Positiivisuudesta se kaikki lähtee

Aina ei voi onnistua. Niinhän se järki sanoo, mutta, kun sitä toivoisi vaan onnistuvansa kaikessa. Haluaisi olla se täydellinen, joka istuisi millilleen suorassa. Kädet ja jalat tulisi olla tiptop. Hevosen tulisi olla täydellinen ja reagoida apuihin heti ja täydellisesti. Tyhmäkin tajuaa, ettei ikinä voi olla täydellinen ja  aina on jotain parannettavan varaa. Se pitää vaan pitää mielessä, vaikka se meinaakin joskus unohtua. Positiivinen asenne sillä pötkii pitkälle!

Torstaina ollut istuntavalmennus ja perjantai päivä, eivät  oikein ole lähteneet täydellisesti käyntiin. Tiedä sitten onko vika ollut omassa asenteessa, taidoissa tai jossain ihan muussa.  Epäilisin, että kyse saattaa olla myös siitä, että pitkästä aikaa jouduttiin jotain oikeasti tekemään. Ratsasteluista sitä tulisi edes, jotain sepustaa, että ymmärrätte paremmin mistä kaikesta tässä onkaan kyse.

Torstaina jo valmennukseen verkattaessa Läiskä tuntui hitaalle, mutta muuten poika tuntui olevan varsin mukava tapaus. Tosi kevyt kädelle ja herkkä suusta. Kauaakaan ei keretty lämmitellä, kun jo valmentaja saapui paikalle ja valmennus alkoi. Tajusin vasta liian myöhään, että minun olisi pitänyt ratsastaa Läiskä reippaammaksi ennen valmennusta. Enää asialle ei kuitenkaan voinut mitään, mutta jouduin istuntaani keskittymisen lomassa hoputtelemaan ruunaa. Hevonen oli kuin unessa ja heti kun hetken annoin hoputtamisen olla se pysähtyi. Siinä sitten se istuntaani keskittyminen herpaantui ja valmentaja joutui muistuttelemaan, että vedä mahaa mutturalle.

Kaikki tuntui niin vaikealta ja viimeisetkin haaveet siitä, että istuntani olisi ollut ihan hyvä tuli heitettyä puskaan. Ehei, ei se sitä ollut ainakaan sillä hetkellä. Tuntui vain, että kekotin nenä hiekassa  ja yritin pitää tasapainoni. Kaikki tuntui vieläkin vaikenevan, kun siirrytiin keventämään ilman jalustimia. Joo, eikös kuulostakkin hassulta? No  sen lisäksi, että se kuulostaa siltä se myös tuntui. Alussa oli rytmikin häveyksissä ja en tajunnut rutistaa mahaa tarpeeksi mutturalle, jolloin aloin keventelemään maha edellä. Kun homman hokasi oli se kuin lasten leikkiä. Saatiin sujauttaa jalustimet jalkaan muutaman onnistuneen kierroksen jälkeen ja samanlaista keventelyä tuli nyt jatkaa jalustimien kanssa. Pah, olen jonkun niinkin  yksinkertaisen asian tehnyt  ennen väärin.

Kaikki postauksen kuvat perjantailta

Laukkaakin otettiin siihen väliin ja siinä se istunta  tuntui kyllä niin kaukaa haetulta. Olo oli taas, että olisin ollut järkyttävässä etukenossa, mutta kuulemma istuinkin selkä aivan tikkusuorassa. Pakko todeta, että ratsastus ei todellakaan ole lähelläkään niin helppoa kuin miltä se näyttää. Jos minä joskus tuon asian opin voin olla erittäin ylpeä itsestäni!;)

Viimeiseksi istuttiin vielä harjoitusravissa ja siinä kitkettiin sitä minun takakenoa ja notkoselkää pois. Tämä olikin niitä tehtäviä, josta minä oikeasti tykkäsin ja olisikin voinut humputella harjoitusravissa ympäri kenttää vielä valmennuksen loputtuakin. Sen verran hyvältä tuntui, kun oppi  edes yhden asian hyvin. Hyvästi notkoselkä ja jäätävä takakeno teihin en halua enää palata.

Perjantaina ei enää se harjoitusravi  tuntunutkaan niin kivalta. Vatsalihakset olivat niin kipeät edellisen päivän jäljiltä, että takakenossakin istuminen sattui. En halunnut kuitenkaan palata vanhaan, joten rutistin mahani väenvänkää mutturalle ja körryyttelin Läiskää taivutellen. Ruuna tuntuikin kivalle, mutta jokin siitä normaalista Läiskästä oli kadoksissa.  Reippautta ei ollut mitenkään liikaa, muttei poitsu mistään laiskimmastakaan päästä ollut. Oikeastaan saatiinkin välillä muutamia tosi kivoja ravi pätkiä. Tällä tarkoitan sitä, että ruuna alkoi kivasti polkea alleen.

Ei päästy myöskään löhöilemään siitä Taru piti huolen ja keksi meille erillaisia tehtäviä. Ensimmäinen oli  ravi-käynti-ravi tehtävä, jolloin meidän tuli ensin ravata reipasta ravia tötteröille, hidastaa käyntiin ja nostaa uusi reipas ravi seuraavilla tötteröillä. Suunnattiin sitten ravissa ympyrälle, jonka jälkeen tehtävä tuli toistaa toisesta suunnasta. Toinen tehtävä oli mennä vähän muokattua kasia ravissa ja lopuksi harjoiteltiin vielä laukannostoja. Sen jälkeen enää  rennot loppu ravit, sekä käynnit ja hevonen päästettiin pois paahteesta.

Seuraavan postauksen pitäisikin toivon mukaan olla sitten jotain paljon positiivisempaa. Loppuun ajattelin vielä lisätä pari perjantaina ottamaani kuvaa Tarusta ja Mellistä. Tänne, kun en ole pahemmin kuvaamiani otoksia laitellut niin tässä olisi nyt pari. Kuvia en ole myöskään muokannut millään lailla, eli aivan alkuperäisiä ovat nuo.