Pienistä asioista se suurin ilo

Voi pahuksen sade! Ei sitä tullut oikein muuta mietittyä torstaina kun murjotin sisällä kouluhommia tehden ja dataillen. Sinne satoi sateena maahan ne minun ratsastus suunnitelmat. Onneksi  tänään ei kuitenkaan sitä pahuksen sadetta näkynyt ja päästiin Tarun kanssa talleilemaan niin kuin oltiin suunniteltukin. Nyt siitä hieman lisää:

Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului hevosten irtojuoksutus/hypytys kentällä, mutta kun käytiin kävelemässä kentällä todettiin se käyttökelvottomaksi. Siinä sitten käveltiin vain katselemaan hevosia ja mietittiin samalla mitä tehtäisiin tänään. Maasto ei innostanut, sillä tietkin olivat vesilätäköitä täynnä. Pellot ovat käyttökiellossa heinätalkoisiin asti, joten ideat alkoi loppumaan kesken. Minä siihen sitten totesin, että ratsastan Läiskällä tarhassa päitsillä. Enkä ole edes varma sanoinko sen tosissani vai läpällä, mutta hyvä idea se silti oli.

Läiskälle laitettiin selkään paksumpi satulahuopa ja sen ympärille kiepautettiin loimivyö. Sen lisäksi vain  riimut päähän ja tarhaan ratsastamaan. Alussa tarkkailin mitenkä irti olevat Melli ja Vicky käyttäytyvät, mutta ei niitä näyttänyt yhtään kiinnostavan mitä minä ja Läiskä tehtiin. Läiskää olisi kylläkin ainakin alussa kiinnostanu selvästikkin enemmän syöminen, mutta kilttinä poikana se teki kuitenkin työnsä.

Käveltiin ensin löysin ohjin tarhaa ympäri, jonka jälkeen kirensin ohjia ja annoin hevosen köpötellä omaa  hidasta raviaan. Ja voi, että olisin voinut vain laittaa silmät kiinni ja nukahtaa sinne selkään. Tuntui vain niin hienolta istua oman, pienen, ruuna poikani selässä kun se humputteli tasaista tahtia ympäri laidunta. Kun olin antanut herran hetken venytellä itseään reipastin tahtia. Kerrankin herra reipastui heti, eikä tarvinnut montaa kertaa pohkeilla tökkiä kylkiin. Muutenkin Läiskä toimi tosi hyvin noilla päitsillä, joten täytyy nyt kokeilla ratsastaa sillä kuolaimettomilla.

Ratsastuksen jälkeen silittelin poikaa selästä käsin ja kuvia katsoessa ei voi kyllä erehtyä olikin  sillä tytöllä siellä ruunan selässä hyvä mieli. Läiskäkin nautti saamastaan huomiosta ja nökötti kiltisti paikoillaan, eikä yrittänyt livahtaa kavereidensa luokse syömään.

Lopuksi yritettiin ottaa epätoivoisesti ryhmäkuvaa itselaukausimen avulla, mutta ei oikein onnistuttu siinä ollenkaan. Läiskä tuntui nukahtavan, Melli joko näytti nukkuvan tai mutusti ruohoa ja minusta nyt ei tarvitse sanoa mitään muuta kuin, että minulle ei sovi hammashymy!:D

Oisko teillä muuten kiinnostusta lukea postausta siitä miten Läiskän rakenne on muuttunut viime keväästä/kesästä?