Pirteitä hevosia

 Lauantaina matkattiin maastoon minä, Taru ja äitini. Läiskä vaikutti alkumatkasta tosi tyynelle ja naureskelinkin tammojen innolle, mutta kyllä se poikakin löyti tuolta jostain puskasta itselleen energiaa. Ei Läiskä paha ollut, vaikka usein joutuikin muistuttamaan, että nyt ei voida mennä lujaa. Vickyn jalkojen takia kun pitää vieläkin pysytellä käynti-ravi linjalla.

 Onneksi Läiskä ei osaa ravata yhtä nopeasti kuin Vicky ja Melli niin herra sai vähän edes laukata tammojen perässä. Laukka kyllä oli mitä kamalinta istua. Tuntui kuin kaikki sisäelimet olisivat aivan solmussa. 

 Lopussa sitten hevosten ravi maltti loppui ja Vicky yritti väen väkää nostaa laukkaa. Ravilla se kuitenkin pysyi. Läiskä  vallan villiintyi, kun luuli, että nyt päästään menemään ja heitti mojovan intopukin jolloin melkein hutaisi takajaloillaan Melliä turpaan.

Ratsastuksen päätteeksi juoksutettiin vielä hetki hevosia.

 Sunnuntaina sitten oli vuorossa äiti tyttö reissu maastoon. Läiskä ja Vicky kummatkin olivat alkumatkan tosi rauhallisia ja puhuttiinkin, että eilen taisivat saada purettua kaikki energiat pois.  Taas nämä kaksi kyllä yllättivät meidät täysin. Pienelle metsä pollulle siirryttäessä Vicky yritti kokoajan nostaa laukan. Ääpy laukkaili ja ravaili Vickyn perässä tehden into pukkejaan ja oli kyllä lähellä tippuminen, sillä nämä eivät olleet mitään pieniä. Kerran lensinkin Läiskän kaulalle niin, että käteni osuivat Läiskän etujalkoihin, poika vain  käänsi päätään ja katsoi ilmeellä "mitä sä siinä roikut, ylös nyt siitä". 

 Maastolenkki oli muutenkin tosi vauhdikas. Maastoilun jälkeen olin harminaisen tyytyväinen Läiskään. hevonen oli kestänyt koko lenkin käsissäni, vaikkakin intoa olisi olltu vaikka muille jakaa. Huomaa kyllä, että alkanut pikku hiljaa kuuntelemaan ja kunnioittamaan minua. Hyvä hyvä!

 Illalla ratsastelin vielä Mellillä kentällä ilman satulaa. Humpsuteltiin vain menemään ravissa ja käynnissä kenttää ympäri.