Kuvat eivät kerro kaikkea

Olen yrittänyt Maanantaista lähtien kirjoittaa tätä postaus. En vain osaa kertoa niitä ajatuksia joita päässäni liikkuu. Tunne on jotenkin niin sekava. Onnellinen, ylpeä, tyytyväinen, kiitollinen ja toiseelta pettynyt. En minä edes tiedä mistä se pettymys tulee, mutta mä en pääse siitä irti. Ehkä se on nämä kuvat. Sunnuntaina Läiskä ei ollut yhtä kiva ratsastaa, kuin maanantaina, mutta kuvat kertoivat toisin. Uskonko minä todella niitä enemmän, kuin tunnetta.

 

Uskoisiko kukaan postauksen alimmasta kuvasta, että Läiskä oli tuolla hetkellä koko ratsastuskerran parhain. En minä ainakaan. Kuvassa ei näyttäisi tapahtuvan oikeastaan mitään, mutta oikeasti siinä tapahtuu jotain hyvin tärkeää. Ratsastin Läiskää istunnalla. Se kääntyi, kun hiukan avasin polvea ja käänsin lantiota siihen suuntaan johon tahdoin hevosen kääntyvän. Pysähtyminen tapahtui huokauksella ja vatsalihasten puristuksella. Tuo, jos jokin on minulle aihe olla ylpeä. Jonkin herkän hevosen kohdalla tämä on itsestäänselvyys, mutta Läiskän kanssa tilanne on toinen. Tuo kaikki on saavutus. En väitä, etteikö Läiskä olisi ollut ennenkin herkkä, koska silloin valehtelisin. Läiskä on aina ollut herkkä, mutta se on ollut ns. piilossa.  Se on jäänyt jääräpäisyyden ja luottamus pulan taakse. Niimpä minun pitäisi olla vain ylpeä, sekä onnellinen ja unohtaa kaikki negatiiviset ajatukset. Ratsastinhan ensimmäistä kertaa hevostani toimivasti istunnalla.

Minä en tiedä mikä tämän postauksen idea on ja pisteet sille, joka sai edes jotain selvää. Tämä on yhtä sekava kuin ajatukset viime ratsastuksesta. Ei päätä, eikä häntää. Ehkä mä halusin vain kertoa kaikille, että älkää tehkö samaa virhettä kuin minä, eli älkää tuijottako niitä kuvia liikaa vaan luottakaa siihen tunteeseen. Kuvat kertovat vain hetken ja välillä vääristävätkin tilannetta. Esimerkkinä voi toimia alempi kuva, jossa Läiskä näyttää rantapallolta. Kyllä, hevoseni pyöristyi joulukuun aikana, mutta ei herran jumala ei se nyt noin lihava ole! :D