Jos aina onnistuisi näin hyvin [kuvapostaus]

 Keskiviikkona olin Emmin mukana tallilla, joten omien hevosten liikutus täytyi sivuttaa. Torstaina kuitenkin minulla oli aikaa..

 Kolmelta menin tallille. Harjasin Läiskältä kaikki enimmät liat pois, selvitin harjan ja puhdistin kaviot. Harjailin ja puhdistin myös kaviot tammoilta.  Kun hevoset olivat siistitty lähdettiin kentälle. Vaikka tie tallilta kentälle on tosi lyhyt, silti tuntui, että hevoset ja minä kaadutaan kokoajan. Vaikka Vickyllä ja Mellillä onkin nastat alla lipsuivat niidenkin jalat pelottavasti tiellä.

 Minun tuurillahan kenttä oli mitä huonoimmassa kunnossa. Se oli todella liukas, joten en uskaltanut ottaa riskiä hevosten kaatumisesta. Juoksutus täytyi siis unohtaa. Annoin hevosten kuitenkin oleilla kentällä hetken ja kyllähän nuo näyttivät tekemistä keksivän ilman minun avustustakin:

Antakaa anteeksi kuvien laatu. Oli jo niin pimeää, joten en tämän parempia kuvia saanut otettua!

                                                                                                                                         

                 
               
                 
               
                 

 Eilen sitten oli vuorossa  Tarun kanssa vain hevosten taluttelua. Kenttä oli vieläkin niin liukas, että ratsastamaan ei uskaltanut mennä, joten suunnattiin talutusmaastolle. Läiskä oli riti ja hyvinhän se perässä kulki, vaikka hortoilikin välillä ihan missä sattuu!

 Maastoillessa myös tajusi kuinka minun ja Vickynkin suhde on parantunut tajuamatta. Pieniä asioita kun ollaan yhdessä alettu tekemään on tamma aivan erinlainen minua kohtaan kuin ennen. Ennen  hevonen, joka kovisteli minulle kaikesta on nykyisin kunnon halinalle, joka rakastaa rapsutuksia!

  

©Taru

 Äsken sitten käytiin maastoilemassa äidin kanssa. Melli jäi tarhaan yksinään huutaman. Jos joku tuntematon olisi kuullut sen äänen olisi varmaan luullut, että tamman kurkkua olisi viilletty auki. Ei onneksi, Melli vain huuti  kavereidensa perään. 

 Mentiin pitkät alkukäynnit niin kuin normaalistikkin ja ravailtiin välillä pieniä pätkiä. Takaisin päin sitten tultiin semmoisella kyydillä, että hohhoh. Kun hevosille annettiin lupa lähteä syttyivät  ne kuin raketit, jotka eivät olisi valmiita aivan heti pysähtymään.  Suora tuntui kuitenkin loppuvan aivan kesken. Läiskä kun laukkasi mitä parhainta laukkaansa. Hevostenkin mielestä vauhtia ei saanut vielä hiljentää, joten ne ravailivat pitkän matkaa ennen kuin suostuivat tippumaan käynnille. Pysähtymisestä huolimatta herra oli valmis kokoajan singahtamaan jonnekkin. 

 Kun oltiin tultu pitkä alamäki alas annettiin hevosten taas hetki laukata, tai no Vicky ravasi ja Läiskä meni niin koottua laukkaa kun vain pystyi. Se oli muuten aika hieno tunne tuntea kuinka hevonen meni tahdikkaasti ja kootusti ilman, että minä tein mitään!

 Niin sanottu "hiirelän lenkkin" jälkeen tuntui silti siltä, että itse halusi vielä jatkaa ja hevoset vaikuttiva ajattelevan samoin. Päätettiin sitten mennä vielä pikkuinen ekstra lenkki päälle.

 Lenkin varrella on pieni auraamaton tie joten päästiin päästättelemään niin kuin yleensäkkin. Vickyn kunto kuitenkin loppui aika äkki, mutta Läiskä halusi jatkaa kuitenkin laukalla. Tuloksena oli, että laukkasimme Läiskän kanssa muutaman askeleen paikoillaan. Ja eihän se varmaan tällein kuulosta hienolta, mutta kun tietää miten paljon paikoillaan laukkaaminen vaatii hevoselta tuntuu se ainakin itsestäni kaksikertaa hienommalta! Enkä voi kieltää eikö olisi tuntunut erikoiselta istua hevosen selässä, joka kirjaimellisesti laukkaa paikoillaan.

 Oli kyllä enemmän kun onnistunut reissu. Läiskän kanssa kun maastoilu muiden hevosten seurassa on niin rentoa!

                       

Tällänen tosi sekava postaus, mutta nyt ei oikein tää kirjottaminen luonnistu! :D

♥:llä Jenna