkevä, vaikkakin samaan aikaan oikein hömelö. Rauhallinen, mutta vilkas. Vaikka satuttiinkin rusauttamaan perjantaina, jopa aidoista ratsain läpi Läiskä tuntui enemmän omalta, kuin voisi kuvitellakkaan. Ehkä juuri sen takia, että me ollaan semmoisia harhailijoita, joidenka tulisi pysyä kultaisella keskitiellä, mutta me ei kestetä reitillä.

Nyt päästään pomppaamaan eiliseen, josta olen aivan innoissani. Parhaimpia kertoja mitä ollaan kentällä koskaan menty.. Illan pimetessä käppäiltiin kentälle. Annoin äidilleni kameran kouraan ja sanoin, että kokeilee tuleeko kuvaamisesta mitään tämmöisessä valossa. Pahoittelut siis noin paljosta kohinasta, mutta pimeys on pimeys. Hevonen talsi oikein reippaasti eteenpäin jo heti alussa, eikä minun tarvinnut edes miettiä hoputtamista.  Pystyin keskittymään itseeni ja muutenkin ratsastastukseen. Läiskä tuntui niin helpolta ja juuri minunlaiseltani ratsastaa: Sopivan herkkä ja tottelevainen, mutta kuitenkin pieni omatahto oli pelissä mukana.

Raviin siirryttäessä annoin Läiskän ravailla alussa hiukan hitaampaa ravia. Sellaista, jota se mielellään aina hömpsyttelisi. Hevosen lämmetessä vaadin hiukan lisää vauhtia ja Läiskä oikein syttyi. Se alkoi nostelemaan koipiaan kunnolla ja viipottamaan reippaassa ravissa kenttää ympäri. Kun vielä innostuin kehumaan sitä se laittoi korvat höröön ja alkoi selvästikkin  nauttimaan hommasta. Oli aivan tajuttaman hienoa nähdä Läiskä nauttimassa  kentällä olosta. Yleensä kun hevonen tuntuu olevan varsinaisen tylsistynyt tuolla hiekka neliöllä pyörimiseen.

Totesin äidilleni, että nyt minä muuten kokeilen laukkaa. En voi vain joka kerta jättää sitä väliin sen takia ettei se onnistu. Ei se tule koskaan onnistumaankaan, jos sitä ei harjoittele. Ensimmäisistä laukkapohkeista laukka. Se oli oikein ponnekas nosto, josta seuraisi oikein hyvää laukkaa. Ehkä hiukan tahmivaa, mutta kuka pikkuvikoihin takertuu. Itse menin koajan kevyessä istunnassa, jotta häiritsin mahdollisimman vähän Läiskää. En välittänyt reitistäkään millään muotoa, vaan ajattelin vain, että vauhdin pitää pysyä reippaana. Kokeiltiin vaikeampaan suuntaan ja sinnekkin saatiin laukka nostettua. Ei aivan niin hyvää kuin edellinen pätkä, mutta ihan hyvää kuitenkin. Vielä  viimeiseksi laukkasin helpompaan suuntaan ja laukka oli tosi hyvää. Ruuna alkoi mukavasti vetristymään ja innostumaan laukasta. Se lisäsi hiukan tempoa, jolloin se jaksoi pyörittää laukkaa paljon paremmin. Vielä ratsastelin loppuverkat ja ratsastukset oli siinä. Läiskä oli aivan mahtava!♥

Jokainen tarvitsee hetken hengähtää

Haluaisinko minä enää Läiskää, jos tietäisin kuinka paljon sen kanssa joutuisin töitä tekemään? Jos olisin aavistanut koeajalla kuinka paljon joudun puurtamaan olisinko ollut niin varma päätöksestäni? Niin sitä en tiedä. Minä annoin itseni ihastua tuohon hevoseen sillä riskillä ettei meistä tulisi mitään. Monet kerrat minulta kysyttiin haluanko raakileen vai valmiin ratsun. Tein valintani ja halusin juuri tuon lehmää muistuttavan otuksen. Kaduttanut ei ole vaikka väsyttänyt onkin. Olisin ollut tyhmä, jos olisin tälläisen tarjouksen jättänyt väliin. Nyt tiedän miltä tuntuu, kun saat oikean nelijalkaisen ystävän. Vieläpä, kun tietää kuinka monta tuntia olen viettänyt vain poikaani rapsutellen ja kertoen ettei ole mitään hätää. Minuun voit kyllä luottaa. 

Ylempänä löytyy minun viimeaikaisia pohdintojani. Tuntuu, että nyt alkaa pikkuhiljaa ratsastuksen kanssa voimat loppumaan. Tarvitsen pientä taukoa, jota olen pitänytkin. Maasto on ollut toivelistalla ensimmäisenä, siellä, kun voi vain antaa ajatusten lentää samaa vauhtia kun hevonen jaloistaan pääsee. Suru vaihtuu nopeasti leveäksi hymyksi. Tää on vaan niin hienoa. Kentälle meno on tuntunut jotenkin tosi vastenmieliseltä, joten olen ajatellut vähentää hetkeksi siellä oloa. Ei tätä hommaa kuulu pakolla tehdä. Ehkä pelkään, että siellä odottaa minua alamäki, jonka avulla perutamme monta askelta taaksepäin..

Näin kirjoitin vähän aikaa sitten paperille. Eilen pieni ikävä kenttää kohtaan iski ja päätin, että kokeilisin tänään millaiselta se meno siellä tuntuu ja onneksi näin tein. Läiskä oli aivan mieletön. Alkulämmittelyt mentiin pellolla ja sain ratsastettua pojan tosi aktiiviseksi äitini neuvojen avulla. Alkukäyntien jälkeen aloin tekemään temmonvaihteluja käynnissä, sekä välillä otettiin ihan pysähdys, josta ponnekas liikkeelle lähtö. Läiskä oli tosi kiva. Pohkeesta tapahtui jotain ja sormia lirputtamalla tahti hidastui. Lisättiin tähän vielä ravi ja aloin muuttamaan kokoajan tehtävää. Tästä hevoseni innostui ja alkoi pärskimään, sekä porhaltamaan oma aloitteisesti eteenpäin.

Kun hevonen oli pirteä siirryttiin kentälle. Äitini herkisteli ruunaa hetken, jonka jälkeen minä pääsin jatkamaan. Läiskä tuntui oudolle, mutta hyvällä tavalla. Se oli niin herkkä, että pelkäsin kekotukseni häiritsevän sitä. Kaikki tuntui niin vaikealta ja samaan aikaan niin helpolta. Hevonen teki kaiken mitä pyysin, mutta heti, kun istuntani huononi pakka tuntui levahtavan. Kun käännyin katsomaan oikealle hevonen kääntyi. Sama toiseen suuntaan. Kun puristin vatsalihaksiani vauhti hiljeni. Kädessä ei tuntunut mitään muuta kuin ohjat. Kerin ohjia kuin etsien sitä painavaa päätä, mutta mitään ei tullut vastaan. Läiskä tuntui älyttömän hienolta, vaikka itse jouduinkin töihin. Tästä on niin hyvä jatkaa ja odotan innolla, että päästään taas treenailemaan!

Hengissä ollaan

Pahoitteluni tästä hiljaiselosta. Koulu, kun ei vain tunnu antavan rauhaa. Ei edes viikonloppuna. Tälläkin hetkellä valmistelen kasviota ja luen koulusta saatua kirjaa, joka pitäisi olla maanantaina luettu. Vieläpä sattui niin hyvä säkä, että kirja ei ole yhtään tyyppiäni ja sen lukeminen tuntuu niin puuduttavalla. No joskus tulee uhrautua. Huomenissa koitan kuitenkin saada ajatukseni irti koulusta ja päivitellä meidän kuulumisia. Täälläpäin ei ole mitään erikoista tapahtunut, mutta kaipa sitä jotain tekstiä syntyy. Siihen asti öitä!<3