Täällä ruudun takana kirjoittelee huonosta omatunnosta kärsivä tyttö. Ärsyttää suunnattomasti, kun poika ei ole saanut omaan mittakaavaani nähden tarpeeksi liikuntaa, eikä blogissakaan ole minusta mitään kuulunut.Torstai on ollut tämän viikon ainut päivä kun Läiskä on saanut edes jotain liikuntaa. Silloinkaan mikään ei tuntunut onnistuvan. Läiskä näyttää kuitenkin olevan ihan tyytyväinen lomasta. Tänään tehdään kaikesta huolimatta lomailulle loppu, sillä mennään maastoilemaan porukalla ja huomenna olisi valmennus!
Torstaina Läiskä sai liikuntaa kun hain sen juoksentelemaan kentällä ja voin sanoa kuinka
ärsyttin herra ei halunnut juosta vaan kampesi kokoajan portille. Aina ennen se on ollut aivan innoissaan kun pääsee kentälle revittelemään. Varsinkin loman jälkeen aina kentälle päästessä se on puhkunut intoa, mutta torstaina se ei jaksanut edes kunnolla ravata. Lopetinkin juoksutuksen lyhyeen kun kaikki tuntui menevän päin prinkkalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti