Pirteitä hevosia

 Lauantaina matkattiin maastoon minä, Taru ja äitini. Läiskä vaikutti alkumatkasta tosi tyynelle ja naureskelinkin tammojen innolle, mutta kyllä se poikakin löyti tuolta jostain puskasta itselleen energiaa. Ei Läiskä paha ollut, vaikka usein joutuikin muistuttamaan, että nyt ei voida mennä lujaa. Vickyn jalkojen takia kun pitää vieläkin pysytellä käynti-ravi linjalla.

 Onneksi Läiskä ei osaa ravata yhtä nopeasti kuin Vicky ja Melli niin herra sai vähän edes laukata tammojen perässä. Laukka kyllä oli mitä kamalinta istua. Tuntui kuin kaikki sisäelimet olisivat aivan solmussa. 

 Lopussa sitten hevosten ravi maltti loppui ja Vicky yritti väen väkää nostaa laukkaa. Ravilla se kuitenkin pysyi. Läiskä  vallan villiintyi, kun luuli, että nyt päästään menemään ja heitti mojovan intopukin jolloin melkein hutaisi takajaloillaan Melliä turpaan.

Ratsastuksen päätteeksi juoksutettiin vielä hetki hevosia.

 Sunnuntaina sitten oli vuorossa äiti tyttö reissu maastoon. Läiskä ja Vicky kummatkin olivat alkumatkan tosi rauhallisia ja puhuttiinkin, että eilen taisivat saada purettua kaikki energiat pois.  Taas nämä kaksi kyllä yllättivät meidät täysin. Pienelle metsä pollulle siirryttäessä Vicky yritti kokoajan nostaa laukan. Ääpy laukkaili ja ravaili Vickyn perässä tehden into pukkejaan ja oli kyllä lähellä tippuminen, sillä nämä eivät olleet mitään pieniä. Kerran lensinkin Läiskän kaulalle niin, että käteni osuivat Läiskän etujalkoihin, poika vain  käänsi päätään ja katsoi ilmeellä "mitä sä siinä roikut, ylös nyt siitä". 

 Maastolenkki oli muutenkin tosi vauhdikas. Maastoilun jälkeen olin harminaisen tyytyväinen Läiskään. hevonen oli kestänyt koko lenkin käsissäni, vaikkakin intoa olisi olltu vaikka muille jakaa. Huomaa kyllä, että alkanut pikku hiljaa kuuntelemaan ja kunnioittamaan minua. Hyvä hyvä!

 Illalla ratsastelin vielä Mellillä kentällä ilman satulaa. Humpsuteltiin vain menemään ravissa ja käynnissä kenttää ympäri.

Rauhallista maastoilua ja juoksemista

 Keskiviikkona kävin Läiskällä maastoilemassa. Eräs Heidi ratsasti Vickyllä seuranani ja Melli jäi tarhaan huutamaan. Maastolenkki meni hyvin ja Vicky oli puhdas etusistaan kovallakin!  Laukata ei vielä uskalla ainakaan kovalla, sillä emme halua, että kaviot menevät taas huonoon kuntoon.

 Koko maastolenkin Läiskä oli mukavan pirteä ja selvästikkin se olisi halunnut päästätellä jossain välissä, mutta kaikesta energiasta huolimatta pysyi helposti käsissä ja kuunteli ohjeita. Hieno poika!

 Tänään sitten juoksutin Läiskää kentällä ja tehtiin myös  johtajuusharjoituksia. Kaikista selvittiin tosi hyvin ja tänään kiinnitin erityisesti huomiota kuinka pojan liikkeet on vertyneet kesästä! Ei näytä enää tuo jalkojenkaan ojentelu niin tönköltä kuin vielä kesällä, tai no ei poika edes "nostanut" jalkojaan vaan laahusti niillä..

HD


Tämän postauksen panostus oli pyöreät nolla, mutta nyt nukuttaa ja tämä tyttö painuu jo kohta puoliin nukkumaan! Huomisista ratsasteluista yritän jaksaa kirjoitaa sitten vähän paremman postauksen!

Positiivinen asenne

 Valmennus oli sunnuntaina ja minulla  oli laiska, tahmea ja jäykkä hevonen. Ei siis mikään hyvät piirteet omistavat hevonen vaan päinvastoin.

Alkukäynneissä Läiskä oli reipas ja saatiin paljon kehuja kuinka  poika on oppinut hienosti taipumaan. Kyllähän se taipuikin koko valmennuksen  ajan oikein mallikkaasti, mutta siihen oikeastaan ne hyvät puolet jäivätkin. Reippaus hävisi ja tahmimiminen tuli tilalle. Sain hoputtaa poikaa eteenpäin, että tunsin hevosen edes liikkuvan eteenpäin. Hetkittäin Läiskä meni kyllä nopeasti, mutta ei todellakaan kauaa.

 Tehtävinä oli Kentän kiertämistä terävillä kulmilla ravissa ja käynnissä. Väistöjä, joissa Läiskä oli alussa aivan turta pohkeelle. Poika ei liikku väistänyt pohjetta ollenkaan vain puski vastaan, joten jouduttiin valmentajan kanssa muistuttamaan, että pohkeen väistössä väistetään, eikä kammeta vastaan! 

Tehtiin me myös vaikka mitä muuta, mutta huono muistisena en edes muista kaikkia tehtäviä. No jaa, ei ne mitään kauhean kummallisia voinut olla jos en niistä muista mitään!

 Vaikka Läiskä ei ollutkaan lähelläkään kivaa, jäi minulle jostain syystä silti ihan hyvä fiilis. Oltiinhan me tehty kaikki asiat kunnialla loppuun! Pääsyy on varmaankin se , että tietäähän tyhmempikin, ettei aina voi mennä hyvin ja viimeiset päivät olivatkin sujuneet suorastaan liian hyvin. Sitä paitsi mitä sitä turhia murehtimaan, kenelläkään ei  mene aina täydellisesti. Jospa sitä aina osaisikin ajatella näin niin olisi elämä paljon helpompaa.

 Ennen valmennusta kuitenkin myös selvisi, että Vickyltä puuttui huonokuntoisesta etusesta Kenkä. Kiireen vilkkaa  täytyi soittaa kengittäjällemme, että kenkään tuo hevonen on saatava tämän päivän aikana tai tamman kaviot leviää.

 Saatiin onneksi viideksi  aika, mutta jouduttiin matkustamaan kengittäjän "Pajalle", sillä Vickylle tehtiin kuumakengitys. Ja voin sanoa valehtelematta, että minusta oli pelottavaa katsella kun kengittäjä alussa vuoli Vickyn kaviosta kaiken huonon pois. Tuntui ettei "mädälle" tullut loppua ja kyllä kengittäjänkin ilmeestä näki, että ei ollut Vickyn kaviot taaskaan yhtään lupaavan näköiset. Kuitenkin  huonolle tuli loppu ja kaikki saatiin huokaista helpotuksesta. Vaikkakin kaviot näyttävät nyt rumilta ja niissä on aukot, on tämäkin paljon parempi kuin huono ja mätä kavio. Nyt pitäisi alkaa tamman kaviot parantumaan ja toivotaan, että nähtäisiin hevonen hyvissä kavioissa, sillä kavioita ei olla koskaan terveinä nähty.

Lopputulos

 Äitini, sekä isäni olivat viikonloppuna reissussa ja tulijaiksisi ostivat Läiskälle Equitaren suojat!

♥:llä Jenna

Parempia kaksin kuin erikseen

 Lauantain ratsastus meni tosi hyvin, pienistä vastoin käymisistä huolimatta. Menin Läiskällä aika paljon ilman jalustimia ja taivuttelin poikaa. Läiskä on nyt parin päivän sisällä oppinut, ettei   kulmissa tarvitse katsoa ulos vaan voi kääntää päätä sisällekkin. Tämän seurauksena on herra alkanut taipumaan aivan erilailla. Huomaako muutkin eroa vai  kuvittelenko vain, että poika olisi alkanut taipumaan?

Antaa kuvien ja videon kertoa loput:

♥:llä Jenna

Maastoilua ja hiukan tuuppailua

 Torstaina lähdettiin äidin kanssa maastoilemaan ja minä menin Mellillä. Tamma tuntui kyllä ihan oudolta Läiskän jälkeen se oli niin kaponen! Vaikka istuminen siellä tuntuikin oudolta oli olo kuitenkin kodikas. Siellähän sitä on istuttu niin paljon, ettei edes sormet ja varpaat yhdessä pysty laskemaan niitä tunteja. 

 Menin koko maastolenkin Mellillä edellä ja neiti porhalti korvat hörössä ja pää oikein ylväänä eteenpäin. Taisi olla oikein mielissään siitä, että sai kerrankin kulkea ensimmäisenä, eikä joutunut taapertamaan jonon hännillä.

 Maastossa annettin hevosten purkaa energiaansa, jota oli kyllä kokoontunut vaikka kuinka paljon. Vickykin  oli kokoajan lentoon lähdössä ja Melli aina luvan saadessaan oikein ampaisi laukkaan.

 Maastoilujen lomassa käytiin myös kentällä pyörimässä. Mellillä ratsastus tuntui jotenkin helpolta. Okei tuli minun istua ihan tosi hyvin tai tamma pyähtyi ja olihan se muutenkin tosi herkkä, joka tuotti  hiukan ongelmia. Läiskä kun on ollut aika kova sieltä suustaan ja kyljistäkin herra on aika turta. Mellin kanssa meni kuitenkin hyvin ja saatiin muutamia tosi hyviä pätkiä kun äiti piti minulle pienen muistutuksen kuinka neidin saa kulkemaan nätisti.

Perjantaina sitten mentiin maastoilemaan Tarun kanssa ja minulla oli ratsuna Vicky. Ensimmäistä kertaa tunsin tuon hevosen selässä oloni kotoisaksi. Jalat kyllä huutivat alussa kivusta, kun Vicky on niin leveä ja edellisenä päivänä olin mennyt kapoisalla Mellillä.

 Vicky meni tosi nätisti yhtä pientä ryöstöä lukuunottamatta, eikä siinäkään se itse ryöstö ollut paha vaan kun tultiin aika kovalla laukalla mutkan takaa ja siinä oli n.metrin korkuinen lumipenkka. Torstaina siinä ei ollut mitään, joten en ollut yhtään valmistautunut ja Vicky veti kunnon äkkijarrutuksen korkean penkan eteen, jonka jälkeen hyppäsi paikoiltaan lumikinoksen yli. Minä lensin kaulalle. Vickyhän siitä kimpaantui ja veti mojovan pukkisarjan, mutta ihme kyllä en tippunut. Piti ihan ihmetellä tilanteen jälkeen, että  kuinka minä siellä selässä pysyin. Hyvä tuuri oli kerrankin puolellani!

 Maastoilun jälkeen Vicky ja Läiskä pääsivät tarhaan lepäämään ja minä, Melli ja Taru mentiin kentälle vielä hiukan tuuppailemaan. Taru saikin Mellin menemään toosi kivasti ja itse kävin myös menemässä loppuverkat.

Tästä päivästä tulossa postaus erikseen kunhan saan koostevideon valmiiksi!

♥:llä Jenna

Kyllä tää tästä!

 Sunnuntaina kävin ratsasatamasa kentällä. Kuvaajaksi värväsin serkkuni, joten saatte nyt myös kuvia! ( kuvat eivät ole mitään ammattiotoksia, sillä serkkuni vasta harjoittelee järkkärillä kuvaamaan.)

  Läiskä toimi jo alussa mukavan tuntuisesti, vaikka kyttäilikin aika paljon ympärilleen ja kulki pää pörhällään. Monen mielestä tuo pää pörhällään antaa jo käsityksen, ettei se mennyt hyvin, mutta minun ja Läiskän hyvin on tällä hetkellä aivan eri kuin monella muulla. Minulle on  hyvin kun poika menee reippaasti ja ei vetele kauheita pukkisarjoja tai tee ryöstöjä. Kaikki muu hyvä on vain plussaa!

Aloitin työskentelyn ihan sillä, että otin pojan kuulolle, eli tein pysähtymisharjoituksia ja erinlaisia kiemurauria. tahti pysyi kokoajan reippaana, eikä minun tarvinnut poikaa hoputtaa. Ravailinkin semmoista rentoa ravia siinä, jonka  jäkeen vaadin  ravissakin jotain.

 Kun ravi tuntui hyvältä nostin laukan ja hohhoh.  Ensimmäistä kertaa poika laukkasi tosi pyöreästi ja kevyesti! Usein kun tuntuu, että Läiskän laukkaa kentällä joutuu oikein punkemaan eteenpäin. Silloin se oli kuitenkin aivan toista maata. Läiskä  laukkasi sellaista oikein kevyen tuntuista laukkaa niin kauan kunnes pyysin sen pysähtymään. Herra on nyt tainnut  ymmärtänyt kuinka sen oikeasti tulee laukata!

 Loppuravit sitten saivat vielä kulkemaan kylmiäväristyksiä selässä. Läiskä meni pienessä  peräänanossa ja oli muutenkin tosi herkkä. Olisin voinut jatkaa raveja ikuisuuksiin ja pienellä työstöllä poika olisi varmasti kulkenut kunnolla peräänannossa. Halusin kuitenkin lopettaa hyvään hetkeen, joten ratsastus sai olla siinä. Tietenkin kävelin vielä loppukäynnit.

--
 Anteeksi tuommoinen pikapostaus ei nyt ole oikein noiden kuulumis postauksien kirjoitus onnistunut. Tuntuu vain, että kokoajan joutuu painamaan delet nappia ja aloittaa kaiken alusta. Enää en kuitenkaan jaksa tekstin kanssa tapella. Kun ei onnistu niin ei onnistu!

 Hevoset saivat eilen rokotteet joten pitää olla nyt pari päivää hevosia hikeen ratsastamatta. Nyt olisi siis aikaa kirjoittaa jokin erikoispostaus ehdotuksia mikä se voisi olla? Myös eilen saapui meille paketti. Sen sisällöstä kuitenkin lisää kun saan kuvat napattua.

Se poika on aivan uskomaton!

 Jos et jaksa lukea postausta joka ei sisällä uusia kuvia suosittelen skippaamaan tämän.

 Eilen tuli herätä omaan unirytmiini nähden vähän aikaisemmin ja lähteä tallille laittamaan hevosia valmennukseen kuntoon. Nyt ei ollutkaan mikään tavallinen valmennus vuorossa vaan istuntavalmennus!

 Alkulämmittelyt käytiin vetämässä tarhan vieressä olevalla suoralla. Kun käynnit oli suoritettu annoin Läiskän ravailla semmoista kunnon humputtelu ravia uppohangessa. Vicky tuli kyllä välillä eteen, mutta muuten ravailu onnistui tosi hyvin, mutta milloinkahan meillä asiat onnistuisivat aivan täydellisesti? Vicky päätti, että nyt ei enää ravailla vaan mennään kiitolaukkaa. Läiskä Vickyn perässä ja äitini Mellin kanssa meidän takana kiidettiin kovaa vauhtia suoraa pitkin. Ääpyn pysäytys ei oikein tahtonut onnistua, kun edellä kaahasi lauman johtaja.

 Kun käännyttiin mutkassa muistin, että kohta vastassa olisi  isohko lumikinos, jonka jälkeen alkaisi aurattu tie, joka johtaisi meille. Poika ei tuntunut pysähtyvän joten valmistauduin hyppyyn ja Ääpy kyllä tekikin varmaan maailman hienoimman hypyn missä olen koskaan istunut. Se oli niin pehmeä, vaikkakin korkea. 

 Hypyn jälkeen sain jotenkin pysäytettyä Läiskän ja käveltiin tietä eteenpäin Melli perässä ja Vicky edellä. Tämän jälkeenkin ongelmia riitti, mutta en niistä viitsi sen enempää sepustaa tai tästä postauksesta tulee ihan äärettömän pitkä.

 Jos joku ihmettelee miksi Vicky on irti ja eikö meitä pelota sen karkaaminen tai jääminen auton alle niin vastaus on tässä: Tiet joilla menemme kun joku hevosista on irti on teitä joissa ei autoja varmasti liiku! Ja Vicky tai kukaan muukaan hevosista  ei jätä laumaansa joten karkaamisesta ei ole pelkoa.

 Valmennus oli kyllä varmaan rankin ikinä. Se asento jossa tuli istua tuntui  aivan luonnottamalta. Luulin kokoajan olevani kauheassa etukenossa vaikka selkäni oli kuulemma aivan suorassa. Onneksi minun istuntani on ihan perus hyvä niin voin keskittyä vain siihen selän suorassa pitoon, ettei tarvinnut siihen enää lisätä, käsiä ja jalkoja. Jos niihinkin oli pitänyt keskittyä olisin tullut  varmaan hulluksi.

Kun katsoo tarkasti näkee mun pienen takakenon

 Alussa keskityttiin käynnissä vain istuntaan  ja tehtiin ympyröitä. Ravissa ravailtiin kenttää ympäri ja tehtiin lyhyille sivuille ympyrät. Lopuksi vielä meidän tuli vaihtaa kokoajan kevennystä niin, että alussa kevennettiin seitsemän kertaa, jonka jälkeen vain pienennettiin kevennysten määrää. 

 Selvisi myös syy siihen miksi kevennykseni näyttää kentällä hassulta: Läiskän ravi kun on niin lennokasta kevennän silloin itse tosi korkealle, vaikka aivan pieni kevennys riittäisi. Tätä ongelmaahan minulla ei maastossa ole kun Läiskä, ei ravissa niin "heittele" jalkojaan. Nyt kun tiedän miten kevennykseni alkaa näyttää taas normaalimmalta täytyy keskittyä siihen entistä enemmän. 

 Sitten se asia joka teki valmennuksesta täydellisen on Läiskä. Se poika kyllä aina jaksaa yllättää. Herra oli koko valmennuksen reipas, eikä minun tarvinnut naputtaa sitä pohkeilla ollenkaan! Alkukäynnit mentiin perääanossa ilman, että poika painoi kädelle ollenkaan ja ravissakin se peräänantoon haki, muttei jaksanut itseään siellä niin reippaassa ravissa kantaa. Valmennuksessa Läiskä toimi pelkillä paino avuilla, eikä ohjia olisi tarvinnut paljoa mihinkään. Valmennuksen vielä kruunasi kun valmentaja sanoi: "Teidän menohan näyttää paljon paremmalta kuin viimeksi." Olo oli semmoinen jes. Kyllä me tästä vielä eteenpäin päästään. 

♥:llä Jenna

Sisko älä luovuta vielä me ollaan vihdoin oikeella tiellä

 Minusta ei ole nyt sitten viiteen päivään kuulunut mitään, mutta minulla on kyllä tähän kaikkeen selityskin. Hevosten kanssa kun en ole itse oikein iltatallia enempää kerennyt touhuta ei ole oikein ollut kirjoitettavaakaan. Erikoispostauksen olisi tietenkin voinut väsätä, mutta tuntuu, ettei tällä hetkellä sellaiseen ole inspiraatiota. Tämäkin postaus tulee olemaan sekava, mutta koittakaa kestää. Lupaan panostaa seuraavaan postaukseen enemään!

--

 Eilen hevoset pääsivät päästelemään enimpiä energioitaan, kun hain kaikki kolme tarhasta ja talutin kentälle. Ei minun  tarvinnutkaan tehdä mitään muuta kuin laskea hepat irti jolloin jo kaikki kolme laukkailivat ja ravailivat kenttää ympäri. Läiskä varsinkin otti kaiken ilon irti  liikutuksesta ja teki mitä ihmeellisimpiä hyppyjä! 

  Tänään koulun loputtua syötiin ja vaihdettiin talli vaatteet Tarun kanssa meillä mistä suunnattiin tallille. Tarhassa meitä odotti kolme murjottavaa kauraturpaa. Läiskä ei antanut minun pujottaa miltein mitenkään riimua päähänsä vaan heitteli päätään ilmassa. Melli  käveli Tarusta pois päin ja Vicky sitten vain osoitti mieltään  luimimalla. Onneksi kuitenkin "kiukku" hävisi nopeasti pois ja hepat muuttuivat taas normaaleiksi. 

 Kun varusteet olivat hevosten päällä ja itse oli selässä päästiin aloittelemaan kenttäily. Annoin Läiskän kävellä alkukäynnit tosi löysillä ohjilla ja se sai muutenkin laahustaa ihan omaa hidasta käyntiään. Vähän ajan kuluttua aloin kuitenkin reipastaa käyntiä ja kun se oli minusta sopivaa pidin tahtia siinä. 

 Tänään käynti oli tosiaankin ihan harminaisen reipasta ja mukavan tasaista, vaikka pohkeita tuli käyttää niin, ei niillä tarvinnut koko aikaa hevosta tökkiä kyljille.

 Tein aika pitkään käynti juttuja kunnnes siirryin raviin. Alussa annoin Läiskän ravata vähän rennommin, mutta nopeasti pyysin taas menemään reippaammin. Tänään se sopiva reippaus tuntui löytyvän nopeasti ja mikä oli parasta ei poika hiljentänyt vauhtiaan ilman minun lupaa!

 Kun olin ravaillut molempiin suuntiin onnistuneesti päätin nostaa  laukkaa, joka oli kuitenkin kaaottista. Ei, ei laukkaa näkynyt vaan me kierrettiin kiitoravilla kenttää ympäri. Hidastin pojan ja yritin laukkaa monta kertaa uudestaan, mutta se ei tahtonut nousta. En tiedä teinkö itse jotain pahasti väärin vai päättikö hevonen vain testata minun päättäväisyyttäni, mutta ei se laukannostaminen helppoa ollut. Lopulta kun se laukka sitten nousi se ei todellakaan kestänyt kauaa, mutta hyvän laatuista se oli! 

 Otin muutamat ihan onnistuneet lauakannostot, jonka jälkeen aloin ravailla loppuraveja. Läiskä sitten näytti  kuinka ihana hän haluaa olla ja alkoi jumimaan. Tässä tilanteessa ei olisi pojan mielestä saanut pohkeita käytttää joten lahjaksi sain siltä muutamia pukkeja. Muistin kuitenkin kokoajan valmentajamem antama neuvon " Joka kerta kun annat tuolle hevoselle periksi olet yhden pisteen alempana.. ei tuo hevonen mikään tyhmä ole!". Kyseisen neuvoa ajattelmalla päätin nyt oikeasti ratsastaa niin kauan, että olisin tyytyväinen hevoseen. Yleensäkkin vien asiat loppuun enkä jätä kesken, mutta nyt halusin saavuttaa juuri sen päämärän joka oli ollut ennen laukannostoja. Se oli se juttu jonka halusin jäävän ratsastuksesta pääällimmäisenä mieleen. Sen minä sitten teinkin. Eikä siinä edes kovin kauaa mennyt kun ravattiin reipasta, mutta rentoa ravia ympäri kenttää ja molemmat olimme tyytyväisi!

♥:llä Jenna

Viikonlopun kruunaus

Oikeesti miten minulla voi olla näin hyvä tuuri? Perjantaista tähän hetkeen kaikki on sujunut niin hyvin, ilman minkäänlaisia vastoin käymisiä. 

 Tallilla laitettiin hepat kuntoon ja Läiskä oli koristellut itseään lialla, joten sitä hangattiin pois. Harjausten ja muiden hoitotoimenpiteiden jälkeen laitettiin loput kamppeet niskaan ja mentiin kentälle alku verkkaamaan Melliä ja Ääpyä. Vickypä halusi  mukaan ja tuli rytinällä aidoista läpi. Piti siis köpöttellä takaisin tallille ja laittaa Vicky tarhaan. Tammapa  näytti meille mitenkä hänestä onkaan estehepaksa ja hyppäsi paikoiltaan 95cm puuaidan yli. En ois ihan uskonut, että siitä noin paljonkin ponnua löytyy, mutta osaa sekin yllättää!

 Kentälle mennessä tulikin jo valmentaja tallille ja päästiin aloittelemaan valmennusta. Läiskä oli tosi reipas, eikä yhtään omanlaisensa lahna. Kun antoi pohkeita tai vähän napautti  raipalla pojan tahti piristyi heti.

 Aloitettiin tehtävät ihan yksinkertaisella kentän kiertämisellä. Kulmien tuli olla loivia ja piti tehdä tahdin vaihteluja. Ensimmäistä kertaa temmon vaihdot tuntuivat Läiskän kanssa helpoilta. Yleensä kun saan kyllä ruunan tahtia hidastettua, mutta nopeutus on mahdotonta.

Käynti tehtävä alkoi sujua meiltä kaikilta tosi nopeasti hyvin, joten päästiin vähän vaikeuttamaan. Hevonen tuli pysäyttää kulma tötsön kohdalla ja kääntää takaosakäännösten avulla uralle. Oli muuten minulle ja Läiskälle varsin vaikeaa. Alussa ei siitä tullut oikein mitään, kunnon sähellystä vain. Loppua kohti  ruvettiin kuitenkin saamaan hyviäkin käännöksiä. Yllättävän nopeasti tuo Läiskä nuo kyllä tajusi, kun ei olla koskaan niitä edes koitettu!

 Tarpeeksi kun käyntiä oltiin jauhettu ravailtiin uraa rennosti ilman oikein mitään hevoselta vaatimatta. Läiskällä halusin kuitenkin pitää reippaan temmon yllä. Saatiinkin Läiskän kanssa eniten kehuja ravin nopeudesta ja siitä kuinka poika on virkeämpi työskentelemään kentällä. Ravailun jälkeen vaihdettiin suunta ja samat harjoitukset sinnekkin päin kaikki tuntui onnistuvan sinnepäin vieläkin paremmin.

 Ravailujen jälkeen minä tein Läiskän kanssa käynnistä laukannostoja. Melli ei voinut laukata, koska sille oli unohdettu laittaa tilsakumit jolloin tammalle  kertyi helposti "korkkarit".

