Maastoilua, maastoilua ja vielä vähän maastoilua

 Valitan taas tämmösestä kunnon romaanista!

 Eilen lähdettiin Tarun kanssa pitkästä aikaa kahdestaan maastoon, kaikki kolme hevosta oli kuitenkin mukana. Läiskä irti, minä menin Vickyllä ja Taru Mellillä. Alussa hiukan arvelutti lähteä Vikellä maastoon, sillä se on niiin erillainen ratsastaa kuin Läiskä ja muutenkin niin herkkä. Päätin kuitenkin ottaa sen riskin,että kaikki menisi aivan päin mäntyä.

 Vikke oli tosi unelmallinen hoitaa, korvat hörössä se oli miltein kokoajan paitsi satulaa kiristäessä, kavion nosti valmiiksi niitä puhdistaessa, harjatessa pisti silmät kiinni ja kuolaimet ihan loksahti suuhun.

 Kun olin päässyt Vickyn selkään heti muisti, että tamma on aika lailla isompi kokoinen kuin Läiskä. Mentiiin alussa pitkät alkukäynnit ja minä koitin keskittyä vain istumaan oikein. Käsien tuli joustaa juuri oikein tai tamma repäisi minulta ohjat käsistä. Huuoh oli kyllä vaikeaa, mutta hyvää harjoitusta minulle. 

 Kun päästiin ravailemaan tuntui kaikki paljon helpommalta. En tiedä istuinko automaattisesti silloin oikein vai eikö hevonen välittänyt minun ratsastus virheistäni silloin niin paljoa, mutta Vicky meni tosi kiltisti ja olo tuntui jopa aika kotoisalle siellä selässä. Laukassakaan ei ollut minkäännäköistä ongelmaa päinvastoin, kaikki onnistui tosi hyvin. Hevonen antoi kiinni heti kun pyysin ja kuunteli minua ongelmitta. Tamman laukka tuntui jotenkin tosi hyvälle ja tasaiselle istua. Vaikka mentiin ilmeisesti ihan kunnon vauhtia tuntui se kuitenkin hitaalta tamman selkään.

 Ei reissu sujunut kuitenkaan mitenkään ongelmitta: Mentiin tietä suoraan ja kun tuli kääntyä Vicky päättikin lähteä jonnekkin aivan muualle. Jollekkin aivan minulle tuntemattomalle polulle se puski itseään. Ohjissa ei minulla ollut yhtään minkäänlaista hevosta, tuntui kuin ohjat olisivat leijjuneet ilmassa. Ota anna-tyylillä on tamma opetettu pysähtymään, mutta ei nyt se ei totellut. Hevonen vain jatkoi reippain askelin pitkin polkua. Yritin Vickyä kääntää, mutta vastaukseksi se vain hyppäsi takajaloilleen. En tiennyt yhtään millainen polun pohja oli, mutta muistelin, että olin kuulluut sen olevan louhikkoinen, joten minun oli pakko hypätä alas. En voinut kuvitella ratsastavani hevosta louhikkoon.

 Kun oltiin polku jätetty taakse yritin nousta Vickyn selkään, kuitenkin huonoin tuloksin. Tämmöinen tappi kun olen niiin turha toivo minun oli edes yrittää kiivetä korkean hevosen selkään, eikä  kunnon lumiukko varustuskaan oikein asiaa helpottanu! Piti siis vain jatkaa lumihangessa tarpomista, onneksi kuitenkin lumeen oli tamppautunut pienehkö ura jota pitkin voi kävellä. Matkalla vain päätin, että joo en minä tässä  voi koko matkaa kävellä. Pysäytin Vickyn ja taivutin jalkaa niin paljon kuin se vain taipui ja ponnistin selkään. Selässä kiristin pitentämäni jalustimet normaaleiksi ja matkattiin kotiin. Olin kyllä tyytyväinen hevoseen ja tietyllä tapaa myös itseeni, sillä kaikki kolme hevosta oli liikutettu ja olin ratsastanut haasteikkaalla hevosella onnistuneen maastolenkin (ellei lopun pikku töppäystä lasketa)!

Käytiin vielä tämän jälkeen maastoilemassa Mellin kanssa vanhaan tapaan: Ensin toinen kävelee puolet matkasta ja sitten vaihdetaan ratsastajia. Ennen Läiskää kun tosiaan tehtiin aina niin. Maasto meni tosi hyvin ja Melli selvästikkin nautti kun sai ihan itsekseen paahtaa sen minkä jaksoi.

 Tuli kyllä koettu ensimmäinen tämän vuoden kunnon laukkatykittely Mellin kanssa:  Taru lähti kävelemään kotia päin ja minä kävin laukkaamasa lyhyen ylämäen ylös, jonka jälkeen lupasin tulla perässä. Laukkailut onnistui tosi hyvin, mutta Mellin mielestä alamäkikin ois pitänyt mennä kovaa kyytiä. Koko alamäen jouduin Melliä pidättämään, ettei se lähtisi laukalle. Mäen jälkeen annoin sitten luvan laukata ja tamma lähti kuin tykki. Alussa se meni kunnon kiitoravia, jonka jälkeen nosti laukan ja huhhuh, mentiin kovasti. Vaikkakin Taru oli ehtinyt jo ihan reippaan matkan päähän, hujahdettiin sen ohi melkein heti. Tai no en edes siinä vauhdissa kerennyt kunnolla erottaa oliko se todellakin Taru vai joku muu, kuitenkin näin jonkun "sutun" kävelevän tiellä, joten oletin sen olevan Taru. Vähän arvelutti, että mitenkähän tamma pysähtyy, mutta hyvin se pysähtyi,vaikkakin mielenosoitukseksi mentiin raviväistöjä, sekä peruutuksia.

Hämärässä käytiin vielä juoksuttamassa kentällä hetki Läiskää!

--

Tänään käytiin taas maastoilemassa Äiti, minä ja Taru. Oli tosi kivaa ja Läiskä selässä tuntui tosi kotoisalle olla ja muisti, että kuka se oikeasti on se minun oma hömelö!♥.. mutta enempää en selitä, sillä muuten tulee aivan liian pitkä postaus!

Haittaako teitä muuten tälläiset pitkät postausket, vai voinko aina välillä kirjoitella asioista tällein tarkemmin?

♥:llä Jenna