Läiskä toimi jo alussa mukavan tuntuisesti, vaikka kyttäilikin aika paljon ympärilleen ja kulki pää pörhällään. Monen mielestä tuo pää pörhällään antaa jo käsityksen, ettei se mennyt hyvin, mutta minun ja Läiskän hyvin on tällä hetkellä aivan eri kuin monella muulla. Minulle on hyvin kun poika menee reippaasti ja ei vetele kauheita pukkisarjoja tai tee ryöstöjä. Kaikki muu hyvä on vain plussaa!
Aloitin työskentelyn ihan sillä, että otin pojan kuulolle, eli tein pysähtymisharjoituksia ja erinlaisia kiemurauria. tahti pysyi kokoajan reippaana, eikä minun tarvinnut poikaa hoputtaa. Ravailinkin semmoista rentoa ravia siinä, jonka jäkeen vaadin ravissakin jotain.
Kun ravi tuntui hyvältä nostin laukan ja hohhoh. Ensimmäistä kertaa poika laukkasi tosi pyöreästi ja kevyesti! Usein kun tuntuu, että Läiskän laukkaa kentällä joutuu oikein punkemaan eteenpäin. Silloin se oli kuitenkin aivan toista maata. Läiskä laukkasi sellaista oikein kevyen tuntuista laukkaa niin kauan kunnes pyysin sen pysähtymään. Herra on nyt tainnut ymmärtänyt kuinka sen oikeasti tulee laukata!
Loppuravit sitten saivat vielä kulkemaan kylmiäväristyksiä selässä. Läiskä meni pienessä peräänanossa ja oli muutenkin tosi herkkä. Olisin voinut jatkaa raveja ikuisuuksiin ja pienellä työstöllä poika olisi varmasti kulkenut kunnolla peräänannossa. Halusin kuitenkin lopettaa hyvään hetkeen, joten ratsastus sai olla siinä. Tietenkin kävelin vielä loppukäynnit.
Anteeksi tuommoinen pikapostaus ei nyt ole oikein noiden kuulumis postauksien kirjoitus onnistunut. Tuntuu vain, että kokoajan joutuu painamaan delet nappia ja aloittaa kaiken alusta. Enää en kuitenkaan jaksa tekstin kanssa tapella. Kun ei onnistu niin ei onnistu!
Hevoset saivat eilen rokotteet joten pitää olla nyt pari päivää hevosia hikeen ratsastamatta. Nyt olisi siis aikaa kirjoittaa jokin erikoispostaus ehdotuksia mikä se voisi olla? Myös eilen saapui meille paketti. Sen sisällöstä kuitenkin lisää kun saan kuvat napattua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti