Sisko älä luovuta vielä me ollaan vihdoin oikeella tiellä

 Minusta ei ole nyt sitten viiteen päivään kuulunut mitään, mutta minulla on kyllä tähän kaikkeen selityskin. Hevosten kanssa kun en ole itse oikein iltatallia enempää kerennyt touhuta ei ole oikein ollut kirjoitettavaakaan. Erikoispostauksen olisi tietenkin voinut väsätä, mutta tuntuu, ettei tällä hetkellä sellaiseen ole inspiraatiota. Tämäkin postaus tulee olemaan sekava, mutta koittakaa kestää. Lupaan panostaa seuraavaan postaukseen enemään!

--

 Eilen hevoset pääsivät päästelemään enimpiä energioitaan, kun hain kaikki kolme tarhasta ja talutin kentälle. Ei minun  tarvinnutkaan tehdä mitään muuta kuin laskea hepat irti jolloin jo kaikki kolme laukkailivat ja ravailivat kenttää ympäri. Läiskä varsinkin otti kaiken ilon irti  liikutuksesta ja teki mitä ihmeellisimpiä hyppyjä! 

  Tänään koulun loputtua syötiin ja vaihdettiin talli vaatteet Tarun kanssa meillä mistä suunnattiin tallille. Tarhassa meitä odotti kolme murjottavaa kauraturpaa. Läiskä ei antanut minun pujottaa miltein mitenkään riimua päähänsä vaan heitteli päätään ilmassa. Melli  käveli Tarusta pois päin ja Vicky sitten vain osoitti mieltään  luimimalla. Onneksi kuitenkin "kiukku" hävisi nopeasti pois ja hepat muuttuivat taas normaaleiksi. 

 Kun varusteet olivat hevosten päällä ja itse oli selässä päästiin aloittelemaan kenttäily. Annoin Läiskän kävellä alkukäynnit tosi löysillä ohjilla ja se sai muutenkin laahustaa ihan omaa hidasta käyntiään. Vähän ajan kuluttua aloin kuitenkin reipastaa käyntiä ja kun se oli minusta sopivaa pidin tahtia siinä. 

 Tänään käynti oli tosiaankin ihan harminaisen reipasta ja mukavan tasaista, vaikka pohkeita tuli käyttää niin, ei niillä tarvinnut koko aikaa hevosta tökkiä kyljille.

 Tein aika pitkään käynti juttuja kunnnes siirryin raviin. Alussa annoin Läiskän ravata vähän rennommin, mutta nopeasti pyysin taas menemään reippaammin. Tänään se sopiva reippaus tuntui löytyvän nopeasti ja mikä oli parasta ei poika hiljentänyt vauhtiaan ilman minun lupaa!

 Kun olin ravaillut molempiin suuntiin onnistuneesti päätin nostaa  laukkaa, joka oli kuitenkin kaaottista. Ei, ei laukkaa näkynyt vaan me kierrettiin kiitoravilla kenttää ympäri. Hidastin pojan ja yritin laukkaa monta kertaa uudestaan, mutta se ei tahtonut nousta. En tiedä teinkö itse jotain pahasti väärin vai päättikö hevonen vain testata minun päättäväisyyttäni, mutta ei se laukannostaminen helppoa ollut. Lopulta kun se laukka sitten nousi se ei todellakaan kestänyt kauaa, mutta hyvän laatuista se oli! 

 Otin muutamat ihan onnistuneet lauakannostot, jonka jälkeen aloin ravailla loppuraveja. Läiskä sitten näytti  kuinka ihana hän haluaa olla ja alkoi jumimaan. Tässä tilanteessa ei olisi pojan mielestä saanut pohkeita käytttää joten lahjaksi sain siltä muutamia pukkeja. Muistin kuitenkin kokoajan valmentajamem antama neuvon " Joka kerta kun annat tuolle hevoselle periksi olet yhden pisteen alempana.. ei tuo hevonen mikään tyhmä ole!". Kyseisen neuvoa ajattelmalla päätin nyt oikeasti ratsastaa niin kauan, että olisin tyytyväinen hevoseen. Yleensäkkin vien asiat loppuun enkä jätä kesken, mutta nyt halusin saavuttaa juuri sen päämärän joka oli ollut ennen laukannostoja. Se oli se juttu jonka halusin jäävän ratsastuksesta pääällimmäisenä mieleen. Sen minä sitten teinkin. Eikä siinä edes kovin kauaa mennyt kun ravattiin reipasta, mutta rentoa ravia ympäri kenttää ja molemmat olimme tyytyväisi!

♥:llä Jenna