 Alussa laukat ei nousseet oikein terävästi, mutta kyllä ne siitä paranivat kun itsekkin muisti olla terävä. Läiskä laukkasi tänään jotenkin tosi eteenpäin pyrkivästi, eikä sillein jumivasti. Mukavasti myös askeleet menivät alle, eikä olltu mitään jalat sikinsokin laukkaa.

Anteeks noi ohjat..

 Lopuksi vielä menin rennot loppu ravit ja valmennus oli siinä. En voinut olla kuin ylpeä pojasta. Valmennus oli sujunut mitä parhaimmin. Valmentaja myös sanoi, että Läiskältä voi alkaa nyt jo vaatimaan peräantoa kun on lihaksia tullut, joten pitää alkaa kentälläkin vaatimaan hitusen enemmän!

 Sovittiin myös, että valmentajamme alkaa ratsuttamaan Läiskää nyt keväällä ja katsotaan sitten miksi Läiskä muuttuu! Itse kun en ole mitenkään erityisen hyvä ratsastamaan niin on hyvä, että ihan ammattilainen opettaa Läiskälle näitä hienompia koulu juttuja ja opettaa perusasiatkin loppuun!

♥:llä Jenna

Mä vaan rakastan sitä niin paljon♥

 Tällä hetkellä kun mietin kolmea viimestä päivää on kaikki onnistunut jotenkin niin hyvin, että vähemmästäkin tulee onnelliseksi.

 Tuntuu, että neljäpäivää sitten omistin hevosen, joka välitti minusta, mutta ei mitenkään erityisen paljon. Tai no välitti, mutta näytti sen vain tosi harvoin. Nyt kuitenkin Läiskä on aivan erillainen. Rakkautta kaipaava karvakasa, joka oikeasti välittää minusta ja näyttää sen. Ilman pusuja en enää tallilta kotiin selviä. Näinä viimeisenä kolmenapäivänä se on saanut minut hymyilemään ja nauramaan niin monesti, että ihan poskiin sattuu!

 Tänäänkin maastossa omistin niin hienon hevosen, että ei edes sanat riitä kertomaan. Se kuunteli minua, vaikka muutakin kiinnostavaa tekemistä olisi ollut. Laukassa, ravissa ja käynnissä voin olla varma, että poika pysähtyy, eikä ryöstä niin kuin silloin kerran. Toisin sanoen ihan sama milloin tai missä sillä ratsastan voin ottaa rauhassa ja heittää kaikki paineet nurkkaan ( edellyttää kuitenkin sitä, että edes toinen tammoista on mukana).

 Suloisinta on varmaan Läiskän uusin tapa: Kotiin tultaessa poika hörisee minulle. Se varmaankin kertoo lenkistä mielipiteensä tai höpöttää vain omiaan ja jos siltä silloin kysyt jotain poikaa hörisee siihenkin!♥

 Tuntuu jotenkin hyvälle huomata, että asiat kyllä loksahtelevat aina välillä paikoilleen vaikka niitä ei väkisin ala tekemään. Esimerkiksi kouluratsastus on alkanut sujumaan, ilmaan minkäänlaisia lisäremmejä! Poikahan hetkittäin menee peräänantoonkin. Enkä jatkossakaan meinaa remeleiden kanssa säätää, ellei valmentaja tai joku muu osaava suosittele niiden käyttöä.

Entäs sitten pojan lihakset? Jos niitä ei olisi tullut lisää, emme olisi laukanneet tänään paikoillamme. Läiskähän on saanut, joka puolelle paljon lihaksia ja siitä on tullut semmoinen jämäkämmän näköinen. Ei enää mikään ruipelo, muttei mikään tankkikaan. Vielä kuitenkin tarvitaan lihaksia ja monessa muussakin asiassa on  niin paljon kehittymistä, että huhuhh, mutta parempaa yhteistyötä kohti ollaan menemässä!

 Tälläinen pika hyvän olon postaus. Aina ei kuitenkaan mene näin hyvin, joten haluan lukea tätä silloin kun kaikki tuntuu toivottamalle ja muistella, että kyllä asiat menevät joskus hyvinkin. Ihanaa vain huomata, että kehitystä tapahtuu! Olen tainnut löytää elämäni hevosen, ainakin toivottavasti!♥

♥:llä Jenna

Jos aina onnistuisi näin hyvin [kuvapostaus]

 Keskiviikkona olin Emmin mukana tallilla, joten omien hevosten liikutus täytyi sivuttaa. Torstaina kuitenkin minulla oli aikaa..

 Kolmelta menin tallille. Harjasin Läiskältä kaikki enimmät liat pois, selvitin harjan ja puhdistin kaviot. Harjailin ja puhdistin myös kaviot tammoilta.  Kun hevoset olivat siistitty lähdettiin kentälle. Vaikka tie tallilta kentälle on tosi lyhyt, silti tuntui, että hevoset ja minä kaadutaan kokoajan. Vaikka Vickyllä ja Mellillä onkin nastat alla lipsuivat niidenkin jalat pelottavasti tiellä.

 Minun tuurillahan kenttä oli mitä huonoimmassa kunnossa. Se oli todella liukas, joten en uskaltanut ottaa riskiä hevosten kaatumisesta. Juoksutus täytyi siis unohtaa. Annoin hevosten kuitenkin oleilla kentällä hetken ja kyllähän nuo näyttivät tekemistä keksivän ilman minun avustustakin:

Antakaa anteeksi kuvien laatu. Oli jo niin pimeää, joten en tämän parempia kuvia saanut otettua!

                                                                                                                                         

                 
               
                 
               
                 

 Eilen sitten oli vuorossa  Tarun kanssa vain hevosten taluttelua. Kenttä oli vieläkin niin liukas, että ratsastamaan ei uskaltanut mennä, joten suunnattiin talutusmaastolle. Läiskä oli riti ja hyvinhän se perässä kulki, vaikka hortoilikin välillä ihan missä sattuu!

 Maastoillessa myös tajusi kuinka minun ja Vickynkin suhde on parantunut tajuamatta. Pieniä asioita kun ollaan yhdessä alettu tekemään on tamma aivan erinlainen minua kohtaan kuin ennen. Ennen  hevonen, joka kovisteli minulle kaikesta on nykyisin kunnon halinalle, joka rakastaa rapsutuksia!

  

©Taru

 Äsken sitten käytiin maastoilemassa äidin kanssa. Melli jäi tarhaan yksinään huutaman. Jos joku tuntematon olisi kuullut sen äänen olisi varmaan luullut, että tamman kurkkua olisi viilletty auki. Ei onneksi, Melli vain huuti  kavereidensa perään. 

 Mentiin pitkät alkukäynnit niin kuin normaalistikkin ja ravailtiin välillä pieniä pätkiä. Takaisin päin sitten tultiin semmoisella kyydillä, että hohhoh. Kun hevosille annettiin lupa lähteä syttyivät  ne kuin raketit, jotka eivät olisi valmiita aivan heti pysähtymään.  Suora tuntui kuitenkin loppuvan aivan kesken. Läiskä kun laukkasi mitä parhainta laukkaansa. Hevostenkin mielestä vauhtia ei saanut vielä hiljentää, joten ne ravailivat pitkän matkaa ennen kuin suostuivat tippumaan käynnille. Pysähtymisestä huolimatta herra oli valmis kokoajan singahtamaan jonnekkin. 

 Kun oltiin tultu pitkä alamäki alas annettiin hevosten taas hetki laukata, tai no Vicky ravasi ja Läiskä meni niin koottua laukkaa kun vain pystyi. Se oli muuten aika hieno tunne tuntea kuinka hevonen meni tahdikkaasti ja kootusti ilman, että minä tein mitään!

 Niin sanottu "hiirelän lenkkin" jälkeen tuntui silti siltä, että itse halusi vielä jatkaa ja hevoset vaikuttiva ajattelevan samoin. Päätettiin sitten mennä vielä pikkuinen ekstra lenkki päälle.

 Lenkin varrella on pieni auraamaton tie joten päästiin päästättelemään niin kuin yleensäkkin. Vickyn kunto kuitenkin loppui aika äkki, mutta Läiskä halusi jatkaa kuitenkin laukalla. Tuloksena oli, että laukkasimme Läiskän kanssa muutaman askeleen paikoillaan. Ja eihän se varmaan tällein kuulosta hienolta, mutta kun tietää miten paljon paikoillaan laukkaaminen vaatii hevoselta tuntuu se ainakin itsestäni kaksikertaa hienommalta! Enkä voi kieltää eikö olisi tuntunut erikoiselta istua hevosen selässä, joka kirjaimellisesti laukkaa paikoillaan.

 Oli kyllä enemmän kun onnistunut reissu. Läiskän kanssa kun maastoilu muiden hevosten seurassa on niin rentoa!

                       

Tällänen tosi sekava postaus, mutta nyt ei oikein tää kirjottaminen luonnistu! :D

♥:llä Jenna