Eile kun oltiin tallille lähdössä alkoi ukkonen jyrisemään. Kuulosteltiin hetki ja kyllähän sieltä kunnon ukonilma tänne saapuikin. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja voitte vain kuvitella kuinka kävi meidän jo valmiiksi märän kentän. Siitä tuli aivan käyttö kelvoton, eikä päästy kentälle sitten treenaamaan. Toivottavasti tämän päiväinen paahde kuivattaisi sen taas kuntoon!
Kun ukkonen, sekä sade väistyivät lähdettiin äitini kanssa maalaamaan puomia ja siitäpä sitten lähti idea, että miksi en voisi tänään hypätä Läiskällä muutamaa "maastoestettä". Torstaina kun hyppäsin ruunalla vain pari pientä estettä ei toinen hyppääminen haittaisi mitään. Pystytettiin sitten äidin kanssa aitojen viereen este jonka etu- ja takapuolella olivat maapuomit.
Alkulämmitelynä kävelin aidan viertä ja humputeltiin maapuomien yli. Läiskä korvat hörössä ravaili oikein reippain askelin puomien yli ja näyti juuri sille, että perskule kohta muuten pääsen hyppäämään. Niinhän se piakkoin pääsikin ponkaisemaan esteen yli.
Ensimmäinen nosto oli tosi terävä ja niin olivat kyllä kaikki muutkin. Hyvästä lähdöstä huolimatta oudon näköisen esteen yli ei voinut Läiskän mielestä hypätä vaan se juoksi ohi. Toisella kerralla olin topakampi ja saatiinhyppy juoksu yli. Tänään kuitenkin tuli harminaisen vähän kaninloikkia edellisiin kertoihin nähden. Johtuneenko siitä, että este oli nyt aiempia kertoja korkeampi ja hevonen joutui jo vähän enemmän niitä koipiaan nostelemaan.
Ensimmäinen nosto oli tosi terävä ja niin olivat kyllä kaikki muutkin. Hyvästä lähdöstä huolimatta oudon näköisen esteen yli ei voinut Läiskän mielestä hypätä vaan se juoksi ohi. Toisella kerralla olin topakampi ja saatiin
Hei riittääkö jos nostan tällein jalkaa?:D |
Vaikka hyppäsimmekin vain kymmenen kertaa estettä niin silti huomasi selkeän ero ensimmäisten ja viimeisten hyppyjen välillä. Viimeinen hyppy olikin ehdottomasti paras sillä Läiskä vaivautui nyt nostamaan jalkojaan eikä vain raahaamaan niitä mukana.
Ratsastajasta ei sitten puhuta. Kun hevonen hyppää kerrankin kunnolla niin tietenkin minä istun täydellisessä esteistunnassa ja esteen jälkeen en vain satu menettämään tasapainoan (huomatkaa sarkasmi). Videota on kuitenkin hypystä ja nyt uskaltauduin sen teille tänne laittamaan, joten älkää haukkuko minua alimpaan maan rakoon. Kiinnittäkää enemmän huomiota hevosen, se oli tänään aivan mahtava!♥
hienosti meni toi 50cm ! (:
VastaaPoistaVoi kiitos!:)
Poistahyvältähän tuo teidän meno näyttää :)
VastaaPoistahyvinhän meette! ei mun mielestä 2krt viikossa ole liikaa, jos nyt miettii, et tuntihevoset saattaa hypätä samana päivänä 2 kertaa, ja viikossa siis aika tosi monta kertaa... Läiskä näyttää muuten ihanan innokkaalta tos ekas kuvas ! :)
VastaaPoistaVoi kiitos, vaikka onhan se vielä omalta osalta semmoista sähellystä, kun en oikein osaa vielä siellä hypyssä olla.. :D ja tottahan se on ettei kaksi kertaa hyppäämistä viikossa ole liikaa.
PoistaJa tosiaankin Läiskä ensimmäistä kertaa innostu kunnolla esteistä ja oli oikein sillein "jes kiva mäpä saan hypätä!":)