Nollasta se kaikki lähtee

Onnistumisen tunne se paras tunne!♥

Tänään se tuli taas kerran todistettua, että ei onnistumista voi voittaa mikään. Pienetkin ilon aiheet antavat niin paljon potkua jatkaa ja niidenhän avulla tätä harrastusta elämäntapaa jaksaa jatkaa päivästä toiseen kyllästymättä.

 Kenttälle suunnattiin tänä aamuna auringonpaisteessa. Toppatakki tuntui olevan jo aivan liikaa, mutta kun alla oli vain pitkähihainen en uskaltanut takkia poiskaan  heittää. Sitten kun vielä erehdyin istumaan tuolille selkä aurinkoon päin niin voitte vain arvata miltä tuntui kun musta takki imi kaiken lämmön itseensä. Tarun kanssa siis oltiin alussa kuvaajan/katsojan roolissa. Äiti herkisteli Läiskää ja teki ruunan kanssa vaikka mitä kiemuroita. 

 Pitkäänaikaan Läiskä ei ole ollut omasta tahdosta kunnolla reipas, mutta tänään se oli. Ihailtiin Tarun kanssa kun poika liiti pitkin kenttää ja viimeistään selkään päästyä sen tajusi kuinka reipas se oikeasti oli. Ei me saatu siihen hevoseen semmoista vauhtia edes juoksutusraipan avulla, vaikka kuinka olisimme toivoneet. Tänään reippaus oli rehellistä, se oli juuri sitä mitä minä aina olen sen toivonut olevan.

Vielä kaikenkukkuraksi Läiskä alkoi aivan omasta tahdostaan laskea päätään reippaassa tahdissa alas hipoi fiilikseni taivasta. En halua Läiskältä tällä hetkellä mitään muuta kuin reippautta, koska uskon, että tuolle hevoselle tulee kaikki muu aikanaan ihan hevosen omasta tahdosta. Ja tänään se minun odottaminen palkittiin . Eihän Läiskä missään peräänannossa ole, enkä mitään sen kaltaista nyt vaadikkaan. Tämä vain taisi olla minulle merkki, että kyllä me vielä  joskus hiodutaan timanteiksi.

Onnistuneen kenttäilyn jälkeen käytiin vielä rauhallisella maastolenkillä.