Erikoispostaus: Elämäni paras hevoskesä

Tästä kesästä riittäisi juttua, pilvin pimeiän, mutta kirjoitan vain pari mieleeni eniten painuvinta asiaa, jos joskus jaksan saatan kirjoittaa tähän toisenkin osan.

On tapahtunut paljon kaikkea, niin hyvää kuin huonoakin.

On tullut; itkettyä, naurettua, huudettua, karjuttua, raivottua, iloittua, hypittyä, riemuittua ja ne kaikki yhdessä tekevät tästä kesästä maailman parhaan hevoskesän.

 Kesän ensimmäisiä kohokohtia, oli varmastikkin tutustua Emmiin. Melkein heti meidän nähtyä alkoi Emmi vuokratakkin Melliä ja nähtiin melkein 3 kertaa viikossa kesälomalla. Oikeasti, olen niin kiitollinen, että tutustuin Emmiin, sillä olen itse ollut aina ujo ja arka ratsastaessa, sekä mietin joka tilanteessa "että jos vaikka jalka murtuu tai entä jos tipun", kun taas Emmi on minun vastakohta. Hän on ennemminkin uhkarohkea, jonka takia opin häneltä erittäin paljon.  Sain rohkeutta, joka on helpottanut minua kaikessa hevosiin liittyvässsä.

 Ilman Emmiä tuskin myöskään uskaltaisin nyt maastoilla Läiskän kanssa kahdestaan, sillä pelkäisin, etttä jos poika vaikka pukittaa ja minä satun tippumaan. Kaikki nuo harhaluulot olivat niin turhia ja kuinka monesta riemusta jäin paitsi, mutta enpä enää!

Toinen, tyttö jonka kanssa kesällä tuli tehtyä vaikka, mitä taivaan ja maan väliltä on Taru. Kesän alussa Taru ei uskaltanut ottaa laukka askeltakaan, mutta kesän aikana laukkaaminen tuli tutuksi, kun kiidettiin pitkin hiekka teitä ja naurettiin itsemme puolikuoliaaksi. Hytkyttiin hevosen selässä ja kiljuttiin pukkilaukassa.

 Mutta parasta kesässä teki tietenkin hepat, ja varsinkin Läiskä. Voin sanoa, vaikka tyhmältä tämä kuulostaakin, ennen Läiskää en ollut niinkään innostunut ratsastuksesta. Vesisateessa en voinut kuvitella, laittavani käteänikään ulos ja yleensäkkin kun joku minua tallille pyysi, en lähtenyt sinne vapaaehtoisesti, vain pakottamalla itseni. Läiskä on ollut kuitenkin jotenkin niin erinlainen, sen kansas on ilo toimia  aina yleensä ja muutenkin, kun se tuntuu vain jotenkin omalle. En osaa selittää sitä tunnetta, ehkä joku teistä tietää, mitä haentakaa..
 Läiskän kanssa on kyllä tultu tapeltua, vaikka mistä asiasta ja olen huutanut sille kurkku suorana, kun se on vetänyt minua perässää, pitkin maita ja mantuja, mutta ollaan kyllä kiidetty pellolla, tuhatta ja sataa ja annettu ajatuksiemme lentää ilmassa ja kaikki surut on jätetty taaksemme..♥

Onnistumisia, ei unohdeta koskaan.

 Emmin lopettaessa Mellin vuokrauksen pelkäsin ratsastus harrastukseni taas lopahtavan, mutta nyt se oikea  into harrastusta kohtaan oli tullut ja se jää.

Kiitos kaikille kesässä mukana olleille, opin enemmän kuin yksi tyttö voi oppiakkaan!

♥:llä Jenna