365 päivää tuon Läikikkään ruunan kanssa + vuosivideo

Tämä kokopäivä on tullut mietittyä kaikkea sitä mitä tähän vuoteen on mahtunut. Niin niitä hyviä, kuin huonojakin asioita. On tajunnut, että ne mitä minä kutsun nykyään epäonnistumisiksi olisivat olleet ennen melkein lottovoittoja. Esimerkiksi kun sanon: Oli inhottavaa ratsastaa pukittelevalla hevosella. Olisin ennen kylläkin pelännyt, mutta olisin ollut kiitollinen, sillä se osoittaa, että Läiskän jalat eivät voi olla kovinkaan huonossa kunnossa. Kentällä sanon nykyisin huonoksi  jutuksi Läiskän kampeamista, mutta sehä sentään liikkuu. Alussa kun  seistiin vain paikallamme molemmat avuttomina.

Sitten kun vielä videota tehdessäni aloin  katsomaan vanhoja klippejä, alkoi silmieni edessä pyörimään "filmi" siitä kaikesta miten asiat ennen olivat. Nauroin itselleni. Kuinka olinkaan silloin niin huono ja avuton (olen kyllä vieläkin), mutta muistan varsin hyvin kuinka pelkäsin kaikkia Läiskän temppuiluja kuollakseni. Mieleeni putkahti Läiskän ensimmäinen satulointi.  Hevonen pomppi pystyyn ja vaikutti hullulta. Silloin ajattelin, että ei tästä tule mitään. Myös kun Läiskälle tuli "kohtaus" olin melkeinpä aina valmis palauttamaan hevosen. Äiti kuitenkin sanoi, että täytyy antaa aikaa ja niinpä aina hammasta purren jatkoin eteenpäin vaikka nykyään voinkin myöntää, että se  silloin pelotti.  Läiskän "kohtauksien" aikana se saattoi alkaa vain yhtäkkiä pomppimaan pystyyn ja riehumaan kiinni ollessaan. Aivan kuin sille olisi tullut jotkut traumat mieleen (eivät olleet kuitenkaan mitään vetopaniikin tyylisiä) tai se meni "off" tilaan. Silloin hevonen, ei nähnyt, eikä kuullut mitään. Sille sai tehdä aivan mitä halusi, mutta mitään ei tapahtunut. Ääpy ei kuitenkaan ole koskaan meinannut tulla ihmisen päälle meillä ollessaan, eikä se ole vaarallinen ollut. Jos se sellainen olisi ollut olisi se lähtenyt Heidille aika nopeasti. Läiskällä on kuitenkin tuolla pinnan alla sydän, joka on täyttä kultaa.

Minulle sanottiin monesti, että tiedänhän kuinka  kauan luottamuksen  kadottaneen hevosen kuntoutus vie. Kerrottiin, että  vuosi on lyhyt aika saada hevonen edes jollainlailla luottamaan ihmiseen ja minä tiesin ottavani riskin. Läiskä kuitenkin on huippu  yksilö kun tämän vuoden aikana se on alkanut luottamaan minun lisäkseni myös muihin ihmisiin. Vaikka luottamuksen tiellä on vielä paljon opittavaa ollaan me  kuitenkin edistytty erittäin paljon.

 Ei tämä ole helppoa ollut, mutta  parasta aikaa elämässäni silti. Olen kehittynyt vuoden aikana ratsastajana todella paljon ja hevonen on muuttunut aivan muuksi kuin mitä oli meille tullessaan.Vaikka sitä Läiskästä onkin oppinut paljon kokoajan siitä löytyy kuitenkin uusia puolia ja minun täytyy muistaa vieläkin herran kanssa toimiessa sen  vanhat taustat ja elää niiden kanssa.

Katsotaan mitenkä asiat ovat seuraavan vuoden päästä. Toivottavasti molemmat, olemme vanhempia ja viisaampia, sekä kehittyneet edes jossain asiassa ja pääasia tietenkin, että oltaisiin yhdessä!♥

Tähän romaanini loppuun on pakko vielä osoittaa kiitokset Läiskän entiselle omistajalla, joka Läiskän kanssa tämän kuntoutuksen aloitti,sekä kaikille muille jotka ovat meitä tässä matkalla neuvoneet!

Videosta: Suunnittelin tästä  hienompaa. Siitä piti tulla aivan erinlainen, mutta jouduin pettymään kun katsoin videota valmiina. Se ei vastaa toiveitani, ei  sitten millään. Toivottavasti se kuitenkin kelpaa, eikä teidän  silmät kuole videon alussa olevasta huonosta materiaalista.

Video sisältää niin vanhaa kuin uuttakin materiaalia ja niin hyvää kuin huonoakin. Koittakaa kestää huonoja editointitaitojani ja huomioikaa, että olen panostanut videoon vasta 0:41 alkaen.  Kommenttia saa ja pitääkin laittaa, mutta enjoy or not.:)