Rakkain unilelu

Kävelen hitaasti makaavan prinssini luokse. Se katsoo minua rauhallisesti kun askellan ruohikossa sen luokse. Nään Tarun istuvan jo kauempana makaavan Mellin vieressä. Mitenkän kauniilta tuo pari näyttääkään. Olen pian Läiskän kohdalla. Pyyhkäisen ruunan kaulaa ja kyykistyn sen viereen. Puhelen kaikkea epämääräistä ja istuudun nurmikolle. Nojaudun Läiskän kylkeä vasten samalla kun rapsuttelen lapaa.  Ruuna kääntää päänsä kohti minua ja puhaltaa turvallaan henkäisyn kättäni vasten. Painaudun sen pehmeää turkkia vasten ja suljen silmäni. Kaikki muu tuntuu pyyhkiytyvän mielestä ja se mitä muistan on ilo, sekä tyytyväisyys. Läiskä tekee samoin ja laskee päänsä nurmikolle.

Hienoja pieniä hetkiä, joissa on sitä jotain. Rakkaus ja luottamus on molemmin puolista. Muiden silmään jotain niin pientä, mutta minulla sydän on pakahtua onnesta. On sitä ennenkin menty nukkuvan hevosen viereen ja palattu onnellisena, mutta tässä oli sitä jotain. Hevonen uskaltatui oikeasti nukahtaa, vaikka minä olinkin siinä.

 

 

Kun hellyyden hetket olivat ohi ja hevoset olivat nousseet jaloilleen napattiin ne ja marssittiin kentälle. Näytettiin varmaan aikamoiselle possujonolle, kun kaikki kolme käveltiin peräkanaa kentälle. Läiskä kylläkin meinasi välillä ajautua tienreunaan syömään, mutta hätyteltiin se sieltä takaisin. Sunnuntaina nuorukainenkin joutui oikeasti edes hiukan juoksemaan, kun sillä on tapana jäädä vain  löntystämään muiden perässä. Sai sekin hiukan purkaa energiaansa ja näkyihän sieltä pariin otteeseen aika moista rodeota. Sillä välin Vicky nautti elämästä piehtaroiden hiekan seassa. Koivillaan kurkotellen taivasta. Näiden kahden riekkuessa Melli vain naposteli heinätuppoja aidan ali ja voisin kuvitella sen miettineen miten nuo nuoret jaksavatkaan.

 

Tämän viikon suunnitelmat olisivat seuraavat: Tarkoitus olisi pitää oikein rentoviikko. Läiskän mielestä minä en ainakaan ole ansainnut "lomaa". Poikapa on sitten päättänyt ruveta varsinaisen laiskaksi ja saat  tehdä hikipäässä töitä, että saat sen nostamaan edes hitaan ravin. Juupa juu kiitos Lääpy!  Laukoista ruuna onneksi innostuu ja tänäänkin oli kyyti kylmää. En ole varmaan koskaan mennyt tuolla nuorukaisella semmoista vauhtia. Hienoltahan se tuntui kun se päätti ihan oikeasti mennä, eikä meinata.

En tiedä milloin kerkeä tänne taas päivittelemään, kun lähdemme näillä näkymin torstaina reissuun. En ole  edes varma milloin palaamme, mutta koitan päästä taas kirjoittelemaan mahdollisimman pian. Loppuun vielä pakko lisätä söpöstely kuva Läiskästä. Minä, kun vain voisin ottaa tuommoisen vähän isomman unilelun viereeni.

Lauantailta