Joskus on mun aika kokee miltä se onnistuminen tuntuu

Nyt meillä alkaakin olemaan säännöllisesti, joka toisena lauantaina valmennus ja päästään taas treenailemaan ihan kunnolla! Aivan huikeeta.

Valmennus aloiteltiin nyt erilaillla kuin yleensä. Ei otettu mitään pitkiä alkukäyntejä, vaan jo muutaman käynti kierroksen jälkeen alettiin harjoittelemaan ravi-laukka siirtymisiä. Huippu harjoitus! Läiskä oikein syttyi tästä ja alkoi pyörittämään laukkaansa oikein hyvin. Aivan kuten olin epäillytkin heti, kun laukkaan saa hiukan lisää vauhtia niin se kulmikkuus häviää. Valkkukin oikein ihmetteli mitä sille laukalle onkaan tapahtunut, kun näyttää jo ihan askellajilta. Ravithan onnistuivat sillein perus hyvin. Läiskä kuunteli oikein hyvin pidätteitä, sekä pohkeita  ja oli oikein reipas.  

Kun hevonen oli virkeä ja herkkä avuille  aloiteltiin etuosakäännökset. Olin sillein jes, jes nämähän on meille ihan helppoja, mutta osoittautuivatkin yllättävän vaikeiksi. Läiskä ei kuunnellut tässä tilanteessa apuja ollenkaan. Se vain möllötti paikoillaan. Sain painaa pohkeella ihan kunnolla, että edes jotain tapahtui ja silloinkin reaktio oli yleensä eteen.  Muutamat ihan ok  käännökset saatiin. Valmentaja sanoi, ettei ruuna tottele pidätettäni tarpeeksi ja laittoi meidät peruuttamaan. Siinäkin vain tuntui kuin olisin yrittänyt saada kalliota liikkumaan. Olo oli siis toivoton. Mistään ei tuntunut tulevan toivottua reaktiota. Valmentajakin tuli avuksi, eikä alussa hänenkään kanssa meinattu saada  peruuttamista onnistumaan. Töitä sitten tehtii niin kauan, että kaikki sujui kunnolla.

Lopussa harjoiteltiin vielä lisää ravi-laukka siirtymisiä. Näistä nyt ei voi sanoa mitään muuta, kun, että onnistui! Ensimmäisiä kertoja halusin laukata ilman, että olo oli epämukava. Pystyin keskittymään laukassakin enemmän itseeni, jolloin sain sitä tajutonta pomppimista vähennettyä. Heitimpä jopa jalustimet pois, kun tuntuivat vain olevan tiellä ja silti olo oli vakaa. Valmentajakin totesi, että sehän oli ihan hyvä, kera tuon pienen jääräpäisyytensä!

Valmennuksen jälkeen innostuttiin lähtemään  äitini kanssa kuvailemaan. Nyt ahkera vakkari kuvaajani pääsisi sinne linssin toiselle puolelle. Kiepautin kokotona äitini hiukset nutturalla ja valitsin siisitit vaatteet. Kerrankin saatiin ihan edustus kuvia, joita kehtaa ehkä jonnekkin päivitellä. Tallilla, kun tuppaa aina olemaan vähän nuhjuisesta vaatteet, eikä sitten niitä jätesäkki kuvia viitsi aivan, joka paikkaan tunkea.